Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Erno
Laisi
erno.laisi@ess.fi

Esalainen

Pormestaripeli käyntiin!

Reilun vuoden päästä järjestettävät kuntavaalit ovat lahtelaisittain historialliset. Uusi valtuusto valitsee keskuudestaan Lahdelle johtajan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Pormestari aloittaa tehtävässään kesällä 2021. Samalla kaupunginjohtajan virka nykymuodossaan lakkaa.

Vaikka nykyisen lain mukaan pormestaria ei voikaan valita suoralla kansanvaalilla, on päivänselvää, että Lahdessa käydään ennen kaikkea pormestarivaalit.

Tehtävään valittavalla pormestarilla tulee olla teoriassa vain valtuuston enemmistön luottamus. Suosio kanssavaltuutettujen keskuudessa ei kuitenkaan pitäisi riittää, kun kaupunginjohtajamallista pormestarimalliin siirrytään demokratian vahvistamisen nimissä.

Kunkin poliittisen ryhmän on syytä kertoa oma pormestariehdokkaansa hyvissä ajoin ennen vaaleja. Myös SDP:n, joka vielä mitä ilmeisimmin haaveilee sammutettujen lyhtyjen taktiikasta.

Kenestä pormestari? Nimien pyörittely on erilaisissa taustakeskusteluissa jo liki täydessä käynnissä. Paikallisten demaripäättäjien hylkimä ministeri Ville Skinnari ei tule kyseeseen, vaikka onkin viimeisimmän mittauksen eli eduskuntavaalien perusteella Lahden suosituin poliitikko.

Miten on eduskunnassa sivuraiteille ajautuneen Mika Karin (sd.) laita? Kariahan voi nimittää hyvällä syyllä Lahden pormestarimallin isäksi. Hän ehdotti pormestarimalliin siirtymistä ensimmäisenä – ja sai lopulta tahtonsa läpi.

Pormestaripestiin ei maisterin lappuja vaadita, toisin kuin kaupunginjohtajan virkaan tarvittaisiin. Karilla ei ole ylempää korkeakoulututkintoa.

Oma lukunsa ovat kaupunginhallitusta kuluvalla kaudella puoliksi johtaneet demarit Pekka Komu ja Sirkku Hildén. Molemmat lienevät kiinnostuneita, mutta etenkään Komun kansansuosio ei näytä riittävän pormestari­lukemiin.

Paikallisessa kokoomuseliitissä pormestarimittoihin yritetään kasvattaa Milla Bruneauta – näin ainakin poliittiset vastustajat arvioivat.

Bruneau nousi paitsi ympäristöpääkaupunkihankkeen johtajaksi myös kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi. Irvileuat vasemmalla sanovat kokoomuksen perustaneen Bruneaun hallinnoiman kampanjatoimiston Lahden kaupungin tiloihin.

Mitä tekee valtuuston väriläiskä (tai kiusanhenki, riippuu keneltä kysyy) Kalle Aaltonen (Pro Lahti)? Aaltonen on hyvin suosittu – ja jos ennustaa pitää, hänen johtamansa ehdokaslista on vuoden päästä edellisiä kuntavaaleja pidempi ja nimekkäämpi. Edellisissä kuntavaaleissa hän oli selvästi suosituin kokoomuslainen, vaikkei puo­lueen listalle lopulta päässytkään. Ex-persu Aaltonen on muuten edelleen kokoomuksen jäsen.

Aaltonen voi joukkoineen sekoittaa Lahden kuntapolitiikan pakkaa entisestään, vaikkeivät rahkeet pormestarin pallille riitäkään. Aaltosen pelko on viisauden – tai paniikin – alku.

Kannatustaan rajusti sitten edellisten kuntavaalien nostanut perussuomalaiset saa tehdä täyden työn yltääkseen valtakunnalliselle kannatustasolle Lahdessa. Kaupungissa on toistaiseksi vain yksi suosittu persu, kansanedustaja ja valtuutettu Rami Lehto.

Entä mitä tekee Pekka Timonen? Kaupunginjohtajana hän ollut ennen kaikkea kaupungin kasvot. Kiinnostaako häntä vetäytyminen kulisseihin kansliapäällikön tylsään Excel-hommaan? Jos arvata saa, ei varmasti kiinnosta.

Moni voisi nähdä Timosen kaupungin ensimmäisenä pormestarina. Hän ei kuitenkaan ole minkään puolueen jäsen. Timosen mukaan kukaan ei ole kysellyt ehdolle. Pitäisikö?

Lue myös: Kommentti: Minkä kouluarvosanan valtuutetut antoivat kaupunginjohtaja Timoselle? Kertoo onnistumisesta läpi poliittisen kentän
Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi