Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Syöksykierre vain syvenee

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tulos on on vajoamassa pelättyäkin pahemmin alijäämäiseksi. Kuva: Antti Yrjönen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän koko henkilöstöä ja kaikkia toimintoja koskevat yt-neuvottelut olivat hädin tuskin ehtineet päästä täyteen vauhtiinsa, kun yhtymästä kantautui maanantaina jälleen entistäkin murheellisempia talousuutisia.

Yhtymä tiedotti, että sen tämän vuoden tulos on tuoreimman ennusteen mukaan painumassa lähes 40 miljoonaa euroa miinuksen puolelle. Ennuste on kesän aikana synkentynyt entisestään, sillä vielä keväällä alijäämän ennakoitiin pysähtyvän vajaaseen 34 miljoonaan euroon.

Jo keväinen ennuste oli niin huono, että se pakotti yhtymän käynnistämään yt-neuvottelut. Niissä tavoitellaan 15 miljoonan euron säästöjä sekä kuluvalle että ensi vuodelle.

Alijäämäennusteen paisuminen peräti kuudella miljoonalla eurolla vahvistaa yhtymän talouden syöksykierteen syvenevän nyt vauhdilla, joka lisää entisestään painetta meneillään oleviin yt-neuvotteluihin. Eikä vain niihin, sillä yhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola ja hallituksen puheenjohtaja Kari Lempinen (sd.) ennakoivat jo tässä vaiheessa, että toinen neuvottelukierros voi olla tarpeen ensi vuoden puolella, mikäli kierrettä ei saada oikenemaan (ESS 27.8.).

Yhtymän omistajilta ­uhkaavat ­loppua rahat.

Sekä Erhola että Lempinen ovat tuoreita voimia yhtymän johdossa. Kumpikin on antanut vaikutelman, että yhtymää on nyt ruvettu kääntämään tosissaan oikeaan suuntaan karikkoiselta reitiltä, jonne sen johtivat aivan liian pitkään jatkuneet laiminlyönnit vuotavan talouspohjan paikkaamisessa.

Tuorein esimerkki epäonnistumisesta on toukokuussa päätetty kuuden miljoonan euron säästöohjelma, joka jostain käsittämättömästä syystä ei ole toteutunut alkuunkaan.

Iso laiva kääntyy tunnetusti hitaasti. Lempinen on silti rehellinen myöntäessään, että luottamus yhtymän päätöksentekoon ja toimivaan johtoon on kovilla, jos mitään ei tapahdu. Yhtymä on ajettu tilanteeseen, jossa sen on kerta kaikkiaan saatava taloutensa vakaalle pohjalle. Muuten sen omistajakunnilta loppuvat rahat, ja sen tien päässä on palvelutason romahtaminen muillakin sektoreilla kuin sosiaali- ja terveystoimessa.

Näin suuressa hädässä myös omistajakuntien päättäjien uskoisi ymmärtävän, että yhtymä ei enää pitkään voi tarjota päijäthämäläisille yhtä kattavaa palveluverkkoa kuin tähän asti, elettäessä yli varojen. Verkkoa on harvennettava, sillä tärkeämpää kuin mistä tietyn palvelun saa on, että kyseinen palvelu ylipäätään on saatavilla. Sen takaamiseksi ainoa keino on sopeuttaa yhtymän toiminta niin piian kuin mahdollista tasolle, jonka omistajakunnat kykenevät ylläpitämään.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi