Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Saara
Larkio
saara.larkio@ess.fi

Esalainen

Kuoleman kanssa on opittava elämään

Googletin tässä eräänä aamuna, mahtaako minulla olla sydänkohtauksen oireita. Edellisiltana saunan lauteilla tunsin outoa rintakipua, ja siippa kysyi vähän hätääntyneenä, puutuvatko kädet. Kuittasin hänen hätänsä heittämällä tilanteeseen mustaa huumoria: ”No, jos tämä on infarkti, pääsen saikulle huilimaan.”

Siippa ei arvostanut huumoriani. Jatkoin kuitenkin, että meidän pitäisi pikimmiten ottaa pari­vakuutus siltä varalta, että jommalle­kummalle käy jotain. Mitähän se maksaa, mietti siippa.

Googlen mukaan kyseessä ei hyvin todennäköisesti ollut sydän­kohtaus, enkä oikein ikäni­kään puolesta kuulu pääkohde­ryhmään. Tuoreen lääkärintarkastuksen mukaan olen perusterve.

Mutta elämästä ei koskaan tiedä. Ja silti kovin moni meistä alle eläkeikäisistä ei ole ottanut parivakuutusta, henkivakuutusta tai laatinut testamenttia. Omalle tai toisen hengelle on vaikea panna hintalappua.

Realistina minun on vaikea ymmärtää, että meitä kaikkia odottava kuolema on toisille vaikea asia.

Kun Arman Alizad kokeili hautausyrittäjän töitä Täällä Pohjantähden alla -sarjansa jaksossa, eräässä lehdessä revittiin otsikoita tyyliin ”Alizad kohtaa rohkeasti suomalaisen tabun”.

Alizad ei käsitykseni mukaan pelkää käsitellä mitään asiaa, joten minut pysäytti otsikko, ei kuolema aiheena.

Monet ihmiset käyttävät valtavia summia ja lukemattomia tunteja pitääkseen kuoleman ainakin näennäisesti kauempana. Kuitenkin samaan aikaan tiedämme, että kuolema voi osua terveen lapsen, himourheilijan, terveystieteen professorin ja ihan kenen tahansa kohdalle koska tahansa.

Emme yleensä voi päättää sitä, miten kuolemme, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten elämme. Elämä menee pilalle, jos pelkää koko ajan.

Elämäni varrelle on sattunut tilanteita, joissa hengenlähtö oli lähellä. En voi kehua kuuluvani niihin, jotka jotenkin ylevöityivät näistä kokemuksista. Päinvastoin, olin vihainen elämälle – tämäkin vielä.

Toisinaan, kun elämässä oli oikein synkeitä ajanjaksoja, sitä melkein toivoi pääsevänsä pois. Tätä ajatusta seurasi heti häpeä ja katumus siitä, että edes ajatteli niin. Kuolema kun on harvoin vain yksityinen asia. Yhden kuolema koskettaa montaa ihmistä.

Kun olin ehkä 8–10-vuotias, romaninainen ennusti minulle, että olen onnellisimmillani vasta nelikymppisenä. Niin kävikin.

Nykyään olen onnellinen perus­arjesta – lapsesta ja elämänkumppanista, kivasta kodista, hyvästä ruuasta ja siitä, ettei tarvitse koko ajan kituuttaa rahallisesti. Realisti kun olen, tiedostan, että kaiken ihanan voi myös menettää. Tiedostaminen ei ole vieläkään ylevöittänyt, vaan välillä rutisen ja urputan turhastakin.

Koska olen mustan huumorin suuri ystävä, heitän sitä tähän vähän lisää. Voin nimittäin kehua lukeutuvani niihin ihmisiin, jotka ovat tehneet niin suuren vaikutuksen kohtaamiinsa kulkijoihin, että kuolemaani on jopa toivottu. Jostain syystä nämä henkilöt ovat yleensä olleet miehiä.

Kiitos Googlen ja muutaman muun muuttujan, olen edelleen hengissä. Ja tuo romaninainen ennusti minulle vielä pitkää ikää.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi