Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Myllyvirran seuraaja tulossa Helsingistä

Näyttää vahvasti siltä, että vappuna eläkkeelle jääneen kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran seuraaja tulee Lahteen Helsingistä.

Uutta kaupunginjohtajaa metsästänyt valintaryhmä päätyi esittämään tehtävään filosofian maisteri Pekka Timosta, 52, joka viimeksi on työskennellyt Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteerinä ja sitä ennen useissa eri tehtävissä muun muassa Helsingin kaupungin palveluksessa.

Nelihenkinen valintaryhmä päätyi Timosen kannalle yksimielisesti. Mikäli sen poliitikkojäsenet Milla Bruneau (kok.), Pekka Komu (sd.) ja Aleksi Mäntylä (vihr.) onnistuvat vakuuttamaan omat valtuustoryhmänsä näkemyksensä taakse, Timosen valinta on sillä selvä, kun valtuusto päättää asiasta lopullisesti 11. kesäkuuta.

Toki yllätykset ovat korkean tason nimityksissä aina mahdollisia, joten täysin ei kannata sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että Timosen edelle kiilaisi vielä joku toinen virkaa hakeneista ja kelpoisuusehdot täyttävistä ehdokkaista.

Mustasta hevosesta ei ole tehty havaintoja, eikä liene tarpeenkaan.

Lähimpänä Timosen niskaan hengittävät kärkikolmikkoon niin ikään selviytyneet Kotkan palvelujohtaja Jorma Haapanen ja Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva. Valtuutetut pääsevät vielä tutustumaan heistä jokaiseen ennen ratkaisevaa valintakokousta.

Joskus kaupunginjohtajaksi on loppumetreillä kiilannut myös niin sanottu musta hevonen. Sellaisesta ei tällä kertaa ole tehty havaintoja, eikä liene tarpeenkaan. Kaikki kärkihakijat tuntuvat täyttävän ominaisuudet, joita Lahden kaltaisen kaupungin ylimmältä virkamiesjohtajalta voidaan kohtuudella edellyttää.

Valintaryhmä päätyi Timosen kannalle tehtyään ehdokkaista kokonaisarvion hakemusten, haastattelujen, ennakkotehtävän, koulutuksen ja kokemuksen perusteella. Timonen täytti asetetut kriteerit parhaiten. Hän myös osoitti omaavansa strategisen näkemyksen Lahden kehittämiseksi, mikä yhdistettynä hyväksi havaittuihin henkilöstön johtamistaitoihin ja talousosaamiseen nosti hänet muiden kärkiehdokkaiden yläpuolelle.

Lisäarvoa Timosen odotetaan tuovan Lahteen myös kansainvälisillä verkostoillaan. Niitä hän on solminut esimerkiksi johtaessaan maailman muotoilupääkaupunkihanketta Helsingissä tämän vuosikymmenen alussa.

Timonen on työskennellyt 2000-luvulla monissa muissakin tehtävissä niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Kaikki ovat jääneet varsin lyhytaikaisiksi, mikä osin selittyy myös tehtävien projektiluontoisuudella. Pisimpään Timonen on toistaiseksi viihtynyt Helsingin kulttuurijohtajana seitsemän vuotta.

Muiden kärkiehdokkaiden tavoin Timonen on ilmaissut valmiutensa jatkaa virassa, kun kaupunginjohtajasta tehdään kansliapäällikkö Lahden siirtyessä pormestarin johdettavaksi kuntavaalien jälkeen 2021.

Timosen tähänastisen työhistorian perusteella ei silti olisi yllätys, jos hän pyrkisi siinä vaiheessa etsimään taas uusia haasteita.

Lähin haaste saattaisi niihin aikoihin olla juuri pormestarin tehtävä, johon Timosen ominaisuudet kenties sopisivat jopa paremmin kuin byrokraattiseksi virkamiesjohtajaksi. Mutta eipä mennä vielä tämän enempää asioiden edelle, vaan katsotaan ensin, kenestä tulee seuraava kaupunginjohtaja Lahteen.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi