Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Esalainen

Lukudiplomi on loistava ajatus, mutta suorittamatta jää, kahdesta syystä

Lahden pääkirjaston tapahtuma-alueella oli keskiviikkoiltana aistittavissa lähes kirjamessumaista hurmosta, kun kirjasto julkisti uudistuneen lukudiplominsa. Tila oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka halusivat tietää, mitä kirjoja vuoden 2020 diplomiin pitää lukea.

Meissä lukijoissa on tämä erikoinen ominaisuus, että vaikka tykkäämme käpertyä itseksemme sohvannurkkaan kirjan kanssa, kaipaamme toisaalta myös sitä, että voimme jakaa lukukokemuksemme. Lukudiplomia suorittavilla onkin kuulemma aktiivinen Facebook-ryhmä.

Kuten tulin jo torstain lehteen kirjoittaneeksi, uudistetun diplomin lukulista vaikuttaa tuoreelta. On hauska idea heittää perinteiset jaottelut menemään ja jakaa kirjat teemoittain. Tietysti joku voisi kritikoida sitä, että listan historiallinen perspektiivi on kovin lyhyt. Maailmankirjallisuuden klassikkoja ei näy, eikä paikallisten osastoon ole mahtunut yhtään ­teosta esimerkiksi Kerttu-Kaarina Suosalmelta (1921–2001), joka lienee yhä Lahden valtakunnallisesti tunnetuin ja tunnustetuin kirjailija. Nykyisin Suosalmi edustanee monille (itseni mukaan lukien) sitä ”pitäisi joskus”-osastoa, johon ei vain tule tartuttua. Elämä on lyhyt, ja on niin paljon muutakin luettavaa.

Myös alueemme huippusuositut nykydekkaristit Eija Piekkari ja Timo Sandberg on pudotettu listalta. Ehkä on ajateltu, että heillä on tarpeeksi yleisöä muutenkin.

Vaikka lukudiplomi on loistava idea, epäilen vahvasti, että suorittamatta se itseltäni tänäkin vuonna jää. Syitä on kaksi. Olen tällä hetkellä niin jumittunut äänikirjoihin ja toisaalta Kalle Päätalon tuotantoon, että ne korruptoivat lähes kaiken vapaa-aikani. Äänikirjojen kuuntelukin kyllä täyttää diplomin kriteerit, mutta Päätaloa ei listoilta löydy.

Sen jälkeen kun kirjoitin Päätalon Lahden-seikkailuista lehteen (2.1.), olen juuttunut kirjailijan aiempiin vaiheisiin. On melkein pakko saada tietää, miten ihmeessä kävi niin, että Kalle päätyi Lahteen hoidattamaan tippuriaan marraskuussa 1944. Ja kun olen hiljalleen päässyt hänen luonteenlaadustaan selville, on alkanut kiinnostaa, millaiset olot tällaisen miehen kasvattivat.

Päätalon tekstin yksityiskohtaisuudessa on samaa kieroa viehätysvoimaa kuin oli Karl-Ove Knausgårdin mammuttimaisessa Taisteluni-sarjassa. Eikä haittaa vähääkään, että Iijoki-sarjan tapahtumat ovat nyt jo ajallisesti kaukaisia. Ne antavat ”syntiselle nautinnolle” edes sen pienen historiallisen perustelun.

Moni näkee myös äänikirjoissa samankaltaisia paheellisuuden elementtejä. Onko sellainen kirjallisuutta lainkaan, että joku toinen lukee ja itse vain kuuntelet?

Viimeksi asian nosti tikunnokkaan Finlandia-palkittu kirjailija Laura Lindstedt kolumnissaan (HS 29.12.). Vaikka Lindstedt ei suoranaisesti tuominnut äänikirjoja, hän epäili, että ne syövät elintilaa korkeakirjallisuudelta.

Lindstedt saattaa hyvinkin olla oikeassa, mutta ei oikein usko, että asia kolumnoimalla paranee. Äänikirjabisnes ei kasvaisi sillä vauhdilla kuin se kasvaa, jos sille ei olisi aidosti kysyntää. Sitä paitsi äänikirjat luovat myös uusia ansaintamahdollisuuksia alalla, joka on ollut viimeiset vuodet hätää kärsimässä.

Lue myös: Lahtelainen lukumummi Arja Frilander lukee itse dekkareita, mutta lapsen kanssa tärkeää on sopivan mittainen teksti ja lukemaan innostaminen
Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi