Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Maakuntaliitto mursi oman lasikattonsa

Päijät-Hämeessä rikotaan jälleen yksi lasikatto, kun filosofian tohtori Laura Leppänen aloittaa tammikuussa uutena maakuntajohtajana Heinolan kaupunginjohtajaksi siirtyneen Jari Parkkosen jalanjäljillä.

Parkkosen lisäksi kaikki muutkin Leppäsen edeltäjät ovat olleet miehiä maakuntaliiton puolivuosisataisen historian aikana. Tällä kertaa naiset kuitenkin suorastaan jyräsivät miehet tieltään, sillä loppusuoralle kelpuutettiin kaksi muutakin naispuolista hakijaa, Lahden yhteysjohtaja Mari Kuparinen ja Etelä-Karjalan liiton aluekehitysjohtaja Satu Sikanen.

Kärkikolmikosta pätevimmäksi maakuntavaltuusto arvioi yksissä tuumin Leppäsen, joka siirtyy Päijät-Hämeeseen Varsinais-Suomen maakuntauudistuksen muutosjohtajan tehtävästä. Hänen pestinsä on ainakin lähtökohtaisesti määräaikainen päättyen vuoden 2020 lopussa. Silloin astuu voimaan sote- ja maakuntauudistus, mikäli hallitus onnistuu ajamaan suurhankkeensa eduskunnassa lävitse ennen kuluvan vaalikauden loppua.

Leppänen on Varsinais-Suomen liitossa vastannut viime vuodet maakuntauudistuksen valmistelusta. Tämä painoi epäilemättä vaa’assa yhdessä Leppäsen laajoiksi havaitun kontaktiverkoston kanssa, kun maakuntavaltuusto puntaroi kärkiehdokkaita.

Uusi maakuntajohtaja toivottavasti panee valmisteluun lisää vauhtia.

Turun suunnalta hankitusta kokemuksesta lienee runsaasti hyötyä uudelle maakuntajohtajalle tämän luotsatessa Päijät-Hämettä kohti kaikkien aikojen suurinta maakuntahallinnollista uudistustamme. Leppänen toivottavasti panee valmisteluun lisää vauhtia, sillä valtakunnallisessa vertailussa Päijät-Hämeen on arvioitu liikkuvan tässä asiassa enemmän jälkijunassa kuin etujoukoissa.

Heti valintansa jälkeen Leppänen kertoi haluavansa alkajaisiksi tutustua maakunnan joka kolkkaan ja käydä päättäjien kanssa perustavanlaatuisen keskustelun siitä, mitä tavoitteita lähdetään viemään yhdessä eteenpäin.

Sisäänajoa helpottaa, että Leppänen näyttää lukeneen läksynsä hyvin jo ennen valintaansa. Täysin oikea on hänen näkemyksensä, jonka mukaan Päijät-Hämeen menestys perustuu pitkälti siihen, miten maakunta pystyy hyödyntämään sijaintinsa kasvavan metropolialueen reunalla.

Kuten Leppänen toteaa, pelkkä sijainti ei riitä, vaan on tehtävä myös paljon töitä. Maakuntajohtajaltakin tämä edellyttää ahkeraa edunvalvontaa olkoonkin, että Leppänen ei halua kuvata pestiään pelkäksi lobbarin viraksi. Toki Päijät-Hämeen edunvalvonta on jatkossakin syytä sälyttää mahdollisimman leveille harteille, mutta mihinkään ei päästä siitä, että maakuntajohtaja antaa työlle kasvot.

Napakymppiin osuu Leppäsen muistutus, jonka mukaan maakunnan menestys riippuu pitkälti siitä, miten keskuskaupungilla menee – ja että keskuskaupungin pärjääminen edellyttää vahvoja ja vaihtoehtoisia elinympäristöjä tarjoavia ympäryskuntia.

Sopii toivoa ja myös odottaa, että uusi maakuntajohtaja onnistuu iskostamaan tämän viestinsä Päijät-Hämeen päättäjille, joiden keskinäinen eripuraisuus ja nurkkakuntaisuus on aivan liian usein jarruttanut maakunnan kokonaisedun kannalta tärkeiden hankkeiden toteuttamista. Tähän on korkea aika saada muutos, niin työlästä kuin sen läpivieminen onkin.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi