Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Näppikset

Lukijalta

Näppis: Helteellä pitää juoda, mutta muistakaa myös suola!

Helteellä pitää juoda, mutta muistakaa myös suola! Toivoo hoitsu evp

Me Kytölän asukkaat olemme kymmeniä vuosia päässeet vapaasti kulkemaan Kiiliäisvuoren luontopolkuja aina Herrasmanniin asti. Keväällä aloitetut uuden asemakaavan mukaiset kunnallistekniset työt ovat sulkeneet kulkureitin luontopoluille mahdollisesti pysyvästi. Se siitä vehreästä pääkaupungista.

Kela-korvaukset viivästyy. Näinhän se on. Itse odottelin kuukauden verran lääkärikäynnin korvausta. Netissä näkyi koko ajan "käsittelyssä". Soitin Kelaan ja asiaa luvattiin kiirehtiä. Raha näkyi tilillä seuraavana päivänä. Olisko siellä pinot "soitettu" ja "ei vielä soitettu". Soitelkaa ihmiset Kelaan.

Miten se voi olla niin saamatonta, ettei niitä penkkejä saada aikaiseksi! Jalkarannassa ei levähdyslankkuakaan missään, mutta mäkiä on.

Ihana avata kesä-Etlari, kun kansilehdessä on jokapäivä positiivinen mietelause ja kaunis kesäinen kuva.

Hyvä, että moottoroitu nuoriso on löytynyt Heinsuolta. Olinkin jo huolissani missä ovat. Pelkäsin, että ovat vain somettelemassa ja pelailemassa perinteisen toiminnan sijaan. Perinteet kunniaan!

Kiitos kauniista ja välillä herkistävistäkin kuvista ja koskettavista ja opettavista mietelauseista etusivulla. Hyvä. Jatkakaa samaan tapaan.

Mistä nämä bussit on haalittu Lahti–Orimattila-välille Lehtimäki? Meteli järkyttävä. Ollaan kumminkin 2000-luvulla. Kerta riitti. Omalla autolla tästä eteenpäin.

Sokoksen hiljeneminen alkoi Aleksin yksisuuntaistamisesta. Automaattien vaihto huonoimpiin, Veikkaus ja Lippupalvelun ynnä S-pankin palvelujen poisto ja vielä kahvilan ruokapuolen heikentäminen. Kahvila hyvä vielä 2010-vuonna, kun työpaikkaruokailijoitakin kävi.

Ei ole tarkoitettu, että matkakeskukselta haetaan autoilla! Bussit laitettu kulkemaan sitä kautta, jotta julkisilla pääsee! Mutta onneksi on uudet suunnitelmat: 750 asukasta, 508 autopaikkaa ja hotellin bussit samasta reijästä saattoliikenteen kanssa. Ihan mahtavaa!

Kotihoidon pitää saada pysäköidä lähelle hoidettavia. Eivät ne kauan siellä ole. Ahdasmielistä.

Saara V., olet tottunut tekemään hakemuksia. Tee heti erikoislupahakemus EU:lle hanhien karkottamiseksi uimarannoilta ja puistoista. Hirveä sotku.

Olisiko tuomio sama, jos mies olisi pahoinpitelijä ja nainen uhri.

Vääksy–Sysmä-välille kaivataan liikennevalvontaa. Ylinopeudet ja ohituskieltorikkeet. Muuten kohta kolisee.

Kuka haluaa pyörätuolissa päästä veteen? Aika outo juttu. Taitaa kastua kamat ja sähkölaitteet.

Ylen ohjelmat ovat huonoimmat ikinä. Joskus voisi kuvitella, että on muuttanut Norjaan, kun kahdella kanavalla tulee mitätöntä norjalaista ohjelmaa. Eihän sitä möngerrystä kestä kuunnella. Lopetetaan koko Yle, kun se ei parempaan pysty.

Taas on tapahtunu hirveitä. Hauki puri (Iltalehti). Muistakaa nyt pikkupojat pitää uikkarit jalassa uidessanne ja isommat pojat myös!

Ihmiset on kaipailleet istuinpenkkejä jalankulkuteiden varsille. Ne kaikki on viety niin sanotun kampusraitin varrelle Niemeen, laskujeni mukaan ainakin 29 pitkää penkkiä. Eikä yhtään hamppia örisemässä.

Torilla mustikat 7 euroa litra, pieniä, vetisiä, mauttomia. Harmi, että yksittäisiä myyjiä, mummoja ja pappoja, joilta sai tuoreet maukkaat marjat, ei ole enää torilla näkynyt.

Televero hyvä, kaikilla kanavilla pelkkiä uusintoja.

Miten on mahdollista, että täysin huumorintajuton ihminen on noin hauska?

Kyllä oli rumat tatuoinnit tv:n naiskokilla, käsivarret ja kaula aivan etovat, luuli kai olevansa hyvinkin cool, yäk!

Kotihoito jätti autonsa keskelle pelastustietä välittämättä muiden turvallisuudesta tai kotiinpääsystä. Ylimielisiä olivat, eikä ymmärrystä, että tyhjästä on paha ylimääräistä parkkipaikkaa nyhjäistä.

Pitäiskö mopokortin ikäraja nostaa parilla vuodella tai opetusta tehostaa, kun ei nämä kullannuput tunnista liikennemerkkejä.

Heinonen uhoo pieniä eläkkeitä korotetun 40 euroa edellisen hallituksen toimesta. Eläkkeetkö 870 e. Eipä noussut, olenko siis kokoomuslaisen silmissä suurituloinen?

Lahden Taloihin huoneistokohtainen vesimittari ja lasku sen mukaan.

Kävimme Enonsaaressa kolmen lapsen kanssa. Aikaisemmin olemme käyneet omassa nuoruudessa ja olimme nyt pettyneitä, kuinka huonossa kunnossa kaikki on. Hanhien jätökset kulkeutuu jaloissa sotkien joka paikan. Nykyinen Enonsaari surkea.

Onko kukaan muu tehnyt samaa havaintoa kuin minä nyt, kun aurinko alkaa laskea aikaisemmin? Vasten aurinkoa ajettaessa varsinkin tummia edellä meneviä autoja on vaikea havaita, jos niissä on pelkät päivävalot eli peräpää on pimeänä?

Vaaraantuuko yksityisyyden suoja, kun keskussairaalassa on tutkimus- tai hoito-osastoilla pelkkä verho potilaiden välissä? Sotut, lääkkeet ja sairaudet ovat kaikkien kuultavissa.

Alkaa tuntua siltä, että pääministeri aikoo tehdä sen Kuikka-Koposen silmänkääntötempun.

Kiitos Polttimon, ei tarvitse avata ikkunoita viileämmän yöilman saamiseksi asuntoon. Siitä pitää huolen jo toisena yönä katku tehtaalta.

Hieno idea, kielletään satamassa pyöräily ja seuraavaksi tietysti jalankulku, nahkahousumopoilijat elättää sitten kaikki sataman ravintolayrittäjät, toivottavasti niille kalja maistuu. Promilleista ei huolta, Lahden poliisit ei uskalla ratsata.

Kyllä koirariippuvuudesta voi parantua siinä kuin muistakin haitallisista addiktioista.

Valkoposkihanhi ei ole vieraslaji, sitä ei ole ihminen tänne tuonut.

Suomiko muka tasa-arvoinen maa. Täällä maksetaan kansanedustajille törkeen suurta sopeutumiseläkettä ja samaan aikaan kuritetaan tavallista kansalaista oikein huolella. Hävettää tämä Suomen eliitti, jota sanotaan eduskunnaksi. Ei ole ahneudella mitään rajaa. Omia etuja sinne mennään ajamaan!

Koirani ymmärtää puhetta.

Vierumäellä herää öisin formaldehydin hajuun, kun pylväitä kyllästetään. Ei ole terveellistä, mutta eihän sillä väliä, kun vaan rikkaat rikastuu.

TV:stä tulee Yliopistollinen eläinsairaala ja Kandit. Miksei myös lemmikkien hoivakodit ja saattohoito. Hienoimmat lemmikkien hautakivet -sarja olisi oikea hitti.

Nyt kun sitä ollaan niin villiyrttiä, niin villiyrttiä, niin eikö "ituhipit" vois ruveta lupiineja syömään. Rehua riittäs ja tulis hävitettyä!

Helsinki aikoo rahastaa muuta Suomea ruuhkamaksuilla. Satamiinhan ajettava kaupungin läpi. Eikö maakunnissa olla hereillä?

Kaikilla ei ole perhettä ja läheisiä, koira on ainoa läheinen ja rakas ystävä. Annetaann asian olla näin. Lopettakaa jo narina.

Älkää houkutelko Lahteen yhtään asukasta, houkutelkaa työpaikkoja.

Saara V., vihreän kaupungin budjetti yhdeksän miljoonaa. Korjausta vaatisi melun ja pakokaasupäästöjen lopettaminen Niemenkadulta. Sadat vanhat autot ja moottoripyörät ajavat kadulla tuhansien asukkaiden riesana.

Koiranpaskaan astujat. Tarviiko kävellä niin ylpeesti nokka pystyssä, ettei näe mihin astuu!

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näppikset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi