Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Hallituskriisille yllättävän nopea loppu

Perussuomalainen puolue sellaisena, kun se tähän saakka oli opittu tuntemaan lakkasi tosiasiassa olemasta tiistaina alkuiltapäivästä. Samalla loppui lyhyeen hallituskriisi, joka oli puhjennut keskustan ja kokoomuksen kieltäydyttyä jatkamasta yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtoon siirtyneiden perussuomalaisten kanssa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän oli määrä kokoontua tiistaina keskustelemaan syntyneestä tilanteesta. Kokous tuskin pääsi alkuun, kun ulos marssi peräti parinkymmenen edustajan joukko. Heillä oli kerrottavanaan järisyttävä uutinen, jota valistuneimmat tarkkailijat olivat tosin osanneet ounastella jo ennen perussuomalaisten viime viikonlopun puoluekokousta siltä varalta, että Halla-aho nousee uudeksi puheenjohtajaksi.

Ulosmarssineiden puhemies Simon Elo kertoi joukkonsa eronneen perussuomalaisten ryhmästä ja perustaneen uuden, Uusi vaihtoehto -nimisen ryhmän. Tähän Elon johtamaan ryhmään lukeutuvat kaikki nykyiset ministerit, mukaan lukien perussuomalaisia 20 vuotta johtanut ja puolueen hallitukseen nostanut, mutta viime lauantaina tehtävänsä apeana jättänyt ulkoministeri Timo Soini.

Juuri Soinille täytyi olla kova paikka erota omasta luomuksestaan, vaikka kyse saattoi olla vanhan kehäketun itsensäkin junailemasta operaatiosta. Vaikeaa se varmasti oli monelle muullekin pitkän linjan perussuomalaiselle.

Kansa pääsee antamaan tyylipisteensä tapahtuneesta vasta keväällä 2019.

Soinin ja kumppaneiden ratkaisu kertookin kaiken siitä, kuinka järisyttäviä vaikutuksia Halla-ahon ja tämän hengenheimolaisten toteuttamalla täydellisellä palatsivallankumouksella oli paitsi hallitustyöhön, kuten maanantaina nähtiin, myös perussuomalaisten omaan sisäiseen tilanteeseen.

Viimeistään nyt halla-aholaisten on pakko myöntää, että he tekivät kohtalokkaan virheen miehittäessään kaikki varapuheenjohtajienkin paikat omilla edustajillaan. Täysin osattomaksi jätetyllä eduskuntaryhmän enemmistöllä on politiikassa muitakin arvoja kuin maahanmuutto- ja EU-vastaisuus. Se olisi ehkä sietänyt keulakuvanaan yhden nuivan puheenjohtajan, mutta neljä oli liikaa.

Taas todistettiin, että politiikassa kannattaa tyytyä pistevoittoihin. Tyrmäysvoitto tuntuu hetken makealta, mutta voi aikaa myöten tulla kalliiksi. Nyt lasku lankesi hyvin nopeasti.

Uuden ryhmän perustaminen pysyi hämmästyttävän hyvin pienen piirin tiedossa aivan loppumetreille. Näin voi päätellä siitä, että se tuli täydellisenä yllätyksenä vanhan ryhmän halla-aholaiselle vähemmistölle. Uusi varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kiisti vielä vähän ennen kokouksen alkua perussuomalaisten olevan kriisissä. Hänen tiedossaan ei silloin ollut kuin yksi loikkari. Vain hetki tämän jälkeen loikkarijoukko oli kasvanut kaksikymmenkertaiseksi.

Uusi vaihtoehto ilmoitti oitis olevansa valmis jatkamaan hallituksessa keskustan ja kokoomuksen kanssa, mikä helpotti ratkaisevasti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) paineita. Valtiosääntöä tutkinut Sipilä tuli nopeasti siihen tulokseen, ettei hallituksen tarvitse erota. Se voi jatkaa nykyisillä ministereillä vanhaan malliin, koska sillä on yhä enemmistö takanaan.

Eikä uusista vaaleista ole enää puhettakaan, joten jos näin mennään, kansa pääsee antamaan tyylipisteensä tapahtuneesta vasta keväällä 2019 sikäli kuin vielä jotain muistaa.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Pääkirjoitukset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X