Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

PHP on maakunnan ”öljyrahasto”

Norjalainen Telenor kertoi tiistaina ostavansa osake-enemmistön teleoperaattori DNA:sta 1,5 miljardilla eurolla. Kauppa on erittäin merkittävä päijäthämäläisittäin, sillä myös lahtelainen PHP Holding on sopinut myyvänsä DNA-omistuksensa.

Norjalaisen pääomistajan tulo DNA:han vaikuttaa varmalta, vaikka yhtiökokouspäätöksiä ei ole tehty. Myös kilpailuviranomaisen lupa tarvitaan.

Telenor on osa jatkumoa, jossa norjalaiset yritykset ostavat lähellä kuluttajaa olevia yrityksiä. Norjalaisomisteisia kauppoja Suomessa ovat esimerkiksi R-kioski, Gigantti ja urheilukauppaketju XXL.

DNA sopii listalle. Teleala kasvaa, ja seuraava kehitysaskel on 5G. Tässä saattoi olla sopiva taitekohta myös myyjien kannalta. Uusi langaton verkkotekniikka vaatii uusia investointeja.

PHP:n osingot voivat tulevina vuosina kasvaa moninkertaisiksi aiemmasta.

PHP:n tilille tullee ensi syksynä yli 900 miljoonaa euroa. Tarkemmista summista voi puhua vasta myöhemmin kauppojen toteuduttua ja verovaikutusten selvittyä.

Jo tässä vaiheessa PHP:tä voi joiltakin osin verrata Norjan ylpeyteen öljyrahastoon. Rahastoa on Suomessakin tehnyt tutuksi huumoripitoinen Öljysäätiö-televisiosarja, jossa kuvitteellinen päädiileri Per Grepp tasapainoilee rahan tekemisen ja eettisyyden ristipaineissa.

Itse öljyrahasto on täyttä totta. Pohjanmeren ”mustaa kultaa” on pumpattu jo vuosikymmenet. Osa tuotoista on sijoitettu pitkäjänteisen viisaasti niin, että jokaista norjalaista kohti rahastossa on noin 170 000 euroa.

Myös PHP:ssä valittiin samantyyppinen kärsivällisen rahan taktiikka, vaikka moni halusi myydä puhelinosakkeet heti pois.

Puhelinyhtiön omaisuus eli päijäthämäläiset puhelinverkot vaihdettiin osuuteen valtakunnallisessa teleoperaattorissa DNA:sta. Sitä kehitettiin yhdessä muiden perustajaomistajien kanssa. DNA:n arvo moninkertaistui, ja sitä kautta PHP:n osakeparin laskennallinen arvo nousi noin 9 000 euroon.

Norjan öljyrahasto on valtiollinen toimija, omistajana siis Norjan kansa. PHP Holding on osakeyhtiö, jonka omaisuus kuuluu osakkeenomistajille.

Ehdoton valtaosa PHP:n omaisuudesta tulee jakaa lähes 40 000 osakkeenomistajalle. PHP:n osingot voivatkin tulevina vuosina kasvaa moninkertaisiksi aiemmasta. Viime keväänä voitonjako oli 180 euroa osakkeelta.

PHP:n omaisuus on kerätty puhelinmaksuina maakunnan ihmisiltä ja yrityksiltä pääosin aikana, jolloin puhelin oli jo peruspalvelu, mutta vaihtoehtoisia palveluntarjoajia ei alueella juuri ollut. Historiansa takia PHP:llä onkin keskimääräistä suurempi yhteiskuntavastuu.

Olisi luontevaa ja kohtuullista harkita, että osinkojen ohella PHP käyttäisi ainakin pienen osan omaisuudestaan laajasti maakunnan hyväksi. Vaihtoehtoja riittää. Tärkeiksi todettavien koulutusalojen tukeminen loisi pohjaa maakunnan suotuisalle kehitykselle.

Päijät-Hämeessä toimi joskus yritysten rahoittajana alueel­linen pääomasijoitusrahasto. Saavutukset olivat osin loistavia, osin pettymyksiä. Tiukan ammattimaisesti hoidetulla rahastolla voisi olla jälleen roolinsa kasvuyritysten polulla.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi