Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Näppikset

Lukijalta

Näppis: Kaupunkilaisilla alkaa olla mitta täysi

Kaupunkilaisilla alkaa olla mitta täysi. Jos poliisia ei saa keskustaan asukkaiden turvaksi, niin turvaa on haettava yksityisiltä markkinoilta.

Pelikoneet pois kaupoista ja huoltoasemilta, ne kuuluvat pelihalleihin. Säästyy vanhuksien rahat.

LSL voisi vaatia kuskeilta normaalia värinäköä ennen kuin Vesijärvenkadun ja Aleksin risteyksessä oikeasti rytisee. Suojatiesääntöjä voisi myös kertailla.

Se että toimittaja Larkio on saanut hyvää palautetta kolumnistaan, kertoo enemmän kosiskellusta kohderyhmästä, kuin tekstin rohkeudesta tai oivaltavuudesta.

Tiedoksi entiselle ruiskumestarille ja yrittäjälle Sakari Sormuselle. Vain sotilasarvon jäljessä käytetään lyhennettä evp silloin, kun henkilö on eronnut sotilaana vakinaisesta palveluksesta. Ruiskumestari ei ole sotilasarvo. Sen jäljessä voi käyttää sanoja: eläkkeellä (eläk.) tai entinen (ent.).

No nythän ESS ja Larkio hyppäsivät persujen kelkkaan levittämällä valeuutisia sähköautoista ja ottamalla maalikseen ympäristöstä välittävät. Auts. Mikä on päätoimittajan kanta "ilmastonmuutosvouhotukseen". [Päätoimittaja Markus Pirttijoki vastaa: Kolumneissa toimittajat saavat esittää omia mielipiteitään, jotka eivät välttämättä edusta lehden – tai päätoimittajan – kantaa. ”Ilmastonmuutosvouhotus” on terminä provokatiivinen. Ilmastonmuutos on tosiasia ja sitä vastaan on syytä toimia. Siksi on hyvä, että asiasta keskustellaan. Keinoja on varmasti paljon ja tuskinpa niihin koskaan löytyy yhtä ainoaa totuutta.]

Asumme Luhdanjokilaaksossa Herralan puolella. En uskalla päästää pieniä lapsiani omalle pihalle leikkimään, etteivät joudu metsästäjien ampumaksi. Joku tolkku tähän metsästykseen ja ammuskeluun on saatava ja ampumaetäisyydet asutuksesta vähintään 1 km!

Mitenkäs se on vegaanit? Suomi on pullollaan diabeetikkoja, joiden pitää vähentää hiilarit minimiin. Kalat, kanat ja lihat sisältävät hyvin vähän sokereita.

Älä heti syytä Mansikkamiestä! Kysy kauppiaalta, missä ja kuinka kauan hän on säilyttänyt marjoja!

Näinkö me äänestimme? Rahat puoluetukiin ja eduskunnasta pudonneiden kavereiden palkkoihin. Muuhun ei sitten riitäkään!

Markettien eineskeittiöissä myytävät ruuat ovat täydellistä moskaa ja kökköä. Ei moska kökköjen valmistamiseen tarvitse catering-tutkintoa!

Eipä tässä mitään sote-uudistusta tarvita: lemmikkieläimiäkin hoidetaan omakustanteisesti ihan viimeisen päälle yliopistosairaalassa. Pieni maksu terveyskeskuskäynneistä, niin talouspuoli on hoidettu.

Kansanedustajien määräksi sata ja äkkiä.

Miksi ihmeessä lapset eivät nykyisin kävele kouluun edes alle kilometrin matkaa. Ilmastonmuutoksesta ja lasten liikkumattomuudesta puhutaan. Autot suhaa edestakaisin aamuin ja iltapäivisin. Taitavat olla pelkkää höpinää. T. 3 km kouluun kävellyt

Saara ja 98 % hänen kannattajistaan on enemmän ja vähemmän väärässä. Tietämättömyyttään. Ess ke mp-palstalla valaistusta asioihin. Epäilevät meuhkaajat lisäävät kierroksia.

Tuttavani sai veronpalautusta 250 ekua, niin sosku maksoi toimeentulotukea tuon summan verran vähemmän. Idioottimaista viedä toisen rahat. Jos verotus olisi ollut kohdallaan, niin olisi saanut omat rahat käyttää. Nyt sosku varasti ne.

Hollolan terveyskeskus. Kiitos ystävällisestä palvelusta miesfyssarille ja laboratorion naisille!

Mistä herneenpalkoihin tulee matoja? Ovatko madot siellä jo herneen 'syntyessä'? Jos kesäihminen syö paljon herneitä... Onko maha täynnä herneitä?

Peliongelmaiset Suomen poliitikkojen suurin ongelma. Naurettavat mittasuhteet saanut asia.

Ihmettelen arvostamani toimittaja Saara Larkio tekemää lapsusta: "Akun valmistus vastaa yhdeksän vuoden ajoa dieselautolla." Vastineessaan hän olisi voinut myöntää erehdyksensä, eikä selittää oikeuttaan kirjoittaa värikkäästi, jopa provosoivasti. Sakari Sormunen pitäisi lakata käyttämästä ruiskumestari evp. nimikettä, tai mieluummin lakata kirjoittamasta asiasta, josta ei ymmärrä hölkäsen pölväystä.

Kokoomusnuoret, olitteko Suomen itsenäisyyspäivänä rettelöimässä ja rikkomassa ikkunoita ja autoja? Yrittäkää nyt ymmärtää, että isossa maassa voi olla suuret joukot riehumassa keinoja kaihtamatta. Sellainen ei vetele.

Luen joka aamu Mielipide-sivun, mutta siellä on asioita, jotka ei kiinnosta kaikkia ihmisiä. Toivon, että Jari Iivanainen kirjoittaisi kunnon asiaa. Olen lukenut ne aina, kun on julkaistu. Kirjoita lisää, sinulla on lämmin sydän ja tiedät totuuden.

Huvittavaa että kokoomusnuoret protestoivat Putinia vastaan. Kokoomus on Putinin taustapuolueen virallinen veljespuolue. Pitäisikö Orpon olla huolissaan.

Olen luovuttanut jo. En jaksa jaksa enää pingottaa, koska se ei auta mitään. Toivottavasti tulevaisuus tuo parempaa.

Oiskohan Trumppi kiinnostunu Affenanmaasta? 100 miljardia hinta ja heti myyntiin ja valtion velkaongelma unholaan.

Kyllä sinä jalankulkija saastutat ilmaa, kun sinun takiasi autot pysähtyvät ja joutuvat kaasuttamaan lähtiessään ajamaan. Se kaasutus on sinun syysi.

Kyllä kaikkien palkansaajien pitää saada tuntuva palkankorotus eikä vain päällikkötasolle.

Ja p...t, Nastolassa ei mene hyvin enää mikään. Pois muutto mielessä koko ajan!

Kyllä näin on ja järki käteen päättäjät. Pekka Jaakkola, olen kanssasi täysin samaa mieltä.

Mielipidesivuilla kirjoitetaan turvallisuudesta, nuorison huumeiden käytöstä, kouluongelmista yms. ja pohditaan keinoja parantaa tilannetta. Kukaan ei uskalla sanoa, että lasten kasvatus kodeista lähtien on karannut käsistä. Sosiaalitantat ovat ovella, jos erehdyt tukistamaan lasta, joka hakkaa toista lasta palikalla päähän eikä opi kiellosta. Opettajilta ojennusvälineet viety ja ainainen pelko, että kullanmurun vanhempi haastaa oikeuteen vaikka yhdestä sanasta tms.

Pelicansin tilatuki 301 000 e (kaupungin saamatta jäänyt vuokratulo = veronmaksajilta lisää kerätty verotulo). Pelicansin tilikauden tulos +257 000 e. Näin se siirtyy veroeuro yritykselle.

Olinpa Kymiringillä intopiukkana lipun ostaneena katsomassa motopyörien treeniä. Rata näyttää hienolta mäkikatsomosta, josta näkee ison osan radasta. Mutta mainostetusta moottoripyöränäyttelystä ei ollut tietoakaan ja tämä Casselin vai mikä se oli ruokamyynti oli surkeaa. 3 myyntikassaa ja liian vähän myyjiä. Tiedossa oli etukäteen väkimäärä niin miksi tässä piti ryssiä? 30 minuutin jonotus ei saanut katsojilta kiitosta. Lahti Events, olisitte nyt kunnolla suunnitellut, tarkastanut ja valvonut. T. Motomies

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näppikset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi