Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Esalainen

Kirja-alan tulevaisuus on unisen kuulijan harteilla

Lapsuudessani ainakin eräissä nastolalaisissa peruskouluissa puhuttiin ”varmana tietona”, että uusien kielten opetteleminen oppikirjoista on turhaa. Helpommalla pääsee, kun laittaa kielikurssin soimaan kasettimankkaan yöllä. Alitajunta poimii kielioppia samalla, kun oppija vetelee zetaa. Muistaakseni lähteeni painottivat, että tämä tapa on erityisesti itäblokin salaisten agenttien suosiossa – täytyyhän sen silloin toimia!

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin osoittautuu, että joko 1980-luvulla puhuttiin puppua tai sitten oma alitajuntani toimii itäsaksalaisia vakoojia tahmeammin. Äänikirjoilla on kyllä tapana vaivuttaa minut uneen alta aikayksikön, mutta juonenkäänteitä menee jatkuvasti ohi.

En esimerkiksi tiedä, saiko Mia Kankimäki lopulta jostakin apurahan ensimmäistä Japanin-matkaansa varten. Havahduin hereille vasta, kun sittemmin suosioon noussut tietokirjailija istui jo lentokoneessa matkalla kohti Kiotoa. En tiedä myöskään, miten Leïla Slimanin romaanin päähenkilö, vieraille miehille kovin perso Adèle, pakeni kotoaan sen jälkeen, kun hänen lääkärimiehensä oli saanut nuorikkonsa kiinni pettämisestä ja tuominnut tämän puolikuolleeseen elämään maaseudulla.

Näistä puutteista huolimatta äänikirjat ovat mielestäni parasta, mitä kirjallisuudelle on tapahtunut vuosikausiin. Kukapa olisi arvannut, että Suomessakin tuhannet aikuiset ovat valmiit maksamaan siitä, että joku lukee heille iltasatuja ääneen. Tai siitä, että joku pitää seuraa siivotessa, lenkillä ja automatkoilla.

Itse löysin äänikirjat kuluneena kesänä. Kävi ilmi, että erään lehden tilaajana olin oikeutettu kuuden viikon ilmaiseen kokeilujaksoon. Sitä ei ole tullut lopetettua, sillä äänikirja on parantanut elämänlaatuani merkittävästi.

Aiemmin lomareissuilla on tullut tavaksi vetäytyä aamuisin kirjan kanssa erinäisiin epätiloihin, esimerkiksi hotellihuoneiden kylpyammeisiin tai vaatekomeroihin, sillä koko kämppää ei viitsi herättää siksi, että keski-ikäinen ukko ei saa unta. Nyt sujautan yksinkertaisesti kuulokkeet korviini ja uppoudun muihin maailmoihin ilman, että puolisoni uni häiriintyy.

Äänikirjojen nousu on saanut bibliofiilit jo huolestumaan painetun sanan rapautumisesta. Huoli ei ole aivan aiheeton. Ääneen luettuna toimivat parhaiten kohtalaisen yksinkertaiset ja juonivetoiset tarinat, jotka joko pitävät väkisin hereillä tai eivät kärsi pienestä torkahtelusta. Koska kaltaisiani nukahtelijoita on varmasti miljoonia ympäri maailmaa, korkeakirjallisuus on ehkä vaarassa.

On kuitenkin yhä kirjoja, jotka tuntuvat niin läheisiltä, että en halua ulkopuolista lukijaa minun ja kirjailijan hengentuotteen välille. Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia kuuluu tähän sarjaan, ehkä myös Antti Hyryn tuotanto.

Kjell Westön suhteen jakaudun kahtia. Eero Saarinen saattaa sopia Missä kuljimme kerran -romaanin tulkiksi. Leijat Helsingin yllä -kirjan suhteen haluan pitää kiinni mielikuvastani, jossa Westön ajankuvauksesta hullaantuu nuorempi versio itsestäni. Kauhistuttaa ajatellakin kaikkia niitä kuulaan kauniita kuvia, jotka olisin voinut kadottaa 20 vuotta sitten nukkumalla.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi