Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Soten tielle jäi vielä sudenkuoppia

Hallituksen sote-uudistus jatkoi maanantaina kivikkoista etenemistään sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä, kiitos perustuslakivaliokunnan perjantaisen lausunnon, jonka mukaan lakiesitys voidaan korjata eduskunnassa siinä havaituista ongelmista huolimatta.

Jännityksellä odotettu lausunto oli iso helpotus hallitukselle, koska kriittisempi arvio olisi mitä ilmeisimmin merkinnyt sote-uudistuksen kaatumista tältäkin vaalikaudelta. Se rytäkkä olisi todennäköisesti vienyt mukanaan koko hallituksen.

Nyt hallitus voi edelleen elätellä toivoa sen puolesta, että sen esityksen taakse löytyy niukka mutta riittävä enemmistö siinä vaiheessa, kun sotea ja siihen kytkettyä maakuntauudistusta koskeva jättiläismäinen lakipaketti saatetaan eduskunnan lopullisesti hyväksyttäväksi.

Lähestulkoonkaan varmana ei asiaa silti kannata vieläkään pitää. Vaikka perustuslakivaliokunta nosti esitykselle tässä vaiheessa varovasti peukalonsa, lausunto sisälsi kaikessa kriittisyydessään sudenkuoppia, joihin sote ja hallitus saattavat vielä pudota lähiviikkojen aikana.

Kokoomuksen sitoutuneisuus voi vielä joutua ylivoimaiselle koetukselle.

Yhden näistä sudenkuopista paljastivat Helsingin Sanomien viikonloppuna haastattelemat neljä oikeustieteen professoria Juha Raitio, Tuomas Ojanen, Jukka Snell ja Petri Kuoppamäki.

Professorit muistuttivat perustuslakivaliokunnan edellyttävän sosiaali- ja terveysvaliokunnalta varmuutta siitä, että EU:n valtiontukisäädökset sallivat soten valinnanvapausmallin. Jos riittävää varmuutta ei ole saatavissa eduskunnasta, professorit opastavat hakemaan sitä EU:n komissiosta tai viime kädessä aina tuomioistuimesta asti.

Tämä prosessi voi professoreiden omankin käsityksen mukaan kestää niin pitkään, että se todennäköisesti viivästyttäisi valinnanvapautta koskevan lainsäädännön voimaantuloa merkittävästi, jopa useita kuukausia (HS 4.6.). Jos tulkintaa pitää jäädä odottelemaan EU-tuomioistuimesta, puhutaan jo vuosista.

Professoreiden ennakoima pitkä viive olisi kova pala hallitukselle ja eritoten kokoomukselle, jonka silmäterä valinnanvapaus on ollut viimeistään siitä lähtien, kun se koplattiin yhteen keskustan hellimän maakuntamallin kanssa.

Kokoomuksen sitoutuneisuutta sote- ja maakunta-uudistukseen on viime aikoina aiheellisesti epäilty. Yleisesti on kuitenkin arvioitu, että kokoomus pysyy loppuun asti paketin takana, koska valinnanvapautta tuskin on mahdollista saada hyväksytyksi nyt esitetyssä laajuudessa enää ensi vaalikaudella.

Jos valinnanvapaudelle todella joudutaan hakemaan lähtölupaa komissiolta asti ja aikataulut heittävät sen johdosta taas häränpyllyä, kokoomuksen sitoutuneisuus saattaa vielä joutua ylivoimaiselle koetukselle.

Lisävalaistusta asiaan saadaan pian. Kokoomuksella on puoluekokous ensi viikonloppuna. Jo tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmän odotetaan ottavan kantaa perustuslakivaliokunnan sote-näkemyksiin, jotka osin olivat puo-lueelle myös iloinen yllätys.

Valiokunta ei esimerkiksi tyrmännyt maakuntien rahoitusjärjestelmää perustuslain vastaisena, toisin kuin edellisviikolla julki vuotaneen luonnoksen perusteella olisi voinut odottaa.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X