Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Millamari
Uotila
millamari.uotila@ess.fi

Esalainen

Ikäkriisi on hokema, jolta ei välty edes nuorena

Täytin viime viikolla kolmekymmentä vuotta. Kuten asiaan kuuluu, moni ystävä kysyi, miltä nyt tuntuu. Tuntuuko erilaiselta? Ainakin kolmesti kysyttiin, pukkaako ikäkriisiä. Yhdellä kysyjistä kolmenkympin kriisi oli kestänyt viikon, toisella kriisi osui jo kahdenkympin kohdalle.

Omaa ikää tulee mietittyä harvoin, mutta joissakin tilanteissa numerot muuttuvat konkreettisiksi. Kolmekymppinen ei enää meinaa mahtua nuoren määritelmään. Vakuutuksista sain viimeisen kerran nuoruusalennusta.

Oma ikä saa erilaisia sävyjä, kun sitä peilaa muihin ihmisiin. Jos veljeni esikoinen on pian jo kahdeksantoista, en minäkään voi olla ihan nuori. Myös omat vanhemmat ikääntyvät väistämättä. Milloin isän tumma tukka oikein muuttui valkoiseksi?

Ystäväpiirissäni on viime vuosina ostettu koteja, hankittu tontteja, vietetty häitä ja saatu lapsia. Kaikki tämä on tapahtunut mitä luontevimmin, ja aihetta juhlaan on ollut paljon. Mutta silti: ihan äsken mietittiin, miten pääsemme kotibileisiin Hämeenlinnaan, kun vanhemmat eivät lainaa autoa, eivätkä junat kulje yöllä.

Muotikin on ehtinyt tehdä täyskierroksen. Teinitytöt pukeutuivat ainakin vielä hetki sitten pieniin toppeihin, trumpettihousuihin ja venyviin kaulakoruihin, joita kutsutaan nykyään chokereiksi. Sellainen oli muoti, kun minä olin kaksitoistavuotias. Kollega lohdutti, että muodin syklit ovat varmasti nopeutuneet. Mutta silti: vuosituhannen vaihde tuli jo muotiin.

Vaikka aika tuntuu hurahtaneen nopeasti, en kaipaa mihinkään toiseen ikään. Siksi kriisiä ei ehkä näykään, ja kysymykset siitä tuntuvat vähän hassuilta. Parikymppisenä elämä oli toki huolettomampaa. Toisaalta paineet olivat erilaiset. Kaikki valinnat tuntuivat kohtalokkailta, aivan kuin ne määrittäisivät peruuttamattomasti loppuelämän suunnan: valitsenko varmasti oikean opiskelupaikan ja oikean alan, osaanko, pystynkö, pärjäänkö.

Kolmekymppisenä itseään alkaa jo vähän tuntea. Tietää, mitä ­haluaa ja tarvitsee, mikä on tärkeää ja minkä asioiden edessä kannattaa vain suosiolla nostaa kädet pystyyn. Kaikkea ei tarvitse osata tai jaksaa.

Kiire elää on hellittänyt. Nyt kaiken ei tarvitse tapahtua heti, vaan elämä saakin mennä vaiheissa.

Ikäkriisi on aika turhanaikainen keksintö, hyvinvoivan länsimaisen ihmisen vaiva. Sellaisille koohotuksille pitää laittaa kampoihin. Elämä pitää kyllä huolen siitä, että kriisejä osuu kohdalle muutenkin. Ystäväpiirissä on viime vuosina paitsi juhlittu myös surtu: avioeroja, työttömyyttä ja sairastumista. Nämä kriisit ovat tulleet pyytämättä ja yllättäen, eikä niillä ole ollut mitään tekemistä iän kanssa.

Ikäkriisi kumpuaa usein odotuksista, joita ikään liitetään: olenko saavuttanut riittävästi. Esimerkiksi työelämässä osaamistamme haastetaan iän perusteella. Toimittajana olen ollut aiheesta ja arvostelijasta riippuen joko liian­ vanha tai liian nuori ymmärtääkseni. Tytöksikin on kutsuttu, joskus hyvällä, mutta varsinkin pahalla. Voisin siis potea käänteistä ikäkriisiä: olen aina vain liian nuori. Onneksi tämä vika korjautuu kuulemma iän myötä.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi