Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Yleisurheilun kulta-aika tuskin palaa

Tarina kertoo, että kun yleisurheilumaajoukkuettamme Budapestin EM-kisoista 1966 kotiin kuljettanut lentokone oli laskeutunut, kuulantyöntäjä Matti Yrjölä nousi paikaltaan, marssi matkustamon ovelle ja kuulutti kanssamatkustajilleen: ”Pistemiehet ensin!”

Perinteitä noudattaen ovesta olisivat astelleet etujoukkona mitalistit, mutta heitä ei koneessa istunut, sillä joukkueen saaliiksi oli jäänyt vain kahdeksan pistesijaa.

Budapestissa EM-kisat olivat ensimmäiset, joissa Suomi jäi ilman yhtään mitalia. Yli puoli vuosisataa ne olivat myös viimeiset, mutta eivät enää. Myös sunnuntaina päättyneet Berliinin EM-kisat tullaan muistamaan siitä, että yksikään urheilijoistamme ei palannut kotiin mitali kaulassaan.

Yli 40-päisen joukkueemme onnistumisprosentti jäi Berliinissä surkeaksi. Etukäteen jopa neljästä mitalista unelmoinut valmennusjohtaja Jorma Kemppainen arvioi suuremman osan joukkueestamme urheilleen alle tasonsa kuin plussan puolella (ESS 13.8.).

Varmimmin menestystä kannattaa odotella jääkiekosta.

Kemppainen kertoi olleensa pari viikkoa sitten varma, että Berliinissä nähdään runsaasti sinivalkoisia onnistumisia. Taas tuli kuitenkin todistetuksi, että on aivan eri asia venyä parhaimpaansa kotoisissa Kalevan kisoissa kuin kansainvälisten arvokisojen paineessa.

Henkisen kantin pettäminen ei tosin Kemppaisesta ollut syynä siihen, että mitalit jäivät saamatta ja pistesijaehdokkaistammekin vain harva ylsi edes omalle tasolleen. Kemppainen oli varma, että viimeistelyssä tehtiin viime viikkoina virheitä, joista osa on jo käyty läpi urheilijan kanssa, niin kuin vastaisen varalta tarpeen onkin.

Urheilija on vastuussa suorituksestaan ennen muuta itselleen, mutta kokonaisuudesta kantaa vastuun valmennusjohto. Siten on luonnollista, että Kemppaista on jo vaadittu tilille mahalaskusta.

Kemppainen on puolustautunut moittimalla, että arvostelijat haukkuvat keskeneräistä työtä. Vasta tämän vuoden lopussa saadaan valmiiksi uusi valmennusjärjestelmä, minkä jälkeen voi alkaa odotella parempia saavutuksia.

Valmennusjohdon kuuluu virkansa puolesta suhtautua tulevaisuuteen toiveikkaasti. Ikävä kyllä samanlaisia puheita on kuultu monta kertaa aiemminkin, kun arvokisojen jälkeen on vaadittu päitä vadille.

50 vuotta sitten yleisurheilumme palasi varsin nopeasti takaisin Euroopan ja pian myös maailman huipulle. Menestys perustui määrätietoisen valmennustyön ohella siihen, että maastamme löytyi vielä tuolloin riittävästi lahjakkaita ja kunnianhimoisia urheilijoita, jotka olivat valmiita elämään huippu-urheilijan askeettista elämää. Avuksi valjastettiin myös lääketieteen uusimmat saavutukset.

Tänä päivänä moni asia on toisin. Suomi on doping-läksynsä oppinut. Urheilu kiinnostaa edelleen osaa nuorisosta, mutta lahjakkaimmat yksilöt tuntevat vetoa palloiluun, jossa voi päästä miljonääriksi vähemmällä vaivalla.

2000-luvulla Suomi on yleisurheilussa parhaimmillaankin pysynyt mitalikannassa vain tiettyjen huippuyksilöiden, eritoten keihäänheittäjien ansiosta. Heidänkin tasonsa on romahtanut. Ja kun näköpiirissä ei ole edes norjalaisten juoksijaveljesten kaltaisia poikkeuksellisia lahjakkuuksia, laihat vuodet jatkunevat riippumatta siitä, millaisia uudistuksia järjestelmään tehdään. Varmemmin menestystä kannattaa odotella vaikkapa jääkiekosta.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi