Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Sipilä ja Orpo astelivat Rinteen jäljille

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne uhosi vappupuheessaan korottavansa pienimpiä eläkkeitä sadalla eurolla kuukaudessa valtaan päästyään. Rehvakas lupaus tulkittiin yleisesti Rinteen ja demareiden eduskuntavaalikampanjan avaukseksi.

Viime viikonloppuna Rinteen viitoittamalle tielle astelivat myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) itseään runsaan kuukauden verran pidäteltyään. Tapahtumapaikkana olivat keskustan ja kokoomuksen puoluekokoukset Sotkamossa ja Turussa.

Niin Sipilä kuin Orpo jättivät kokouksissa ministerin hattunsa hetkeksi naulakkoon. Kumpikin esiintyi ensisijaisesti puoluejohtajana, kuten asiaan tietysti kuuluukin, ja kummankin linjapuhe oli korostetusti vaalipuhe. Niissä nostettiin esille ensi vaalikauden tärkeimpiä tavoitteita ja lietsottiin joukkoihin taisteluhenkeä tulevia koitoksia varten.

Puoluekokousten perusteella voisi kuvitella, että sekä Sipilän että Orpon asema omassa puolueessaan on myös tästä eteenpäin turvallinen ja vakaa. Orpoa ei haastanut Turussa puheenjohtajana kukaan, eikä Sipilänkään mielenrauhaa häirinnyt Sotkamossa hänen ainoa vastaehdokkaansa. Sipilän yritti haastaa kotkalainen ex-perussuomalainen Vesa Levonen, joka onnistui keräämään vain kourallisen hajaääniä.

Jos SDP selviytyy vaaleista voittajana, ratkaisevimmat ehdot sanelee Rinne.

Puheenjohtajien linjapuheista kuitenkin kuului ja näkyi, että molemmilla on ensi kevään vaalisumassa pelissä oma poliittinen tulevaisuutensa. Ratkaisevimmassa asemassa ovat eduskuntavaalit, maakunta- ja eurovaalien merkitystä lainkaan vähättelemättä.

Jos eduskuntavaalien tulos sulkee keskustalta hallitusovet ensi vaalikaudeksi, Sipilästä tulee seuraavassa puoluekokouksessa mitä todennäköisimmin entinen puheenjohtaja. Sama pätee myös kokoomukseen ja Orpoon.

Paineet ovat kovat ja tästä eteenpäin vain kovenevat entisestään. Silti Sipilä ja Orpo malttoivat olla esittämättä linjapuheessaan yhtä avokätisiä ja miljardeissa euroissa laskettavia vaalilupauksia kuin Rinne vappuna, ellei sellaiseksi luokitella Orpon lupausta keventää keskituloisten verotusta tarkemmin määrittelemättömällä tavalla.

Oireellisena voi pitää, että kumpikin potentiaalinen pääministeri kohdisti puheensa oman puolueväkensä ohella myös kilpaileville puolueille ja eritoten SDP:lle, kannatusmittausten tämänhetkiselle ykköselle.

Sipilä oli tässä asiassa Orpoa jyrkempi. Hän on pääministerinä ymmärrettävästi niin ylpeä hallituksensa aikaansaannoksista, että hän ei halua viedä keskustaa hallitukseen, joka romuttaisi tämän perinnön. Suorasukainen viesti oli osoitettu juuri Rinteelle. Onhan tämä ehtinyt jo luetella ääneen useita Sipilän hallituksen päätöksiä, jotka demarit varautuvat hallitukseen päästyään kumoamaan.

Ei Orpokaan malttanut jättää demareita tyystin nokkaisematta. Moitteita saivat osakseen niin eläkelupaukset kuin ay-liikkeen muutosvastarinta. Silti vaikutelmaksi jäi, että Orpo ei halunnut ärsyttää liikaa Rinnettä, joka nyt on suurin suosikki seuraavan hallituksen kokoajaksi.

Varovaisuus oli kaukoviisasta, sillä mikäli nykyinen kannatuskehitys jatkuu ja SDP selviytyy vaaleista voittajana, ratkaisevimmat ehdot sanelee hallitusta rakennettaessa Rinne eikä Orpo tai Sipilä.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X