Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Millamari
Uotila
millamari.uotila@ess.fi

Esalainen

Tavaramäärä ei vainoa, jos lopettaa syyllistymisen

Kun seuraavan kerran muutan, karsin turhat tavarat pois. Lupaus on helppo antaa, mutta vielä helpompi jättää täyttämättä.

Kun muuttoviikko tulee, tavarakasat nostellaan kaapeista ja varaston uumenista sellaisenaan muuttolaatikoihin. Vanhaa tauhkaa kannetaan hiki hatussa asunnosta toiseen. Miten vanha sanonta menikään: tie uuteen asuntoon on kivetty hyvillä inventaarioaikeilla.

Tavarapaljouden keskellä on helppoa syyttää kiirettä, mutta oikeasti pokka ei vain riitä karsimaan isolla kädellä. Vaikeimpia ovat muistot: mitä pitäisi tehdä isomummon antamille posliinieläimille? Tai sieville postikorteille? Matkamuistoille, jotka eivät enää sykähdytä, mutta pois heittäminenkin tuntuu tukalalta.

Kirjailija Laura Honkasalo puhuu tunnetavarasta uudessa kirjassaan Kaapin henki – tavara­vaivaisen tunnustuksia, joka on viehättävä teos tavarasuhteen spekuleeraamisesta.

Kun tavaroihin liittyy jokin tarina tai muisto, niistä ei voi luopua, vaikka mieli tekisi. Tarinasta tuleekin emotionaalinen taakka.

Kirpputorilla tarinoiden tenhoon heittäytyminen tietää rahan menoa. Hellin ajatusta esineistä, joilla on historia, vaikka todellisuudessa en tiedä, millaisen elämän vanha sininen munakello ja naarmuuntunut Juhlamokka-purkki ovat eläneet. Minun vain piti saada ne.

Oikeastaan tarinasta puhuminen on silkkaa itsepetosta, keino perustella, miksi tuli taas tehtyä kirpparilöytöjä.

Suhde tavaraan on muuttunut täysin sadassa tai jo viidessäkymmenessäkin vuodessa. Enää emme sure puutetta, vaan sitä, mihin kaiken tavaran saa mahtumaan. Tavaraa on kodeissa räjähdysmäisen paljon aiempiin sukupolviin verrattuna. Toisten ihmisten tavaroiden järjestämisestä on tullut ammatti ja hamstrauksesta tosi-tv:tä.

Tavarapaljous on synnyttänyt myös kieleemme eriskummallisia sanoja, kuten konmaritus tai kuolinsiivous.

Tavaramäärän tuottama ahdistus on jaettua, ja siksi siitä puhutaan niin paljon.

Tavaran haaliminen liitetään yleensä tähän ylitsepursuavaan ­aikaan, mutta keräiltiin sitä ennenkin. Isovanhempieni ikäluokka ehkä ostiskeli vähemmän, mutta kaapit saattoivat silti olla täynnä. Pula-aika jätti joihinkin tarpeen säästää, säilyttää ja varautua kaikkeen.

Olipa siis kyse pulasta tai yltä­kylläisyydestä, lopputulos on sama. Tavara seuraa meitä.

Onko meissä asuva metsästäjä­keräilijä vain muuttanut aroilta Arabia-astioiden kirpparille?

Koska rakastan vanhoja, kauniita tavaroita, minusta ei koskaan olisi minimalistiksi. Konmaritus-­touhu, jossa karsitaan tavaraa, joka ei tee onnelliseksi, on kaltaisilleni esineiden vaalijoille ihan hihhuli­hommaa, turhan äärimmäistä.

Pahimmillaan konmaritus on lupa heittää roskiin. Isossa kerrostalossa asuessa roskakatoksesta huomasi, kun joku oli taas konmarittanut tavaransa mustiin jätesäkkeihin.

Ajattelin siis ottaa vähän kevyem­min. Olen pakannut tär­keät tunnetavarat siististi laatikoihin ja lopettanut huonon omantunnon potemisen. Suosittelen muillekin.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi