Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Chiméne
Bavard
chimene.bavard@ess.fi

Esalainen

Surkea neuloja antaa sukkia joululahjaksi

Minun ei ole tarvinnut 15 vuoteen miettiä, mitä antaisin joululahjaksi aikuisille sukulaisilleni tai ystävilleni, joilla on jo kaikkea. Päätin nuorena aikuisena rohkeasti tarttua opiskelijakaverini haasteeseen ja opettelin itsekseni neulomaan villasukkia.

Alku ei ollut helppoa, sillä minulla oli ala-asteen käsityötunneilta paha villasukkatrauma. En neljäsluokkalaisena tahtonut millään oppia kantapään tekemistä, ja opettajalla meni kanssani hermot.

Muistan elävästi, kuinka hän purki työtäni vihaisena luokan edessä ja manasi: ”Pojatkin ovat oppineet neulomaan, mutta sinä et”. Inhosin liukkaita puikkoja, hikiseksi tuhraamaani villalankaa, pudottamiani silmukoita ja käsityötunteja.

Vannoin hiljaa mielessäni, että en koskaan tartu sukkapuikkoihin.
 

Nykyään en osaa istua sohvalla ilman keskeneräistä sukkaprojektia. Kuulun siis siihen tuhansien suomalaisten neulojaheimoon, joka kilisyttelee puikkoja tv:n ääressä, linja-autossa ja jopa elokuvateatterissa.

2000-luvun neulomisbuumia tutkinut kansatieteilijä Anna ­Rauhala Helsingin yliopistosta kirjoittaa neulomisen riemun löytyneen uudestaan, kun siitä katosi pakko. Koulussa väkerrettyjen harmaiden perussuk­kien sijaan taitavimmat neulovat parissa illassa näyttäviä kuvioita tai palmikoita. Netti pursuaa ohjeita ja ryhmiä, joissa voi ihastella tai muuten kommentoida toisten tekemiä käsitöitä. Uusia tekniikoita opetellaan tietysti videoiden avulla, vaikka myös villasukka-aiheisia käsityökirjojakin ilmestyy melkoista tahtia.

Itse olen muutamia harha-askeleita lukuun ottamatta pysynyt perussukkien parissa. Niistäkin saa ihania, koska lankavalikoimia riittää kaikissa värisävyissä.

Kun pikkuveljen kengännumero on 46, tavallisen villasukkaparin tekemiseen menee ihan tarpeeksi monta iltaa.

Luomisen ilon lisäksi neulominen tekee tutkitusti ihmiselle paljon hyvää. Olen huomannut, kuinka stressitasoni on laskenut jo muutaman minuutin neulomisen jälkeen.

Huonosti sujunut työpäivä tai kiukuttelevat lapset unohtuvat, kun pitää luoda silmukoita tai laskea kärkikavennusta. Neulominen pitää siis myös aivot virkeinä, koska monessa kohdassa on oltava skarppina ja muistettava silmukoiden määriä. Jos mokaa, joutuu purkamaan.

Joidenkin tutkimusten mukaan neulominen auttaa estämään nivelreumaa ja jännetulehduksia, koska kädet ovat koko ajan liikkeessä. Käsitöitä tekevät vanhukset kärsivät vähemmän kognitiivisista häiriöistä ja hienomotoriset taidotkin pysyvät kunnossa. Siis kaikkea tällaista hyvää saa samalla kun tekee sukulaisille ­joululahjoja.
 

Parhaat hetket villasukkia tehdessä osuvat usein toisen sukan loppusenteille. Lankojen päättely on kieltämättä vähän tylsää, mutta valmiiden sukkien hively on palkitsevaa. Minä tein nämä itse! Joskus on tehnyt mieli kaivaa vanhan opettajan osoitetiedot esiin ja lähettää hänelle kuvia.

Lapset eivät tunnetusti innostu, jos pehmeästä paketista paljastuu villasukat. Aikuiset joko näyttelevät hyvin tai ilahtuvat oikeasti. Erityisen kivaa on tietysti nähdä sukat ahkerassa käytössä.

Korjattu Anna Rauhalan nimi 13.12. klo 10.50. Jutussa luki aiemmin Anu Rauhala.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi