Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Hyvä vire hyödynnettävä matkailussa

Lauantain Ironman-triathlonkisa Lahdessa oli menestys. Vaikka sekä itse tapahtumassa että oheisjärjestelyissä jäi pientä viilattavaa tuleville vuosille, oli kisa varmasti ikimuistoinen tapahtuma niin osallistujille kuin katsojillekin.

Yli 40 maasta saapunut osanottajajoukko kertoo siitä, että eksotiikalle on kysyntää triathlon-piireissä, vaikka Ironman-osakilpailuja järjestetään miltei ruuhkaksi asti pelkästään jo Euroopassa.

Lahden maine urheilukaupunkina on vahva, mutta samalla melko perinteinen. Tänä kesänä järjestyt Red Bull -ylämäkijuoksu ja Ironman-triathlon monipuolistavat kuvaa mukavasti. Onkin toivottavaa, että Lahteen saadaan jatkossakin vuosittain järjestettäviksi kiinnostavia urheilutapahtumia, kun hiihdon MM-kisojen tai Jukolan viestin kaltaisia suurtapahtumia joudutaan joka tapauksessa odottamaan vuosia.

Päijät-Hämeen matkailu- ja tapahtumastrategiassa matkailu on nostettu yhdeksi maakunnan tulevaisuuden kärkielinkeinoista. Tavoite on luonteva, sillä Päijät-Hämeestä löytyvät kaikki edellytykset alan kasvulle, kenties sitä kuuluisaa hotellikapasiteettia lukuun ottamatta.

Yhtenä kehitettävänä matkailun muotona voisi eittämättä olla kokousmatkailu.

Samalla matkailualan kasvulle asetetut toiveet ovat haastavat. Samansuuntaisia suunnitelmia on Suomessa useimmilla, ellei kenties kaikilla seutukunnilla. Siksi tavoite erikoistua on välttämätön. Kuten Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsman toteaa (ESS 2.7.), ei tarkoituksena ole haalia kaikkea kaikille, vaan erottautua muista.

Vaikka erilainen urheiluun liittyvä matkailu on Päijät-Hämeessä luonteva kehityssuunta, ei pelkästään urheilumatkailu riittäne toteuttamaan strategian kunnianhimoista tavoitetta matkailutulojen noususta yli 100 miljoonalla eurolla vuoteen 2025 mennessä.

Ainakin urheilumatkailu tulisi käsittää laajemmin hyvinvointimatkailuna, jossa fyysisen hyvinvoinnin lisäksi korostuu myös henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Tähänkin päijäthämäläinen järvi- ja harjumaisema luovat erinomaiset edellytykset. Myös Vierumäen ja Pajulahden urheiluopistojen tarjoamat puitteet ovat, jos eivät Suomen mittakaavassa poikkeukselliset, niin ainakin erittäin hyvät.

Yhtenä kehitettävänä matkailun muotona voisi eittämättä olla kokousmatkailu. Sibeliustalo osoitti Ironmanin yhteydessä toimivuutensa myös urheilun kisakeskuksena, mutta Sibeliustalon, Messukeskuksen ja tulevan Ranta-Kartanon akselia kehittämällä Lahdella voisi olla potentiaalia myös nykyistä merkittävämmäksi kokouskaupungiksi. Meneillään on monta kiinnostavaa hanketta taide- ja muotoilukeskuksesta alkaen. Olisikin tärkeää saada hankkeita maaliin nyt, kun talouden tuulet ovat suotuisat.

Matkailun kehittäminen tuntuu joka tapauksessa olevan nyt paremmassa vedossa kuin viime vuosina. Nykyisen Lahti Regionin pohjalle luotavaan matkailuyhtiöön on lähdössä kahdeksan kuntaa, mukaan lukien vihdoin myös Heinola.

Hyvää henkeä matkailuyhteistyössä kannattaa nyt vaalia. Vaikka suuret tapahtumat tuovat näkyvyyttä Päijät-Hämeelle, ei alueen monipuolista markkinointityötä saa unohtaa. Työssä on kyettävä huomioimaan niin isompien kuin pienempienkin tarpeet. Menestymiseen tarvitaan koko alueen osaamista ja kaikkien vahvuuksien hyödyntämistä.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi