Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Anne
Honkanen
anne.honkanen@ess.fi

Esalainen

Ihanasti sisustettuja senioriasuntoja

Kuva: Leena Liukkonen

Senioritalot taisivat olla tämän vuoden asuntomessujen parhainta antia, mikäli omaan kännykkään kertyneitä valokuvia on uskominen. Eniten otoksia oli senioriasuntojen sisustuksista, jotka kieltämättä olivatkin viehättäviä – tai sitten minulla vain on samanlainen maku kuin tämän päivän senioreilla.

Kaikki kahdeksan senioriasuntoa oli sisustettu toisistaan poikkeavasti. Niissä oli paljon värejä ja runsaasti yksityiskohtia, joten ne näyttivät ”oikeilta kodeilta”.

Monet messutalot eivät sisustukseltaan olleet näin loppuun asti vietyjä, sillä asukkaat omine tavaroineen muuttivat kohteisiin vasta messujen päätyttyä. Ei siis ihme, että kännykkäkameran rullassa oli eniten ruutuja näistä asuntomessujen tavanomaisemmasta annista poikkeavista kohteista.

Virkkulankylän senioritalojen nettisivuilla kerrotaan, että sisustussuunnittelija oli kehitellyt asuntojen yksityiskohtaista sisustusta varten kuvitteelliset tarinat asukkaista, jotka kohteeseen olivat muuttamassa. Yksi asunto oli suunniteltu pariskunnalle, toinen selvästi musiikin harrastajalle vinyylilevyineen, kolmas esimerkiksi pokaaleja keränneelle kuntoilijalle. Oli viirejä, viherkasveja, valokuvia seinällä ja eriparisia astioita pöydällä.

Viehättäviä sisustuksia katsellessa tuli mieleen, onkohan näitä asuntoja mahdollista vuokrata sisustuksineen.

Luultavasti tulevat vuokralaiset kuitenkin haluavat sisustaa kotinsa omilla esineillään ja huonekaluillaan. Tavaroiden tuttuushan lisää myös seniori-ikäisten asukkaiden turvallisuutta. On paljon turvallisempaa käyttää vaikkapa tutuksi tullutta kahvinkeitintä kuin yrittää totutella käyttämään uutta laitetta.

Turvallisuutta asunnoissa oli lisätty myös muilla keinoilla. Kodit olivat esteettömiä, ja niissä oli esimerkiksi liikkumista helpottava tukikaide myös keittiön tasossa. Voimakkaisiin väreihinkin löytyi selitys turvallisuudesta: eri pintoja on helpompi hahmottaa, kun kontrastit ovat voimakkaita.

Senioritalojen sisustukset olivat toki hienoja, mutta eniten kommentointia messuvieraissa tuntui herättävän asuntojen konsepti. Senioritaloissa oli kyse yhteisasumisesta. Taloissa oli neljä erillistä asuntoa, mutta saunatilat ja iso olohuone olivat yhteisiä.

Yleisesti ottaen messuvieraat tuntuivat suhtautuvan myönteisesti ajatukseen yhteisasumisesta. Vasta seniori-ikää lähestyvänkin on helppo ymmärtää yhteisasumisen edut, sillä yksinäisyys on yksi loppuvaiheen elämän isoimmista haasteista. Yhteisasunnossa seuraa olisi ainakin potentiaalisesti tarjolla.

Joku messuvieraista tosin kommentoi pilkalliseen tapaan yhteis­asumista kommuunina, mutta sellaisiahan tällaiset modernit yhteisasunnot eivät ole. Perinteisesti kommuuneissa on kokkailtu yhteisissä keittiöissä, mutta näissä asunnoissa asukkailla oli omat keittiöt. Huoneistoissa oli myös omat eteiset ja kylpyhuoneet.

Kaikille yhteisasuminen ei toki sovi, ei edes seniorivaiheessa. Siksi on hyvä, että senioreillekin on tarjolla monenlaisia asumisvaihtoehtoja sitten, kun muutto omasta kodista on ajankohtainen.

Itse voisin olla kiinnostunut yhteisasumisesta, sitten kun aika koittaa. Ainakin, jos asuntojen sisustukset ovat näin upeita.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi