Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Mikael
Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi

Esalainen

Ranta-Kartanosta voi tulla Lahden uusi napa

Lahdessa kuultiin iloisia uutisia lokakuun lopussa, kun Ranta-Kartanon kaavamuutos sai lainvoiman. Esteet kylpylähotellin ja sen ympärille nousevan asunto- ja palvelukeskittymän rakentamisen tieltä poistuivat.

Ilonaiheita ovat rakennushankkeen työllisyysvaikutukset ja seudun turismin kasvumahdollisuudet, mutta en mene nyt niihin sen enempää. Kaupungin asukkaalle on kylliksi herkuteltavaa, kun ajattelee, miten paljon palvelut ja ympäristön viihtyisyys voivat parantua.

Paras uutinen on nimittäin tämä: Ranta-Kartanon valmistuminen voi olla lopullinen käännepiste, joka pysäyttää keskustan näivettymisen ja puhaltaa uinahtaneita kortteleita uuteen eloon.

Vanhan linja-autoaseman rakennukseen on jo auennut viihtyisä ruokakauppa ja laadukas ravintola. Ne saavat kovia kilpailijoita, kun alueen uusi kauppakeskittymä aikanaan valmistuu, mutta suuri on myös asiakaspotentiaali, kun uusia asuntoja ja hotellihuoneita valmistuu iso läjä. Luulisi, että hyötyä valuu myös keskustan liikkeille.

Tori on aina tori, mutta minä näen Ranta-Kartanon mahdollisena Lahden uutena napana.

Sijainnin erinomaisuus on lahtelaiselle itsestäänselvyys. Rakennusyhtiöiden ja alueen tulevien yrittäjien tehtävä on kertoa siitä muillekin. Voin auttaa alkuun, sillä tökkäsin kokeeksi karttapalvelussa neulan keskelle aluetta ja tarkistin etäisyyksiä.

Rautatieasema: 1,3 kilometriä. Työmatkaaja kävelee junalle vartissa. Se on kohtuullinen aika, vaikka kulkisi päivittäin. Pääkaupunkiseudun työpaikat ovat helposti saavutettavissa.

Sibeliustalo: 1,4 kilometriä. Sieltä löytyvät kongressit ja konsertit, kevyt ja korkea kulttuuri. Kulttuuria ja viihdettä on tarjolla myös useissa kohteissa keskustassa, siis 1–2 kilometrin säteellä.

Urheilukeskus, Suurhalli ja mäkimonttu: 1 kilometri. Isku Areena: 700 metriä. Salpausselän maastot: 1 kilometri. Siinä on valinnanvaraa penkki- ja muillekin urheilijoille.

Kisapuisto: tähän ei tarvita karttapalvelua, kivenheitto. Uusi vesiliikuntakeskus: sama.

Nämä vain nopeimpina poimintoina paikoista, joihin pääsee vaivattomasti kävellen tai pyörällä. Asukas voi elellä Ranta-Kartanossa tarvitsematta yhtäkään autopaikkaa sinne valmistuvasta pysäköintihallista.

Fiksusti rakennettuna Ranta-Kartanosta voi tulla modernin kaupunkikehityksen roolimalli, jollaista kelpaa esitellä esimerkkinä. Kun keskustan palvelut paranevat ja autottomuudesta tulee helppo vaihtoehto vaativallekin kuluttajalle, ympäristökaupunki alkaa lunastaa mainettaan.

Vuosien päästä ihmetellään, miten niin hieno tontti sai pitkään elää jättimäisenä, vajaakäyttöisenä parkkipaikkana.

Yksi asia on vielä pakko mainita. Jos Ranta-Kartano pääsee etenemään aikataulussa ja eräs toinen hanke jatkaa jumittamistaan, Ranta-Kartanon valmis­tuessa maisemasta pistää silmään rakennelma, joka on pahasti jäänyt ajastaan jälkeen.

Ei tarvitse olla urheiluihminen todetakseen, että Kisapuistollekin olisi aika tehdä jotakin.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi