Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Vahva EU on pienten maiden turva

Euroopan parlamenttivaalien ennakkoäänestys oli Suomessa poikkeuksellisen vilkasta, mikä toivottavasti enteilee sitä, että kansalaiset rientävät uurnille aiempaa sankemmin joukoin myös virallisena vaalipäivänä sunnuntaina. Muita valtiollisia vaaleja selvästi laimeampi äänestysaktiivisuus kun on ollut EU-vaaleille ominaista koko neljännesvuosisataisen jäsenyytemme ajan.

EU-vaalien vähäistä kiinnostavuutta on selitetty sillä, että EU:n parlamentti on jäänyt suomalaisille etäiseksi ja vieraaksi instituutioksi. Siksi suurimmalle osalle näyttää olevan samantekevää, ketkä siellä kulloinkin edustavat maatamme. Jos tai kun näin on, puolueiden, poliitikkojen ja tiedotusvälineiden on syytä katsoa peiliin syyllistä etsiessään.

 Ei riitä, jos vain viiden vuoden välein aina vaalien edellä korostetaan, kuinka suuri osa arkipäiväämme vaikuttavasta lainsäädännöstä päätetään nykyään Brysselissä ja Strasbourgissa eikä Arkadianmäellä. Tätä tosiasiaa on syytä pitää esillä myös vaalien välillä, ja mieluiten siten, että esille nousevat myös kansalaisten elämään aidosti vaikuttavat EU-päätökset eivätkä vain myyttisen ”kurkkudirektiivin” kaltaiset kuriositeetit.

Tuoreimpia esimerkkejä ensiksi mainituista on kuluneella vaalikaudella tehty päätös, jolla teleoperaattoreita kiellettiin perimästä lisämaksua kännykkäpuheluista tai verkon käytöstä toisessa EU-maassa. Suomalaisetkin matkailijat ovat saaneet havaita päätöksen hyödyn aiempaa selvästi halvempina puhelinlaskuina.

”Kurkkudirektiivi” sitä vastoin ei edes ollut direktiivi vaan ­tuottajien omasta toivomuksesta laadittu asetus, joka sekin kumottiin jo ajat sitten. Silti se elää edelleen sitkeästi kansan keskuudessa.

Arkisten asioiden rinnalla EU:lla on Suomelle kokonaisvaltaisempikin merkitys. Kansainvälinen sopimusjärjestelmä on pienten maiden tuki ja turva kovassa ja itsekkäässä ­maailmassa, ja EU:n jäsenyys vahvistaa Suomen ja suomalaisten turvallisuutta niin poliittisesti kuin taloudellisesti.

Valitettavasti EU:n yhtenäisyyttä pyritään horjuttamaan myös sisältäpäin.

Suomen kaltainen pieni maa ei kykene selviytymään ilmastonmuutoksen, kauppasotien ja pakolaiskriisin kaltaisista globaaleista haasteista yksin. Paljon paremmin se onnistuu osana Euroopan demokratioiden ja sellaiseksi kehittyvien valtioiden vapaaehtoista yhteenliittymää.

Vahva ja yhtenäinen EU on sen jäsenten yhteinen etu. Heikko ja hajanainen EU sitä vastoin hyödyttää vain niitä, jotka pitävät sitä kilpailijanaan tai jopa vihollisenaan, kuten Venäjää, Kiinaa sekä tänä päivänä myös Yhdysvaltain presidentinhallintoa.

Valitettavasti EU:n yhtenäisyyttä pyritään horjuttamaan myös sisältäpäin. Voimiaan yhteen kokoavien oikeistopopulistien tavoitteena on kääntää kehityksen suuntaa EU:ssa tavalla, joka nostattaisi suurimman riemun Kremlin kellojen alla.

Omat perussuomalaisemme eivät ehkä ole täysin ymmärtäneet, kuinka kyseenalaiseen seuraan he näyttävät päätyvän veljeillessään Venäjälle myötämielisten ja sen talou­delliselle tuelle persojen oikeistopopulistien kanssa. Toki mahdollista on sekin, että puolue on valinnut seuransa täysin harkitusti, näkemättä ratkaisevaa eroa itsensä ja näiden EU:ta hajottavien ”hyödyllisten idioottien” välillä.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi