Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset

Katsotaan kuinka meille kaikille käy

Ilmastonmuutoksen katastrofaalisuus alkaa hahmottua viimein Suomessakin.

Myös keskustelun määrä alkaa lähennellä jonkinlaista vähimmäistasoa – nyt kun toimien tehostamiseen on aikaa enää muutamia vuosia, jos sitäkään.

ESS:n mielipidepalstalla ilmastokeskustelun on kerrottu käyvän jopa ”ylikierroksilla”, mikä ei välttämättä ole näkynyt laadussa. Kuumassa keskustelussa onkin vilissyt joka päivä ainakin kaksi erityisen tyhjää toistelmaa, joihin haluaisin puuttua.

Väite 1: Ilmastonmuutosta ei ratkaista yksittäisten ihmisten teoilla vaan politiikalla.

Näinhän se on. Pulma vain on siinä, että poliitikot tekevät juuri niitä päätöksiä, joita ihmiset haluavat heidän tekevän. Ilmastonmuutosta ei siis itse asiassa ratkaista politiikalla, vaan äänes­tämällä ja toimimalla ratkaisu­politiikan puolesta.

Esimerkiksi kevään vaaleissa iso osa kansasta äänesti ratkaisun hyväksi. Ehkä vielä suurempi osa näytti kuitenkin suosivan sellaisia politiikkalupauksia, joiden tavoitteena on kiihdyttää ilmasto­katastrofin pahenemista.

Eikä ongelma ole edes pelkkä äänestyskäytös.

Ihmiset haluavat edelleen suosia esimerkiksi kuumia koteja sopivanlämpöisten sijaan, lämpöenergian hukkaamista sen keräämisen sijaan ja raskaita autoja keveiden kulkuneuvojen sijaan (EU:n painavimmat myydään Ruotsissa) – näin, vaikka vastakkaiset toimet olisivat taloudellisestikin edullisempia.

Poliitikot eivät voi tehdä ratkaisupolitiikkaa ilman yksittäisten ihmisten tukea, eikä kukaan lähde äänestämään sellaisen puolesta ennen kuin on ymmärtänyt ongelman vakavuuden. Ilmastonmuutos voi täten ratketa vain ja ainoastaan ihmisten päissä.

Väite 2: Kukaan ei tee mitään.

Tätä näkemystä on tuotu esiin muun muassa nuorten ilmastolakkoliikkeestä uutisoidessa. Väite ei kuitenkaan pidä millään tasolla paikkaansa.

Itse asiassa aika monikin tekee, ja paljon. Moni äänestää ratkaisupolitiikan puolesta, moni vähentää lämmitystä ja liikkumista, moni vaihtaa kevyempiin ja energiatehokkaampiin kulkuneuvoihin ja kannustaa muita siihen.

Toistaiseksi ilmastonmuutoksen ratkaisemista vastustavat toimet ovat kuitenkin huomattavasti tehokkaampia, tuetumpia ja suositumpia.

Tämä on näkynyt esimerkiksi Ranskassa, missä ilmastonmuutoksen torjumista riehumalla vastustaneet keltaliivit ovat saaneet kansan laajan tuen.

Optimismille on hyvin vähän sijaa, niin kauan kuin ihmiset haluavat sinetöidä kohtalonsa. Ja historiahan on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että ihminen on aina valmis tarttumaan lyhytjänteiseen ratkaisuun pitkänäköisen sijaan.

Moniin ihmistä uhkaaviin ongelmiin onkin tartuttu viime tipassa, ja yleensä ne on saatu ratkaistua lopulta.

Nytkin moni odottaa kuuluisaa talvisodan ihmettä – ja piileskelee sellaisen putkahtamiseen asti syvässä poterossa, josta ampuu omiaan.

Ilmastonmuutos on kuitenkin täysin poikkeuksellisen kokoinen ongelma, eli nyt tilanne voi olla toinen. Kiitos siis kaikille yhteisestä marssista, katsotaan kuinka käy.

Tuomas Haakana
tuomas.haakana@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi