Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Milja
Kungas
@MiljaKungas milja.kungas@ess.fi

Esalainen

Voisiko vain pitää hauskaa eikä mitata ruutuaikaa?

Nyt se pelikone kiinni! Ruutuaika on tältä päivältä täynnä! Älä ota sitä puhelinta enää käteen!

Kuinkahan moni vanhempi tunnistaa itsensä noista komennoista? Latelet ainakin joskus jälkikasvullesi näitä lauseita, eikö vain?

Hyvä niin, sillä lasten ruutuaikaa tai ainakin sitä, mitä siellä digisomepelitubemaailmassa tehdään, pitääkin seurata.

Mutta miten on oman ruutuajan laita? Millaiset rajoitteet me aikuiset laitamme omalle ruudun käytöllemme? On naurettavaa huutaa pää punaisena lapselle pelikonsolin sulkemisesta ja samalla somettaa itse älypuhelin sauhuten.

Tässä ajassa aikuisen ruutuaika kasvaa jo pelkästään työn takia isoihin lukemiin. Lukemattomissa ammateissa työskennellään tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen kanssa koko päivä.

Jos ja kun ruutu seuraa mukana vapaa-ajalle Instagramin, Facebookin, Netflixin, Yle Areenan, nettipelien tai vaikkapa television myötä, ihminen käyttää reippaasti yli puolet vuorokaudesta jonkin ruudun äärellä.

Seuraavaksi voi kysyä, haittaako se, jos ruutuaika haukkaa ison osan elämää. Pitäisikö ruutuajan käsite heittää jo roskakoriin ja antaa periksi sille, että digilaitteet eivät ole muusta elämästä erillinen ”paha”.

Kyllä ja ei. On tutkimuksia, jotka kertovat älypuhelinten ja muiden digilaitteiden liiallisen käytön heikentävän lasten ajattelukykyä, kielellisiä taitoja ja muistia. Runsas ruutuaika vähentää liikkumista, aiheuttaa hartia- ja niskakipuja ja väsyttää. Likinäköisyys lisääntyy. No, taitavat laitteet tehdä saman myös aikuisille, ainakin mitä tulee vähäiseen liikkumiseen ja kipuihin.

Toisaalta on tutkimuksia, joiden mukaan pelaamisesta ja ruutuajasta on monenlaista hyötyä kielitaidon karttumisesta hahmottamiskyvyn parantamiseen.

Olen omien lasteni myötä oppinut vähitellen kääntämään kelkkaa siihen suuntaan, että ruutuaika ei ole pelkästään pahasta. En pelaa itse, joten en vain aina ymmärrä, mikä siinä kiehtoo.

Lapset saavat onnistumisen kokemuksia päästessään eteenpäin seuraavalle pelitasolle. Kuopus on oppinut tube-videoista erikielisiä lastenlauluja ja pääsee autoja rakastavana ihmisenä kaahaamaan rallipelissä. Lapset myös keskustelevat kavereidensa kanssa pelatessaan.

Pelikasvatuksen tutkija Mikko Meriläinen kommentoi jo muutama vuosi sitten viisaasti Ylen haastattelussa sitä, että THL:n suositus vuodelta 2008 lasten ja nuorten kahden tunnin mittaisesta ruutuajasta päivässä ei ole nykyaikaa. Meriläinen muistutti, että ruutuaika ei ole vain passivoiva ja paha asia: ”Monesti pelien parissa vietetään sosiaalisesti aktiivista elämää, siellä harjoitellaan ja opitaan uusia juttuja – tai ihan vain rentoudutaan”, Meriläinen sanoi. Hänkin korosti sisällön merkitystä ajan kyttäämisen sijaan, eli mitä kulutetaan ja kenen kanssa.

Silti oli ihan hirveän kiva viettää viime sunnuntaina lasten pelitöntä päivää. Legorakentelu alkoi yhtäkkiä kiinnostaa muitakin kuin nuorimmaista. Sen verran ruutuaikakiellossa joustettiin, että katsottiin porukalla elokuva. Se on perheen sohva-aikaa parhaimmillaan.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi