Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Näppikset

Lukijalta

Näppis: Kumma tapa tullut pyöräilijöille ohittaa jalankulkija oikealta. Taas yksi vaaranpaikka lisää.

Miksi pääterveysaseman ajanvaraus puhelinpalvelu alkaa vasta klo 8. Ennen 7:30. Kikykö syynä?

Kertaus alkoi ja heti ilmestyi mustapukuinen korvaan huokailija aluksesta laiturille. Sanokaas tälle maakunnan miehelle että kasvaa aikuiseksi.

Kumma tapa tullut pyöräilijöille ohittaa jalankulkija oikealta. Taas yksi vaaranpaikka lisää.

Vihreille voisi perustaa oman maan jossa saisivat ajella polkuautoilla mukaan saisivat Lahden liikenne valosuunitelijan

Toinen kertaaja oli niin innokas, että yritti tunkea aluksesta samanaikaisesti nousevan naisen päälle ja odotti rouvan vaarantavan turvallisuutensa.

Meillä on käyttämätön työvoimapankki eli kuntien työntekijät, toimen- ja viranhaltijat. He siirtyvät tulevina vuosina yritysmaailman ja yksityisen palvelutuotannon tehtäviin – kun ensin tehdään työttömien etuudet vastikkeellisiksi. Nykyinen edesvastuuton meno ei voi jatkua.

Tarkkuutta toimittajat. Ei ole talvi-aikaa, on vaan normaali-aika ja kesä-aika.

Mistä hyvästä meteorologeille maksetaan isoja palkkoja, jotka eivät osaa sanoa edes saman päivän säätä vaikka on kaikki kalliit ja hienot laitteet.

Vääksyssä Loukkuharjun risteyksessä oleva ABC kylmäasema törkeän likaisessa kunnossa. En ole moista likaisuutta missään muualla ko. ketjun asemilla nähnyt.

Lähdegrillin, Nastola niin hyvät grillimakkarat vaihtuivat huonoihin. Vaihtuiko toimittaja? Ei maistu enää. Voisiko palata entiseen?

Vai että oikee parrassa hirvikärpänen. Onko typerämpää kuultu. Keskity omaan hygieniaasi, haisuli

Kirkko on koko historiansa ajan pyrkinyt sortamaan naisia. Köyhille se on tarjonnut helvettiä ja huonoa omaatuntoa

Tapahtui porkkanamaalla:" Hei ota se JUURIKIN äläkä vain naattia". VAIN tällaisessa yhteydessä käyttöön tuo sana!!!! Siitä on tullut muotisana jota joka väliin tyrkätään!

Mahtava idea Phks:n päiväkirurgian heräämössä. Potilaille oma kahvihuone kylmävitriinillä. Saat syödä ja juoda omaan tahtiin, miten kunto antaa myöten. Toivottavasti hyky ei säästöissään tähän kajoa. Terkkuja hienolle henkilökunnalle.T: kilpirauhaspotilas.

Kiitos Vääksyn Oltermannin tytöille ja esiintyjille mukavasta syysjuhlasta t mummo

Herätys! Urheilutoimittajat, Rauhalaakso ja Lyytikäinen missä viipyy tulevan Lahden ykkösjoukkueen, Lahden Reippaan otteluraportit ja esittelyt! T. Kalle katsomosta

Kaikilta muilta idiooteilta hukkuminen ja nimittely on ehdottomasti kiellettyä, paitsi Heinolan mieheltä

Miksi virkamies ei vastaa puhelimeen. Ei koskaan.

Taitaisi jäädä Peltsin kova vuosi hyvin lyhyeen, jos ottaisi vaikka raivaussahan ja kokeilisi oikean työn tekemistä, eikä höpsöttelisi joutavia.

Onko pakko kuunnella kuntosalin karmeaa melusaastetta, kanava on ihan outo, kuin sika ulvoisi. Sopimusta ei kuntosali suostu purkamaan.

Evontie huonossa kunnossa. Missä viipyy lanaus?

Mikähän on totuus keskustan edustajien joukkolähtöön? Oma käsitykseni on, että he luistavat vastuusta Sote-sotkun tehtyään! Hyvä, että lähtevät! AA

Kyllä pitäisi netti ja vhatsup mitä niitä onkaan olla mutta nehän on maksullisia. Niin miten pienellä eläkkeellä voi maksaa? Kun rahat menee vuokraan, sairauteen ja ruokaan. Mikä niistä jätetään maksamatta? Ku pitää ostaa ihana netti?? Cool.

Ei voi kuin nauraa välillä näitä näppisviestejä. On asiaa parrassa muhivista hirvikärpäsistä, tumppeja heittävästä blondista ja kaupunkilaislusmuilusta. Paras oli kuvaus elämästä ennen älylaitteita. Mukavaa päivää meille kaikille!

Aloite kesäajasta luopumisesta tehtiin paluu kokonaan sisäisen kellon noudattamisen takia normaaliajan elämiseen eikä kesäajasta elämiseen. Idiootit voisivat miettiä miettiä miten lapsien elämä helpottuisi kun ei revitä elimistön mukaan klo 5 päiväkoteihin yms eikä koululaisten tarvi aloittaa klo 7.iltavalon vinkujat löytänevät lamppuja jos älliä riittää?

Pekka Puskan pelottelut kansan juopumisesta ovat samoja kuin hänen aiemmat väitteensä: Rasva tappaa. Puskaan menneitä ennusteita! (lähetetty kaiulla)

Suomi on kuin homekoulu. Vika tiedetään. Kukaan ei tee mitään. Ei mitään-tietäjät haluavat liittovaltio EU:n. Kuka vielä nauraa Neuvostoliitolle?

Verorahoitteinen Posti heikentänyt palv.tasoa, mutta tarjoaa nyt niitä kallishint. lisäpalveluina, esim paketin säil. konttorissa ja jakelu kotiin.

12.9 Etlari. Ripatti ja Lientola; Kertokaa, kuka olisi ollut parempi hoitamaan ylipäällikön hommia sotien aikana? Historiasta kiinnostunut Kyselee!

Me monisairaat vanhukset voisimme asuttaa rakennuksia missä sädesieni estää nuoren ikäluokan olemisen.Meihin vanhuksiin home ei pure

Mukkulanpuistoon on ilmestynyt valtava puumenora.

Aika sen osoitti, että Orimattila oli alunperin oikeassa kellojen siirtelyn suhteen: Ei olis kannattanu, eikä ollu mitään järkeä, mut kun enemmistö kerran päätti, niin tyhmiä piti olla ja virhe tehtiin. En kaipaa. "Kiitti vaan" entisille päättäjille ja isot kiitokset nykyisille! Vihdoin järkeä.

Eipä se ole helppoa tuolla Vihreiden pj:llakaan, kun on Fatimat ja Ainot antamassa sivustatukea.

EU:n yhteinen arvo ja tavoite? Euroopan ylikansoitus ja tuho

Vain idiootti haluaa lahtelaisten jätteet naapuriinsa. Käsitelkää ihan vaan omissa nurkissa.

Nuorten mielenterv ongelmat lisääntyneet? Kummako, kun väkisin tungetaan samanl teoriakoulun läpi, oli halua/kykyä tai ei. Ja hienoja tutk nimikkeitä pitää olla. Käytännön töihin ei pääse ilman turhaa pakkoruotsia ym ym. Vaikka läpäisyvaatimuksia lasketaan, pakko istua haaskaamassa nuoruuttaan...

Lahtelaisia veronmaksajia ei kiinnosta pätkääkään hesalaisten liikenteestä poistettu ongelma ratikka.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näppikset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi