Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Näppikset

Lukijalta

Näppis: Vesijärvenkadun lopussa vasemmalle on rakennettu rumaakin rumempi, kolkko, lähes musta kerrostalo

Olin menossa satamaan kalamarkkinoille ja järkytyin. Vesijärvenkadun lopussa vasemmalle on rakennettu rumaakin rumempi, kolkko, lähes musta kerrostalo. Alueella kaikki muut talot ovat kaunista lämmintä punatiiltä ja valkoista. Miten on mahdollista, että tämmöinen moka on tehty?

On se niin väärin, vanhukset pääsee ulkoilemaan kerran viikossa, jos sitäkään, mutta vangit joka päivä. Pistää miettimään, mihin haluan vanhana!

Miksi vanhukset eivät saa enää kulkea rauhassa Lahden keskustassa? Kerjäläiset ja tietty lehtikaupustelija pysäyttelevät etenkin rollaattorivanhuksia.

Joku on pahoittanut mielensä, kun asiakkaalta kysytään, haluaako kuitin. Kyseessä paperin säästö, turha antaa kuittia, jos asiakas ei sitä halua.

Kalle Aaltonen on monen muun lailla huolissaan huumeongelmasta. Mutta hän nimittää lapsia pennuiksi ja hokee v...ua joka lauseessa. Aika sivistymätöntä uhoamista. Eikö asian voisi esittää asiallisestikin. Minua ainakin etoo sellainen turha uhmakkuus.

Taas se alkaa, PHJ:n Rusanen hamuaa meidän roskia omiin autoihinsa! Vastustetaan. Eihän monopolissa ole mitään järkeä.

Seppo Korhonen on niin oikeassa. Hyvinvointiyhtymällä on toimitusjohtaja, hallintojohtaja, hallituksen puheenjohtaja, ym. Eikö näiden tehtävä ole hoitaa asiat kuntoon. Tämähän menee niin kuin siinä vitsissä suomalaisista ja japanilaisista soutukilpailussa. Kun ei pärjätä kilpailussa, vähennetään soutajia ja palkataan konsultti ja muutosjohtaja. Lopuksi on vain yksi soutaja ja kaksikymmentä johtajaa.

Ylen Lahden naistoimittaja ei taida tietää, että humalaisia on muuallakin kuin Suomessa!

Kujalan jätepomo autoilee päivittäin Porvoo–Lahti–Porvoo. Miksei polkupyörällä?

Hykyn pitäisi puuttua napakammin vakisaikuttelijoihin! Kyllä säästöä syntyy.

Se, että eläkkeitä ei koroteta, on kuten Rinne sanoo, arvovalinta.

Heinsuon koulun oppilaat odottavat linkkua taivasalla satoi tai paistoi.

Etlari lauantaina: "Koiran menetys oli naiselle traumaattinen kokemus. Hän oli sen takia kaksi viikkoa sairaslomalla". Minulta kuoli äiti. Ei kuulemma ollut aihe sairaslimaan. Olin pari päivää pois palkattomana.

Akavan työllistämissuunnitelma kuin nykyinen aktiivimalli, miksi?

Kun te sijoittaja-omistajat alatte etsiä uusia vuokralaisia meidän perusteellisesti remontoituun kerrostalomme, muistakaa ottaa vain savuttomia vuokralaisia. Olemme kärsineet jo vuosikausia teidän tupruttelevista vuokralaisista. T. talon vanha rouva

Kiitos Pia Haarnio 20.9 mielipide kirjoituksesta. PH-hykyn HR:n päätös lomapäätös ei todellakaan tue henkilöstön hyvinvointia. Lisäksi vaarantaa potilas- ja asiakasturvallisuutta monella tavalla. Toivon määräyksen nopeaa perumista.

Missä Suomen hallitus ja mepit ja komissaarimme, kun ei ole huolehdittu niitä EU-miljardeja tälle vähävaraiselle kansallemme ruokaan+lääkkeisiin? Puola saa 8 EU-miljardia ja maksaa eläkeläisilleen kk:n lisäeläkkeen!

PHJ:n uusi tj. näköjään jatkaa siitä, mihin edeltäjä lopetti. Valinnanvapaus halutaan viedä ja saada kuljetukset omaan näppiin. Kuluttajalle vaihtoehdottomuus voi merkitä jopa satojen prosenttien hinnannousua mm. lokakaivojen tyhjennyksen osalta.

Niin nuoret kuin vanhempansa on täysin ohjailtavissa joko fiktiomaailmaan tai yksilö/julkkisfanituksiin. Tahdottomia zompeja, kännykän tuijottajia tuloksena.

Naapurilla ei käytöstapoja: mustan turren kanssa odottaa nätisti portaita alastulijaa, mutta mun nähdessään änkee heti ruhonsa eteen portaisiin. Känniä?

Homekoulut syntyivät noin 20 vuotta sitten, kun 70-luvun kouluihin tehtiin koneelliset ilmastoinnit, jotka imevät kaikki epäpuhtaudet rakenteista huoneilmaan. Uusi tekniikka ja vanhat rakenteet.

Ei anna hyvää mainosta Unique-taloille, kun naapurissa olevan talon pihan työt tekemättä. Talvi tulee.

Onko Pesäkalliolla luonnonsuojelualue vai koirien temmellysalue?

Olisipa lestadiolaisia enemmän. Ei olisi työttömyys-, huume, -alkoholi- eikä väestöongelmaa.

Pultsin ja Starkin risteykset: Älä usko valoihin, sieltä tulee dorka vasten punaisia kuitenkin, eikä se tunne mitään sääntöjä eikä välitä muista! Ö

Miksi ihmeessä meille halutaan tuoda maahanmuuttajia töihin? Samanaikaisesti maksetaan suomalaisille, jotka kyllä pystyisivät tekemään samat työt. Rahaa tyhjästä. Poliitikoiltako tässä puuttuu järki tai uskallus ottaa härkää sarvista? Kun laiva on merihädässä, ei kukaan voi sanoa, että en minä voi pumpata, kun minä olen satulaseppä. Samperi sentään.

Lahdessa tapahtuu kaikenlaista mukavaa, innostavaa ja kiinnostavaa. Missä tai mistä tapahtumista saisi tietoa ajoissa etukäteen? Harmittaa katsella muiden upeita kuvia jälkeenpäin Lahti-sivuilla, kun olisi ollut mukavampaa olla itse paikalla. Meno.fi ei aina infoa anna.

Urheilukeskuksen takana Teivaanmäessä on noin kilometrin mittainen Hengellinen Hiljentymispolku, puissa on tekstejä. Polulla on levähdyspaikka, pöytä ja penkit ja näköyhteys Vesijärvelle. Kaiken takana Lahden kaupunki ja seurakuntayhtymä.

Mielipiteen ilmaus, "Autottomana päivänä" bensarosvolla (15 litr /100 km) tien päälle, tankki täys sikahintasta ja baanalle. Sininen savu vaan jää!

Hallitus, s-hoitajille reilu palkankorotus muuten valmistuvatkin lähtee ulkomaihin paremmille palkoille töihin. Ammatin vaihtaneet tulis takaisin. Omia palkkoja nostetaan ja avustajia palkataan

Autoton päivä. Hollolan kirkolta pitää ajaa omalla autolla Lahteen tai Salpakankaalle, jos haluaa kulkea ilmaiseksi bussilla. Olisi voinut mennä vaikka kalamarkkinoille. Ei ilmasto kiitä.

Meidän firmassa tehtiin näin: 1–5 matkusti, kaikki 7 osastoa tekivät muutaman kysymyksen mukaan, 1–5 tekivät kokonaisesityksen virkatyönä osastoille. Lähtijät osasivat kielen ja muistiinpanojen teon, kokeilkaapa joskus. Ei huono, mutta halpa?

Voi luoja sentään, jos henkilön kaikki asiat perustuvat luuloon ja oletukseen. Kannattaisi hakea ammattiapua, ettei ne viimeiset järjen rippeet katoa. Mitä ajattelet ehdotuksesta, kannattaisi harkita.

Suuri kiitos sinulle ihana ihminen, joka löysit ja toimitit kännykkäni Prisman neuvontaan pe 20.9.

Luulin suojatiemerkkien vaihtamista sukupuolineutraaleiksi vitsiksi, niin älyttömältä se kuulosti. Meitäkö oikein ylhäältä päin ohjataan sukupuolettomiksi. Onhan tämä yksi tapa säästää luonnonvaroja, kun suomalaiset loppuu. Lasten tekoon, kun tarvitaan vielä miehiä ja naisia.

Katri Kulmuni istuu kyllä ryhdikkäästi selkä suorana, mutta puheet on ikävä kyllä hyvin löysää jargonia, ulkoa opetellun kuuloista.

Mikä mättää televisio-ohjelmia? Hyvä ohjelma menee pilalle, kun aina tulee mainoksia moneen kertaan väliin!

Ei toiminut uusi kallis bussikortti. Ensimmäinen kuski ei neuvonut eikä antanut matkustaa keskustaan, kirjastolle selvittämään asiaa. Koulutusta?

Pyydän, toivon ja vaadin, että Lahden päättäjät ottaisivat itseään niskasta kiinni ja alkavat ajamaan kaupungin etuja. Liian monet, joilla on mahdollisuus muuttaa täältä pois, ovat sen jo tehneet, tai vakavasti sitä harkitsevat.

Miksi Asikkalassa suojatiet laitetaan luonnottomasti? Nyt Huoltorinteeltä koululle ja marketille tultaessa suojatie ei ole luontevasti jalkakäytävän jatkeena, vaan sivussa. Koululaiset, pyöräilijät ja minä menemme suoraan yli. Kai siihen laitetaan kaide esteeksi. Mallia saa Kanavan Kunkun kohdalta.

Jos EU hyväksyisi kevytautot, eivät ranskalaiset mopoautot kävisi enää kaupaksi.

Mika Mäkinen, mikä on Green Capital -johtajan toimivalta ja paljonko veronmaksajien rahaa vielä haaskataan vihreään hömppään? En ihmettelisi, jos viran saanut Bruneau saisi määritellä tehtävänkuvansa itse.

Antti Rinne A-talk:ssa. Surkea esitys pääministeriltä. Puhui sekavasti, keskeytti joka kerta Orpon puheen. Lupasi jopa päänsä pantiksi 30 000 työpaikasta ensi elokuuhun mennessä, jonka sitten perui, vai peruiko? Huh!

Miksi ihmeessä ruokaravintoloissa kootaan tarjoiltavat lautasannokset kekomaiseen kasaan, niin että esimerkiksi pihvi/ kala päällimmäisenä ja lisukkeet sen alla? Syöminen olisi miellyttävämpää, kun pääaines ja lisukkeet olisivat lautasella erikseen ryhmiteltyinä.

Lehdessä oli otsikko, että Lahdessa saa päihdeapua. Täytyy selvittää, mistä ja koska, kun eilisiltana viina loppui kesken.

Vihamielinen islam kolonisoituu Eurooppaan. Poliitikkojen myötäillessä me veronmaksajat olemme pakotettuja kustantamaan jutun. T. Hopsu

Politiikan äänimaiseman agenda on kuin sekametelisoppaa, jonka viestit ovat, uupiduupi daata, tingel tangelia, liirum laarumia. Höpö höpöä, höpön löpöä, tilpitappi tippi, pelkkää tuubaa, sekä hövelisti vannottuja variksenvaloja ja puhki kulutettua jargonia.

Sunnuntaina ilmainen linja-auto? Ei onnistu, kun linja-auto ei kulje enää sunnuntaisin edes maksaen. Liikennöitsijän mielestä pysykööt vanhukset vaan kotona!

Suomessa on todellakin otettu käyttöön hiljainen eutanasia, sen oikeassa merkityksessä, julkisessa terveydenhoidossa. Se verhotaan vain kauniitten käsitteiden alle kuten Käypä hoitosuositus, kärsimysten lieventäminen, palliatiivinen hoito, hoitotahdon vaatiminen, priorisointi. Ja kaikki tehokkuuden ja taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi. Näinkö alas olemme vajonneet?

Näppiksiä olisi kivempi lukea, jos olisivat lyhyempiä. Ovat liian pitkiä!

Paras asia aikoihin on etusivun kuva ja mietelause vai kaipaako eräs lukija Suomi-Soffaa takaisin?

A-Talk 19.9. Rinne lanseerasi uuden sloganin: "Päätösperäisiä työpaikkoja työllisiä kuuskyttyhatta tän vaalikauden lopussa." Tuo puhe oli tyhjää täynnä "päätösperäisiä työpaikkoja".

Urheilupomot hoi! Ottakaa styroksia mukaan Dohaan. On kevyt pullea laukku palatessa. Mitaleita ja pisteitä sieltä ei löydy. Taika, Ana ja Topi tyrkyllä, muut karsiutuvat.

Kyllä tällä isojen koirien omistaja voisi korvata tämän pienen koiran menetyksen, jos ei omista suurista pahoista osaa pitää kurissa. Sama lopetus isoille koirille, kun pääsivät verenmakuun.

Olen just samaa mieltä, että juuri uroskoirat värjäävät portinpielet keltaisiksi talvisin. Kannattaisi varmaankin olla päästämättä niitä lähellekään, koskapa se jalka ihan varmasti nousee ennen kuin huomaatkaan!

Kuka tai ketkä päättivät Mukkulankadun auki repimisestä? Eikö todella ole tärkeämpiä kohteita rahalle?

27.9. vietetään ilmastolakkoa. Miten Lahden ympäristökaupunki aikoo osallistua?

Siirryin palvelutalon sairaanhoitajan tehtävistä muualle lähihoitajan tehtäviin. Tienaan yli puolet enemmän yövuoro-, viikonloppu- ja juhlapyhälisineen ja vastuuta ei tarvitse ottaa mistään, kun toimii samoin kuin lh/ph-työkaverini. Suosittelen pikimiten kaikille PHHYKYN alipalkatuille ja ylityöllistetyille sairaanhoitajille!

Huom! Nartun omistaja. Tarkoititko nartulla koiraa vai vaimoa?

Miksi kirkoissa ei ole sanajumalanpalveluksia niin kuin ennen vanhaan? Messu on joka sunnuntaina, mutta opetus on köykäistä. Aika menee ehtoollisen jakeluun. Raamatun opetus kunniaan, tavallinen jumalanpalvelus kerran kuukaudessa.

Invalidipaikoille pysäköivät asennevammaiset ja toimitusjohtajat ja asennevammaiset toimitusjohtajat.

Miten on mahdollista, että maataan pettänyt voidaan valita Sitran johtajaksi?

Hyvä ympäristötietoiset nuoret. Oikeasti emme tarvitse mopoja ja moottoriharrastelua. Eikä lemmikkejä koteihin. Tietäkää tämä lasten vanhemmat.

Sillä, joka ampuu koiransa metsikköön ja jättää ruumiin siihen paikkaan, heittää päästä ja pahasti. Ei ihme, että löytäjät luulivat koiraa rääkätyksi!

Sinä, joka annat rakin juosta vapaasti talutushihnan kanssa ihmisiä kohti, niin tilanteessa missä sinun rakki puree ihmistä.

Viimeinen pisara. Ylellä joku agility-koirakilpailu parhaalla katseluajalla. Koirauskovaisuus rulee Ylellä.

Katainen ajoi Suomen lähes konkurssiin pääministerinä ja lähti huomattuaan sen Brysseliin kesken. Myi sähköyhtiö Carunan Haaviston kanssa ulkomaille, jota kansa maksaa, teetätti tulevaisuus tutkimuksen Himasella 700 000. Ei pärjännyt kansainvälisissä tehtävissä. Sai Sitrasta suojatyöpaikan. Kiitos Lindtmanin, Orpon ja keskustan. Hyvä veli -verkosto elää!

Ilmastonmuutos autoilun osalta olisi ratkaistavissa niin, että kolmekymppisenä vasta saisi ajokortin, nuoremmat voisivat kävellä tai ajaa polkupyörällä, onnettomuudetkin vähenisi

Mikä helvetin vika Elisa viihdettä riivaa? Koko ajan pätkii ja lataa Lahden taloissa? Halpa ei ole ikinä hyvä!

Asikkalaan tarvitaan uusia työpaikkoja, huom kehittäjät ja vielä kerran uusia työpaikkoja.

Hyvä perus-Sirpa! Tää on niin totta, että et ole olemassa, jos et päivitä elämästäsi. Matkat ennen ja jälkeen, vaatteet, kampaaja, hotelli. Ja kaikki mitä kotiin hankitaan. Säälittävää.

Voisiko uudenvuoden ilotulituksen järjestetään vain kaupungin puolesta. Green Citynä voisimme olla suunnannäyttäjiä ja kieltää kansalaisilta tulitus. Hirveä saaste ja roskaaminen ja melu jäisi pois. Ottakaa kantaa!

Joko nyt on käynyt selville, että SDP on ja vain työtätekevien asialla. Hoitajatakuuksi vaikka 7, mutta kun ei rahaa siihen haluta kohdistaa, niin ei siitä mitään tule.

Nykyistä hallitusta niin kauheesti moititaan. Muistakaa, että itse ollaan sinne äänestetty. Taas tulee vaalit, ja katotaan tarkemmin ketä äänestetään.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näppikset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi