Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset

Esalainen

Katujen anarkistit kelpaavat jo museoonkin

Lahden Museokioskissa järjestetään elokuussa mastokaupungin rullalautailukulttuuria esittelevä näyttely. Ilokseni olen tänä kesänä myös huomannut, että skeittaajat ovat löytäneet uusitun Paasikiven- aukion harrastuspaikakseen. Mikä parasta, yhteenkään paheksuvaan kommenttiin en ole aiheesta törmännyt. Perinteisesti kunnon kansalaiset ja skeittarit, nuo epäilyttävät ja meteliä aiheuttavat anarkistit kun ovat olleet alati tukkanuottasilla kaupunkiympäristön käyttöoikeutta koskevissa kysymyksissä. Olisiko ensi vuonna olympialajiksikin nouseva skeittaus viimein hyväksytty osaksi kaupunkikulttuuria ja virallisia instituutioita?

Skeitti-innostusta sanotaan parantumattomaksi tartunnaksi, eikä suotta. Itse muistan jo varhaislapsuudessa kiinnostuneeni suuresti kaarevista skeittirampeista, joita 1990-luvun alussa näin ainakin silloisen Hollolan yläasteen liepeillä ja Launeen perhepuistossa. Alakouluiässä ehdin jokusen vuoden ihastella isompien poikien skeittaamista ja pomppia vaahtomuovista tai milloin mistäkin kyhätyn rullalautaa imitoineen virityksen kanssa, ennen kuin vanhemmat näyttivät vihreää valoa oikean laudan ostamiselle.

Sen jälkeen harrastus on ollut osa identiteettiäni ja tapaani hahmottaa maailmaa. Se on tarjonnut ikä- ja maantieteelliset rajat ylittävän yhteisön. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kulahtaneiden kengänkärkien perusteella metsästänyt hengenheimolaisia ja takuuvarmaa keskusteluaihetta. Ujona teinipoikana newyorkilaisessa skeittiliikkeessä vanhempien alan ihmisten kanssa keskustellessa unohti olevansa ujo teinipoika kaukaa pohjolasta.

Nykyään aikuiselämän kiireet ja kasvava huoli nilkkojen ja ranteiden terveydestä on jättänyt laudan päällä vietetyn ajan vähiin. Haravoin silti kaupunkiarkkitehtuuria yhä skeittaajan katseella potentiaalisia harrastuspaikkoja etsien. Lajin estetiikkaa nautin kaikilla aisteilla. Renkaiden ja laakereiden kehräys sileällä laattapinnalla on lempiääniäni koko maailmassa. Jokin aika sitten puhelimeni oli säädetty hälyttämään saapuvasta viestistä äänellä, joka syntyy rullalaudan liukuessa metallista rappukaidetta pitkin.

Minkä takia rullalautailu sitten ansaitsee tulla museossa esitellyksi? Näyttely on kenelle tahansa hyvä kurkistus kulttuuriin, jossa ei ole jäykkiä hierarkioita tai pakotettuja kilpailuasetelmia. Ei ole olemassa sääntöjä siitä, mitä laudalla saa tai ei saa tehdä. Skeittiparkilla kaikki ovat yhdenvertaisia taitotasoon, ikään tai sukupuoleen katsomatta, ja tuntemattomienkin onnistuneille suorituksille annetaan taputukset ja niistä iloitaan kollektiivisesti.

Mutkaton yhteishenki ulottuu jopa maailman huippuihin. Kesällä 2011 Lahden Launeen skeittiparkki oli amerikkalaisen ammattilaisryhmän Euroopan-kiertueen yksi etappi. Silloin Lahdessa taituroi esimerkiksi Leo Romero, jonka yhdysvaltalainen Trasher-lehti oli vuotta aiemmin palkinnut arvostetulla vuoden skeittaaja -pystillä. Katselin kädenmitan päästä, kuinka koko rullalautailevan maailman tuntema tähti temppuili muina miehinä lahtelaisten harrastajien seassa. Sellaista on vaikeaa olla arvostamatta.

Janne Nieminen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi