Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Milja
Kungas
@MiljaKungas milja.kungas@ess.fi

Esalainen

Kun lääkäri käski olla hiljaa, melkein tottelin

Hiljaista. Talo lämpöpumppuineen tuhahtelee. Kello raksuttaa eteenpäin. Vedenkeitin porisee kymmenettä kertaa tänään. Muuten on niin hiljaista, että voi kuulla oman hengityksensä.

Sattuipa niin, että sairastuin johonkin mysteerivirukseen ja ääneni katosi – jo toisen kerran tänä vuonna. Kesken syysloman äänihuulet, lääkäri, puoliso, ystävät, työtoverit ja äiti käskivät olla hiljaa – mieluusti kokonaisen viikon.

Viisihenkisessä perheessä ja pikkulapsiarjessa eläessä täydellinen hiljaisuus on mahdotonta. Päätin silti ottaa lääkärin ja häntä komppaavien sanoista vaarin ja noudattaa ohjetta niin hyvin kuin mahdollista. Kova paikka, sillä tykkään puhumisesta.
 

Niinä hetkinä kun olin yksin, täydellinen hiljaisuus onnistui. Ilman kovaa yskää nuo tuokiot olisivat olleet melkein nautinnollisia. Hain aamulla takkapuita liiteristä ja sytytin tulet takkaan. Höyryhengitin, hörpin kuumaa juomaa vähän väliä ja pötköttelin viltin alla kirjan tai elokuvan parissa.

Kuuntelin talon ääniä, torkahtelin. Ajattelin ja olin ajattelematta. Hiljaisuus on siitä hauska, että se antaa tilaa ajatuksille, jopa luovuudelle. Toisaalta hiljaisuuden aikana on helppo antaa aivojen levätä. Kun ärsykkeet ympärillä vähenevät, voi keskittyä olemassaoloon.
 

Yhtä paljon kuin jokaiseen vuodenaikaamme mahtuu ääniä, niistä kumpuaa myös äänettömyyttä. Mikä onkaan äänettömämpi kuin lumen peittämä maa, valkeuden verhoama maisema. Lumi satoi maahan valaisemaan pimeyden ikään kuin tilattuna tähän hetkeen. Huomasin, kuinka rauhoittavaa on keskittyä katselemaan puunoksaan jäätyneitä pisaroita. Ja olla siinäkin kohtaa ihan hiljaa.
 

Erilaisin tutkimuksin on osoitettu, että ihminen tarvitsee hiljaisuutta jo terveytensäkin takia. Moni elää jatkuvassa hälyssä. On taustamusiikkia kaupoissa ja ravintoloissa, avokonttorin ääniä, hälinää kotona ja koulussa, meteliä siellä ja täällä. Aivot ja elimistö joutuvat koville ja väsyvät meluun.

Hiljaisuus on armollinen ystävä. Se ei vaadi liikoja, mutta yhden asian kyllä. Sen ääreen täytyy oikeasti pysähtyä. Hiljaisuus ei onnistu hyörien ja pyörien.

Monen arjessa ei ole tilaa hiljaisuudelle. Siksi voi jopa hämmentyä hetkenä, jolloin hiljaisuus yhtäkkiä koittaakin. Osaako silloin enää keskittyä hiljaisuuteen, pysäyttää laukkaavat aivonsa ja jatkuvaan pörräämiseen tottuneen kehonsa? Tajuaako mieli enää, miten ollaan hiljaa? Muutaman päivän kokeilun jälkeen uskaltaisin väittää, että kyllä tajuaa. Oli helpottavaa huomata, että lopulta keho ja mieli taipuvat yhdessä hiljaisuuteen.
 

Pyhäinpäivän mietteissä tuo hiljaisuus jatkuu.

En ole ollenkaan Halloween-ihminen. Ihanaa, että ihmiset juhlivat ja pitävät hauskaa pimeään vuodenaikaan, mutta tästä teemasta minä en jaksa innostua – naamioista, kauhuleikeistä tai pöytään katetuista katkotuista nakkisormista.

Kuulun niihin, jotka vaeltavat pyhäinpäivänä hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä ja pakotan lapsenikin mukaan noudattamaan tätä perinnettä. Siellä jos jossain hiljaisuus tuntuu luontevalta ja lohduttavalta.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi