Kun EU kohdisti Venäjään taloudellisia ja poliittisia pakotteita Krimin valloituksen ja myöhemmin Itä-Ukrainan sodan seurauksena, presidentti Sauli Niinistö teki selväksi, että hän aikoo jatkaa yhteydenpitoaan virkaveljensä Vladimir Putinin kanssa aina tarpeen tullen, sanktioista riippumatta.
Se oli kaukaa viisas ratkaisu Suomen kaltaisen valtion päämieheltä, jolle on tärkeää pysytellä keskusteluväleissä suuren naapurimaansa kanssa . Myös ja varsinkin silloin, kun turvallisuuspoliittinen tilanne kiristyy omilla lähialueillamme.
Kuluneet pari vuotta ovat osoittaneet, että Niinistön linja on kantanut myös hedelmää. Tuorein todistus saatiin tiistaina presidenttien tapaamisessa Putinin virka-asunnolla Moskovan lähistöllä.
Suomelle helpotukseksi presidentit kertoivat sopineensa lopullisesti rajaliikenteen väliaikaisesta rajoittamisesta pohjoisilla raja-asemilla. Myös tietojen vaihtoa lisätään maahanmuuttoviranomaisten kesken.
Niinistö ei peitellyt tyytyväisyyttään sopimukseen, joka poistaa ainakin toistaiseksi päiväjärjestyksestä Suomessa alkuvuodesta huolta aiheuttaneen ongelman. Tuolloin Venäjältä alkoi tulla Sallan ja Raja-Joosepin kautta turvapaikanhakijoita, joilla ennen ei olisi ollut rajalle asiaa asiakirjojen puuttumisen takia.
Ilmiö herätti Suomessa myös kummastusta. Kyse näytti olevan Venäjän linjanmuutoksesta, jonka taustalta epäiltiin löytyvän rikollisuutta mutta myös korkean tason poliittista ohjausta. Poliitikkojemme kiinnitettyä asiaan venäläisten huomiota Putin käski turvallisuuspalveluaan kontrolloimaan tiukemmin Suomeen pyrkivien liikkumista, mikä lopetti turvapaikanhakijoiden tulon kuin seinään.
Putin sanoi tiistaina sopimuksen merkitsevän, että ongelma on nyt ratkaistu. Toivottavasti näin on, vaikka ilmaan jää edelleen monta kysymystä.
Edelleen on epäselvää, miksi Venäjä ensin yllättäen luopui vakiintuneesta rajakäytännöstään ja sitten yhtä yllättäen palasi noudattamaan sitä. Haluttiinko Suomelle ehkä antaa varoitus siitä, että Venäjällä on omat keinonsa aiheuttaa maallemme suuria vaikeuksia, jos emme käyttäydy suuren itäisen naapurimme toivomalla tavalla? Ja voiko niin tapahtua joskus uudelleen?
Epäilys herää myös, odottaako Venäjä nyt Suomelta vastapalveluksia esimerkiksi sitten, kun EU:ssa seuraavan kerran pohditaan pakotteiden jatkamista.
Venäläiset toimittajat kysyivät pakotteista heti tiistaina Niinistöltä, joka korosti aivan oikein Itä-Ukrainan rauhansopimuksen noudattamisen olevan ehtona niiden purkamiselle. Krimiä Niinistö ei kuitenkaan tullut maininneeksi, mikä toivottavasti ei ole merkki siitä, että niemimaan valloitus alkaa olla meillä ja ehkä koko EU:ssa hiljaisesti hyväksytty tosiasia.
Brysselin iskut osoittivat, että terrorismin torjunta edellyttää laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Siinä Venäjällä ja lännellä on paljon yhteistä voitettavaa. Ukrainan kriisin ratkaiseminen helpottaisi yhteistyötä, mutta se ei saa tapahtua ummistamalla silmät häikäilemättömälle kansainvälisen oikeuden vastaiselle toiminnalle.
