Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Tulosennuste vain synkkenee

Lahden tulos on painumassa tänä vuonna huonoimmaksi sitten vuoden 2000. Kuva: Katja Luoma

Lahden kaupungin tulosennuste synkkenee sitä murheellisemmaksi, mitä pidemmälle kuluva vuosi etenee.

Ylijäämää ei ole odotettu enää aikoihin, sillä tuloksen tiedettiin jo keväällä vajoavan reilusti miinuksen puolelle eritoten Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vakavien talous­ongelmien takia.

Ennen kesälomia alijäämää ennustettiin kertyvän 25 miljoonaa euroa. Tuorein, tammi–kesäkuun tietoihin perustuva talousraportti löi pöytään vielä paljon murheellisemman arvion. Sen mukaan miinusta on luvassa peräti 38 miljoonaa euroa, ellei ihmeitä tapahdu (ESS 3.9.). Ihmeitä ei valitettavasti ole luvassa, sillä synkän alijäämäennusteen selittävät pitkälti tekijät, joihin on käytännössä mahdotonta enää vaikuttaa ratkaisevalla tavalla loppuvuoden aikana.

Hyvinvointiyhtymä julkisti toissa viikolla uusimman tulos­ennusteensa. Sen mukaan yhtymän tulos on vajoamassa lähes 40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Ennuste oli kesän mittaan huonontunut yli viisi miljoonaa euroa.

Lahti on ­yhtymän suurin rahoittaja.

Lahti on yhtymän suurin rahoittaja, joten oli pelättävissä, että yhtymän tulosennusteen heikkeneminen vaikuttaa samansuuntaisesti myös kaupungin omaan tulosennusteeseen. Näin myös kävi. Nyt Lahdessa arvioidaan, että yhtymältä tuleva lisälasku kasvaa 28,5 miljoonaa euroa suuremmaksi kuin alun perin oli budjetoitu. Eikä takeita ole siitä, jääkö summa lopulta edes tähän.

Toki yhtymässä on vastikään aloitettu laajat yt-neuvottelut, joilla haetaan yhteensä 30 miljoonan euron säästöjä ensi ja seuraavalle vuodelle. Tähän vuoteen ne eivät ehdi vaikuttaa, mutta tavoitteen toteutuminen helpottaisi omistajakuntien talouspaineita merkittävästi tulevina vuosina. Siksi Lahdenkin päättäjillä on tarve tukea yhtymän uutta johtoa pyrkimyksessä saada talous ennustettavammalle pohjalle.

Ikään kuin yhtymän vaikeuksissa ei olisi kylliksi, Lahden tulos­ennustetta heikentää suuresti myös toinen, kaupungista täysin riippumaton tekijä.

Verohallinnon uuden tulorekisterin takkuilu lykkää kunnallisveron tilityksiä myöhemmäksi, mistä syystä kuntien tulovero­kertymät jäävät tänä vuonna näillä näkymin 400 miljoonaa euroa vajaiksi. Lahden osuus tästä olisi 10 miljoonaa euroa.

Vahinko ei ole lopullinen, sillä tältä vuodelta tilittämättä jäävät summat siirretään kuntien ensi vuoden verotulokertymään. Tämä helpottaa ensi vuoden budjetin laatimista, mutta syventää entisestään tämän vuoden alijäämää varmistaen osaltaan, että Lahden tämän vuoden tuloksesta on tulossa heikoin sitten vuoden 2000.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi