Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Näppikset

Lukijalta

Näppis: Monet opettajat ovat uupuneita, eikä palkkaakaan huimaa. Ei ihme, jos ala ei kiinnosta

Opettajat joutuvat tekemään paljon "talkootyötä". YS-aika ( yhteissuunnittelu) velvoittaa opettajat tekemään 126 h palkatonta työtä ns. kiky-ajan lisäksi. Kuka muu ryhmä joutuu tekemään esim. oppilaiden ped.asiakirjat omalla ajallaan. On paljon pakollisia kokouksia ja VESO-päiviä. Monet opettajat ovat uupuneita, eikä palkkaakaan huimaa. Ei ihme, jos ala ei kiinnosta. Kiky-aikakin piti olla väliaikainen, mutta loppua ei näy. Toivoisi OAJ:n tekevän jotain asialle!

Oikeesti, mistä lähtien vaalilupauksia on alettu uskomaan tai ottamaan todesta? Eihän satujakaan kukaan totena pidä. Omaa etua eduskuntaan mennään ajamaan, ei muiden.

Koulutettu koira ei räkytä turhaa, ei raatele pieniä koiria, ei käy ihmisten päälle. Vika narun toises päässä.

Epätodellista keskustelua sukupuolesta. Kutsunnoissa 1974 todettiin lääkärin, papin ja poliisin läsnä ollessa mieheksi laskemalla housut. Samoin oli kaikilla muilla pataljoonan 1000 miehellä. Oli vielä niin, ettei palvelusta kukaan keskeyttänyt. Siltä ajalta on jäänyt hauskat muistot.

Silloin kun meillä oli koira ja koiravero, ei koiria ollut näin paljon kuin nyt, eikä samassa perheessä useita. Nyt kaupunkiasunnoissa niin paljon koiria, että saisi hyvät rahat verolla, kun vaan päättäjät joutaisi asiaa miettimään ilmastohömpötykseltään.

Päämäärästä käsin kukin lahjoilla ja kiitollisena.

Kyllä pitäisi ministereillä olla jokin koulutusvaatimus. Aino-Kaisa Pekonen on lähihoitaja ja hoitaa niinkin tärkeää salkkua kuin sosiaali- ja terveysministeri. Korkeakouluvaatimus ehdottomasti.

SDP:n puheenjohtajan vappupuhe ei sisältänyt lupauksessa sanoja: usean vuoden aikana. Asia on ilmoitettu eri yhteyksissä tarkastetuksi. Tämä pettäminen teki 700 000 ihmistä onnettomiksi ja vaikutti ratkaisevasti vaalitulokseen. Kysyn, saako meillä kuka tahansa tehdä näin. Varmaan saa SDP:n tasa-arvoisessa Suomessa.

Toivomme, että kiusavalittajienkin järki vihdoin voittaa ja kauan kaivattu kylpylähotelli saa rakentua Lahteen! Tuo turisteja, kongresseja ja tuloja. Matkailijat innolla odottavat muualla Suomessa.

Kun valtaa, auktoriteettia haetaan vähemmistöjen populistisilla näkyvyyksillä ja esilletulolla, luodaan eriarvoisuutta, josta kärsivät kaikki! Eniten vähemmistöt, niin uudet kuin vanhat!

Padasjoella on kokeiltava Lammin ja Eurajoen tapaan nuorten yhteisiä kotiintuloaikoja. Ministeri Annika Saarikko suosittelee kuntia harkitsemaan kotiintuloaikojen asettamista kaikille nuorille. Padasjoen kirkonkylässä on viime vuodet kärsitty mopoilijoiden myöhäisistä päristelyistä. Nyt keskustaan ovat tulleet pahaääniset mönkijät, jotka häiritsevät alueen asukkaita. Poliisi ei ole puuttunut epäkohtaan.

Asuntomessuilla olohuoneen korkeus liki kuusi metriä, on varmaan unohtunut hiilijalanjälki.

Miksei Sokoksen kosmetiikka anna käsihoitoa miehille? Onko tämä sukupuolisyrjintää?

Viherpiipertäjät unohdatte, että jätekuljetukset ja käsittely on myös ympäristöteko. Päätöksenne pilaa Lahden maineen.

Kävimme Tallinnassa, olipa siistiä.

Upeeta, että Etlari kertoi Lahden nähtävyyksistä: Hämeenlinnantie on jäähallia vastapäätä ja Fellmaninpuisto ja Lahden kartano Pikku-Veskun rannassa! Tais toimittaja todella olla vapaalla!

Hyvä, valaiseva kirjoitus Elisa Lientolalta pe ESS. Noin ilman ''mölinöitä'' voi asian esittää. Tätä mieltä on valkoinen heteromies naapurista.

Ja sijoittajat jarruttavat remontteja, eivät huomioi osakkenomistajien viihtyisyyttä, eivät ohjeista vuokraamiaan liikkeenharjoittajiakaan, jotka mm. sotkevat pihaa yms., vetoavat osakemääräänsä.

Kävimme Immilän Myllykahvilassa päiväkahvilla. Oli ihana paikka maisemineen ja maistuvine kahveineen.

Lahden seudun matkoista tehdään vain 4 % sinisillä busseilla (LSL) ja se maksaa 16 milj. euroa. Lipputuloja tulee 10 milj. Tappio 6 milj e/vuodessa! Mekin 96 %, jotka emme käytä LSL matkapalveluja, joudumme maksamaan veroina tappion vuosittain.

Punainen 2-kerros museobussi ilmestyi viher-Lahden kaduille. Voi sitä savun ja saasteen määrä, minkä yli 50-vuotias dieselmoottori pukkaa ilmoille.

Kannattaisi valita telkkariin miehekkäitä tyylikkäästi istuvia miehiä. Ei enää yhtään näitä veteliä tennarit pystyssä vatkaavia pojannappuloita, ettei tarvitsi aina kanavaa vaihtaa.

Ex-rehtori Risto Hagman kiitos kannanotostanne 12.7 ESS:ssa. Luulen, että suurin osa suomalaisista on samaa mieltä, kuin te. Tavalliset ihmiset osaavat käyttäytyä, eivätkä nosta hälyä tai loukkaa kanssaihmisiään siihen tapaan kuin tämä Pride-porukka. "Kunnioita lähimmäistäsi" olisi oiva oppi heillekin!

Samaa mieltä! Hakalan aikoina oli joku roti, eikä ollut typeriä Näppiksiä!

Antti Rinne Pride-kulkueessa, ei mitään poikkipuolista kommentointia julkisuudessa. Timo Soini puolustamassa sikiön oikeuksia, julkinen teilaus! Tasa-arvoa?

Ilmastoahdistus on oikein, mutta ajatelkaa mitä teidän kännykkä, pikaruoka, energiajuomat ja uudet vaatteet aiheuttavat. Ettekä ole tietoisia, miten teidän roskikset tyhjennetään. Kaikki mitä toiset tekee on väärin, itse saa tehdä mitä haluaa.

Naurettavaa, että vertaat itseäsi ja niitä seitsemää valjakkokoirayrittäjää. Häpeä!

Turvapaikkaturismiin riittää rahaa ja eläkeläisille murusia, että tällaiset on hallituksen prioriteetit!

Rami Lehto, aika nolo kirjoitus 13.7. Tuli hyvä olo siitä, etten koskaan ole persuja äänestänyt.

Kyllä on Veikko Nurmisella ja monella muulla outo käsitys politiikasta. Viiden puolueen hallituksessa tehdään yhteistyötä. Nyt ei enää juntata lisäleikkauksia köyhille. Tehdään ihmisten politiikkaa hallituskauden. Ei mikään tapahdu hetkessä. T. eläkeläinen

Kaisa Hako, veit minut mukanasi ketunleipämetsän lähteelle! Kerttunen

Kiitos Rami Lehdolle 13.7 Vierailija-kirjoituksesta. Siinä oli kiteytettynä suomalaisten verorahojen hassaaminen muiden maiden "hyväksi". Ei voi kun todeta: kukaan ei ole niin höyli ja tyhmä kuin suomalainen päättäjä. Perussuomalaiset ainoa puolue, joka pitää suomalaisten puolta. Terv. Aikavanha.

Voi hyvänen aika tätä keskustelua koirien ym. lemmikkien haittaverosta! Kyllä se lemmikin omistaja maksaa veroa, joka kattaa kakkapussit, vai mitä mahdatte tarkoittaa.

On se hyvä, ettei tää yks kaupunginvaltuutettu päässyt eduskuntaan, kun niin läyhäsiä kirjoitti perjantain 12.7. yleisönosastossa sukupuoliasioista. Voi pyhä jysäys sentään!

Yhdyn myös omaisena seurattuani palvelukeskuksen ilmastointia. Ei toimi kesällä eikä talvella. Eikö todellakaan asialle voi tehdä mitään?

Kuvitteleeko, joku että koiria omistaisivat vain siveydensipulit. Kyllä niitä on myös rööki- ja roskaraikuilla, holisjammuilla, bensankatkuimmuilla ja bailusannoilla. Kaikenlaisillahan "pitää" olla ainakin yksi koira.

Persujen ja kokoomuksen kolumnistit irvailee Rinteen hallituksesta. Neljä vuotta oli aikaa laittaa asiat kuntoon, mitä tuli: aktiivileikkuri, sotesotku ja nälkäjonot. Työministeri pääsi kortistoon maistamaan omaa lääkettään. Pitäisin vähän pienempää suuta, vaalit taas vähintään neljän vuoden kuluttua.

Väitän, että kyberhyökkäys aiheutti peruuttamattomia vahinkoja, sillä monia diagnooseja ei joko tehty tai ne myöhästyivät. Onneksi meillä Lahdessa on hyviä erikoislääkärivastaanottoja yksityisillä lääkäriasemilla.

Kylläpä koirat ovat niin joutuneet ihmisten vihan kohteeksi. Me koirien omistajat maksamme veroja jokaisesta koiraan liittyvästä ostoksesta. Keksikää välillä joku muu ilmastonmuutoksen aiheuttajaksi. Ihminen?

Elisa Lientola! Älä puhu kaikkien homoseksuaalien puolesta! Monet, joilla on homoseksuaalinen taipumus, eivät halua elää sen mukaan, koska kokevat sen vääräksi tai vahingolliseksi. He voivat kokea kaltaisesi puheet ahdistavina ja painostavina, eivätkä uskalla tuoda omia näkökantojaan esiin arvostelun pelon takia. Kunnioita ihmisten valintoja asian suhteen! Kaikkea hyvää sinulle!

Sinä, joka vaadit koirille haittaveroa tai ovat yhteiskunnan vapaamatkustajia, niin laitetaan myös lapsille 2000 euron vero vuodesta huutamisesta sekä luonnon sotkemisesta. Esim. vaippavuori tuhoaa luonnon.

Neljä ministeriä haastattelee Isis-soturinaisten omaisia ja yksi puuhaa rauhaa sekasortoiseen Sudaniin. Oman maan vanhushuolto ja perussairaanhoito täysin rempallaan. Työttömyys Pohjoismaiden pahinta. Hallitus on todistamassa omaa kyvyttömyyttään.

Miksi oikeudenkäynnissä syytetyt ovat peittäneet kasvonsa liinalla ja lisäksi istuvat asianajan vieressä huppu päässä. Olisi suotavaa, että kasvot näkyisivät.

Järki käteen nyt, ihmiset! Biologinen sukupuolemme onneksi on ja pysyy. Ei tarvi uskoa kaikkee ihmisen keksimää hömpötystä.

Green Cityyn hankittiin sitten muiden punainen ongelmajäte. Olisi hankittu sähköllä tai kaasulla käyvän ja uutta teknologiaa. Vai muutetaanko tuo roskaläjä?

Onko tietojärjestelmä saatu miltei kaikilta osin toimintakykyiseksi? Meillä yksi läppäri toimii, ei paljon auta. Sekin tuotu meille muualta.

Toivottavasti tuleva Bauhaus keskittyy oikeasti rakennustarvikkeisiin eikä rupea koiranruokakaupaksi kuten Terra loppuvaiheessa.

Sinä voit pahoittaa mieles. Ammattimaisesti. Yhyy. Ei kiinnosta.

Kun erosin -95, oma perhe luuli mun olevan syy ja jätti mut aika yksin. Nyt muut ovat eronneet, tajuavat ja ihmettelevät, miksi pidän harvoin yhteyttä.

Eläkeläiset on tyhmiä. Kaikki muut tiesi jo ennen vaaleja, että Rinne kusettaa.

Tupakka tuoksuu hyvältä. Paskanhajuinen mätähampi henkesi on per...stä.

Ei omaa elämää voi rakentaa sen varaan, että ylläpitää perinteiseen tapaan sisarussuhteita. Pitää oikeasti keskittyä pärjäämään, kun on oman onnen seppä.

Mulle se on tarkoittanut työelämän ajan realiteetteja ja olen sisäistänyt ne hyvin, siksi tarina siellä etenee kohti onnellista loppua ja eläkettä.

Milloin aluehallintovirasto tarkistaa lahtelaiset hoivakodit, että saataisi hoitajamitoitus kuntoon? 2 useimmin, joskus 3 hoitajaa.

Eläkkeellä ulkoilutan pikku koiraani kodin vieressä Kirkkopuistossa, väännän väikkäreitä milloin mistäkin kiinnostavasta aiheesta ja hoidan versotusta.

Työssä Pääesikunnassa ehdin vuosikymmenen ajan ravata viikon kokouksissa lähes kuukausittain kaikissa Euroopan maissa+USA, ei tosiaan enää ulkomaille.

Näyttää tosiaan siltä, että pääsen eroon hianoista hommista ja pokkurointia edellyttävistä ihmisistä, toiveet omanlaisesta elämästä ja funtsimisesta.

Ilmasto ei kestä nykyistä ihmisten määrää, eikä nykyistä kerskakulutusta.

Kyllä olisi tarvinnut älyä tämä perj. pyörällä ajanut trikoopelle Kivimaan kohdalla. Ajetaan ajoväylällä, ajetaan punaisia päin, ryhmitytään Heinolaan, ajetaan kuitenkin Vääksyyn ja kaikki ajoväylällä, vaikka tyhjä pyörätie on koko ajan vierellä.

Miksi ESS:n menoinfossa on niin vähän tapahtumia? Radiosta kuulee niistä, jotka ovat par'aikaa tai jo olleet. Se raivostuttaa, kun olisi ollut kiva osallistua, jos olisi tiennyt! Ja miksi tapahtumat kestävät vain muutaman tunnin ja alkavat aina aamulla?

Kiitos sinulle aina ystävällinen Alkon työntekijä, joka ymmärrät myös alkoholin ns. kohtuukäytön. Tippa vai tapa ym. kampanjat niin turhia. Jokaisella oma vastuu alkoholin käytöstään!

Kaikilta rikollisilta naamat näkyviin, eikä peitellä. Isis-muijat saavat pysyä siellä missä ovat nyt. Ei kaivata Suomeen.

Ilmasto ei kestä valittajien aiheuttamaa pahaa ilmaa. Tehkää ympäristöteko, keventäkää hiilijalanjälkiä vaihtamalla valitus kehuun tai kiitokseen. Kiitos teille.

Suomen ilmasto kestää erittäin hyvin täällä elävät eläimet. Niin lehmät, siat, hevoset kuin koirat ja muut karvaiset kulkijat. Tuo vihapuhe saisi jo loppua, mikä jatkuvasti kohdistetaan koiriin. Täysin turhaa vaahtoamista eikä johda mihinkään.

Hävetti lukea Rami Lehdon kirjoitelmaa ESS 13.7. Asiatonta solvaamista. Tätäkö on nykyinen politiikka?

Minun koira saa haukua 24/7, te ette voi meille mitään :-)

Postimies joutuu työssään kuuntelemaan monenlaisten ihmisten ja koirien haukkumista. Älkää koiranomistajat ihmetelkö miksi koiranhaukunta voi ärsyttää vapaa-ajallakin kodin läheisyydessä.

Hyvä, että vihdoinkin tajuutte mun olevan vanha eukko. On huvittanut joutua itteensä nuorempien kiinnostuksen kohteeksi, miehillä sihti pahasti hukassa.

Miten esim. päiväkotien, koulujen, lastensuojelun työnantajat varmistavat, että alaiset eivät ole pirunsarvia torilla heiluttajia tai muita saatanan palvojia? Miten suojelette lapset ja nuoret pahalta ja pimeyden ruhtinaan kannattajilta?

Miksi perussuomalaisia hylitään. Kansa äänesti, eniten sai ääniä. En tajua demokratiaa, jotai raatiaa se on :-)

Ei se mittari taksissa mikään ihmeitä tekevä laite ole. Mittaritaksien ajosta on puolet kilometreistä ns. siirtymä- yms. ajoa. Kyllä siihen mahtuu harmaatakin. Tunnen useita taksareita ja kun soittaa suoraan, niin kyllä tax free käy.

Toisten ihmisten ulkonäköä ja painoa arvostelevat ovat sivistymättömiä ja huonosti kasvatettuja ihmisiä. Myötähäpeä heidän puolestaan on kauhea.

Kantaako se auervaara reppua, jossa varmaan koko omaisuus mukana? Esittelee heti elämänsä ja tuttunsa turhankin tarkasti. Pitäisi kai tehdä vaikutus. Päinvastoin, edes loiritkaan ei puhuttele. Vitsi koko ukkoparka.

12.7. huumekoiralla olisi ollut käyttöä torilla.

Toimitus voisi jo lopettaa julkaisemasta lemmikkejä solvaavia kirjoituksia. Joka päivä niitä on ja loukkaavat eläinten omistajia. Eikö tuollaiset kirjoitukset ole jo sitä vihapuhetta tiettyä ryhmää kohtaan. Emme ole siivellä eläjiä. Kaikki maksetaan kalleimman kautta ilman verojakin, joten turha räksytys seis.

Mistä nää markettien marmattajat, turhan huomauttelija ja " vinksahtaneet itejärkkärit" tulee, jopa 30-40 "miehiä", avohoito ei toimi?

Orimattilan ja Nastolan liikennevalot: autoilijan sänkykamari. Perustelu: jono ei liiku, vaikka vihreät palaa jo.

Aktiivimallin poistoa vastustavat eivät ole 2017 jälkeen työttöminä. Ehtivät vielä kokeilla sitä ihanuutta. Eikä Pekonen karenssia poista. Töitä on otettava vastaan, jos niitä yleensä on. T. Lautatarha

Rock in the City- musiikkipauhu on ilmeisesti tarkoitettu kuuroille? Tai sitten tehdään kuuroja ihmisiä. Nyt korvalääkäreiden ja kuulontutkijoiden koulutusta lisäämään, on tulevaisuuden ala.

Kukaan ei puhu huoltajien vastuusta Oulun raiskaustapauksen yhteydessä.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näppikset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi