Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Näppikset

Lukijalta

Näppis: Radiomastoissa roikkuu maalareita. On siis kesä!

Linnut laulaa, hyttyset inisee, aurinko paistaa ja radiomastoissa roikkuu maalareita. On siis kesä!

Tukeeko Lahden hyvinvointiyhtymästä sotea, jossa julkinen sektori tarjoaa politiikan toimijoille vapauksia valitsemaansa henkilökohtaiseen etuisuuteen.

Pistäköön Lahti pari milliä Kymirinkiin, ei tunnu missään hyvinvointiyhtymän rinnalla.

Eläketaso on noussut, joten eläkeläisalennukset tulisi kohdentaa kansaneläkkeen ja takuueläkkeen saajiin ja muille vain ruuhka-ajan ulkopuolella oleviin matkoihin ja tapahtumiin.

Ei Rinteen hallituksella helppoa tarvitsekaan olla, ei olla helppojen asioiden äärellä. Ja puskista juuri pitää huudellakin, aihetta varmasti riittää.

Jopas meille lahtelaisille kävi satumainen tuuri, kun hyvinvointiyhtymän tulos selvisi vasta ministerinimityksen jälkeen.

Hyvä, Sari Heikkinen, niin asiaa 8.6. kirjoitus! Asia on valitettavasti just noin. Toivottavasti tämän luki ja lukee myös päättäjät. Minä otin jutun talteen.

Pertti Vartiaisen ansiokkaiden kirjoitusten sarjaan sattui paha moka 12.6. lehdessä. Termit "pysähtyneisyys" ja "koska ainahan näin on ollut" eivät sovi Mailaveikkoihin. Seura on nyt laajempi kuin koskaan 90-vuotisen historiansa aikana. Vain terävin kärki puuttuu. Ehkä asia valkenee sinullekin kun käyt seuran kotisivuilla. HL

Kyllä hyky-kunnilla olisi pitänyt alusta lähtien olla sananvaltaa, silloin Hämeenkoskikin olisi saanut pitää loistavan terv.asemansa!

Hyky = Lahti = katastrofi! Lahti täysin sanellut kaiken ja kurjistanut esim. Hollolan perusterv.huollon! Näpit irti Hollolan palveluista! Heti!

Linnut on aggressiivisia, koska on pesimäaika, toiset tekevät maapesiä ja yrittävät vain häätää ihmisiä pois poikasten luota. Meille kävi näin, kun olimme lenkillä, lokit suojeli poikasiaan hyökkimällä meitä päin ja yrittämällä harhauttaa ihmisiä pois päin poikasista.

Kyllä F McC saa katsoa peiliin kustannusten noususta. Lopetti kaikki parhaat ja edulliset vanhusten hoitopaikat. Niissä ei ollut hoitajista pulaa.

Heh heh ja jippii. Eläke kyllä nousi! Ja mitä tapahtui kahtena vuotena jo nyt peräkkäin. Koko korotus eikä edes riittänytkään, meni verottajan pussiin. Että se siitä. Mitään ei itselle jäänyt ja kaikki hinnat nousee. Pienellä eläkkeellä ei hurrata!

Viikko sitten jouduin minäkin Ankkurissa variksen hyökkäyksen kohteeksi. Siirtyi aina edessä olevalle puunoksalle isosti huutamaan ja kun kävelin ohi hyökkäsi vauhdilla takaraivoon, kaikkiaan 4 kertaa. Sattui. Ja tuli mieleen Alfred ja Linnut.

Kahvion ikkunasta seurattua: Julkinen huumekauppa kukoistaa Aleksilla. Lisää poliiseja valvomaan!

Varokaa, Hennalassa liikkuu varkaita. Esim. ti-ke-välisenä yönä varastettu pyöriä.

Talviaika-kesäaikakeskustelu alkaa kyllästyttämään. Asiasta pitää puhua oikeilla käsitteillä. Siis normaaliaika vai Moskovan aika!

Muovien käytön vähentämisen maataloudessa voisi aloittaa rehupaalikääreistä. Yhdessä paalissa on 10 000 hedelmäpussin muovit.

Turhautunut varis vastaa: Ihmiset lellivät lokkeja. Rakennettu oikein pesäpaikatkin valmiiksi rantaan. Lokit leuhkoja ja röyhkeitä. Vievät makupalat nokan edestä. Onko valkoinen muka parempi kuin musta ja harmaa? Syrjintää?

Kertokaa nyt, miten tämä Lahti Aquan vesibusiness sujuu. Onko pullottamon koko kapasiteetti jo käytössä?

Olen odottanut – ilmeisesti turhaan – Etlarin juttua perjantaisesta aivan mahtavasta Puolustusvoimien konsertista Pikku-Veskulla. Eikö ainuttakaan toimittajaa ollut paikalla? Nyt herätys! Me muut lahtelaiset löysimme paikalle tuhansittain ja kyllä kannatti! Varusmiessoittokunnan Show Band, ihan parasta pojat! (Toimitus vastaa: Tapahtumasta oli paperilehdessä irtokuva lauantaina 8.6. sivulla A5 sekä juttu ja kuvagalleria verkkolehdessä osoitteessa: https://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2546606)

Hamasin uusin ase ilmapallot ja kondomit (12.6). Kerrottiin hyökkäyksistä siviilejä ja sotilaita vastaan. Siis rauhanomaisia protestejako?

Se hyvä hallitus on sellainen, jossa ministerit valitaan eri puolueista vaalituloksien suhteessa. Ei siten, että joku Rinne torppaa lähes suurimman puolueen ulos. Kansan tahtoa pitäisi noudattaa.

Korkiakosken Samilla fiksu mielipide. Viime hallitus teki turvapaikanhakijoista paperittomia vailla oikeuksia.

Luetun ymmärtäminen? Ei Korkiakosken Sami puhunut mistään turvapaikanhakijoiden avustuksista vaan oikeuksista.

Tasan 3 viikkoa kesti kutsukortin tulo Kouvolasta Hollolaan, juhlat meni jo.

Me eläkeläiset emme ostakaan mitään prosenteilla vaan todellisille euroilla! Elintarvikkeiden hinnat kaupoissa nousseet selvästi, eräiden tuotteiden osalta 5–8 % ja nyt nousevat polttoöljyt ja polttonesteet reilusti!

Kyllä on Rinne varmistanut SAK-naisille lisätuloja, kun ministereille hän laittanut 15 avustajaa ja muita lisähenkilöitä. Kyllä Sipilän ministerit pärjäsivät 4 x pienemmällä määrällä avustajia. Kyllä ay-pomo osaa omiaan rahoittaa. Katotaan mihin jamaan ollaan menossa ja 4 vuoden päästä ollaan.

Miksen istuisi, kun rahat meni vaatteisiin ja alkoi väsyttämään!

Käsipareja ei voi vähentää, saikuttelua voi. Jatkossa saikuttelu omaan piikkiin ilman palkkaa.

Onko pankit alkaneet kännykkäfirmojenasiakas hankkijoiksi? Kuka ostaisi mulle älykännyn, että saan käytettyä eläkkeeni?

Miten potilaita hoidettiin, kun ei-vielä-ollut tietokoneita?! Vastaus: hoidettiin potilaita! Ei tietokoneita! Sairauksien, vaivojen, oireiden, potilaslähtöisesti, ja kaikki pääsivät hoitoon samana päivänä! Lääkärinä v:sta 1968

Perhevapaauudistus tasaa naisten työhön pääsyä, joku sanoo. Entä ne naisten palkat, nehän ovat vieläkin alle arvostelun?

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näppikset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi