Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Eveliina
Mäntylä
eveliina.mantyla@ess.fi

Esalainen

Avaatko suusi vai menetkö muiden mukana?

”Aloitetaan saunan lämmitys nyt, syödään ulkona, kaksi tonkkaa viiniä riittää kaikille, ja totta kai menemme tansseihin!” Kun viettää viikonlopun ystävien kanssa mökillä, pitää yhteisiä päätöksiä tehdä.

Oman mielipiteeni kertominen kavereille on minulle helppoa, mutta muiden kanssa pitää välillä vähän pinnistellä. Kaikkein pahintahan on mahdollisuus itsensä nolaamiseen. Hieman lohduttaa ajatus siitä, ettei muita kiinnosta. Onneksi meissä kaikissa on tässä mielessä jotain narsistista, että ajatuksemme ovat lähinnä omissa tekemisissä. Omissa peloissa.

On helppo neuvoa hiljaista rohkaistumaan itse, koska eihän kukaan voi muuten hänen ­ajatuksiaan tietää. Pitää uskaltaa. Oppia sanomaan ei ja kyllä. Omapa on ongelma, jos ei kykene.

Ja pah! Vaikka osaan sanoa oman mielipiteeni ja vaadin ­asioita, jos koen ne tärkeiksi, ymmärrän niitä, joille se on vaikeaa. Ei se minultakaan lapsena ja nuorena oikein onnistunut, koska halusin olla pidetty ja rento kaveri. Välttää konflikteja ja saada ystäviä. En halunnut olla rasittava, joten yritin välillä hillitä omaa tahtoani.

Kerran kaverini nimittivät minua alakoulussa Euroopan omistajaksi, koska suutuin siitä, että he olivat heittäneet välitunnilla ”läpällä” soraa päälleni. Heti kun olin lipsunut ”rennon kaverin roolista” ja pahastunut, pidettiin minua niin ylimielisenä, että luulin omistavani koko Euroopan. Taisin mennä salaa ison puun taakse itkemään.

Samalla kun oman asian kertomista jarruttaa halu miellyttää muita, on kyse myös siitä, ketä pidetään uskottavana. Kenelle annetaan tilaa puhua? Kenen sanomisia pidetään tärkeänä?

Halusta tulla kuulluksi kertoo se, kuinka naiset ovat madaltaneet ääntään ollakseen uskottavampia. Yksi kuuluisimmista esimerkeistä lienee Margaret Thatcher, joka käytti pääministeriaikanaan valmentajaa äänensä madaltamiseen.

Kyse ei ole vain siitä, että matala ääni luo kuvan uskottavuudesta, vaan myös siitä, että kaikkia feminiinisiä piirteitä pidetään ylipäätään alempiarvoisina ja siten vastenmielisinä silloin, kun kyseessä on jokin vakava aihe, kuten politiikka.

Naispuolinen kaverini kertoi taannoin minulle, kuinka hän oli nuorena ehdottanut jonkun kouluprojektin taustalle musiikkia. Kaikki olivat hiljaa, kunnes vähän ajan päästä ryhmän äänekäs poika sanoi saman asian ja kaikki innostuivat.

Sillä on merkitystä, kenen käskyjä olemme tottuneet kuulemaan. Millainen on päässämme oleva malli henkilöstä, joka ”ottaa tilan haltuun”, sanoo haluamansa ja saa muut toimimaan? Elokuvien ja kirjojen tarinat ovat hyviä esimerkkejä. Niissä mies on usein toimija ja naisen tehtävä on olla sen toiminnan mahdollistaja. Vuonna 2017 tehdyn amerikkalaisen tutkimuksen mukaan Hollywood-elokuvien dialogeista naisten osuus oli sinä vuonna 31,8 prosenttia. Aika hiljaista oli siis. Vielä heikommin meni vähemmistöillä.

Vaikka vaientaminen voi kohdistua ihmiseen sukupuolesta riippumatta, väitän, että sen ydin on kankeissa sukupuolirooleissa, joissa valta ei jakaudu tasaisesti.

Jos oma mielipide sivuutetaan hiljaisuudella, ei se kannusta sitä kertomaan jatkossakaan.

Eveliina Mäntylä
eveliina.mantyla@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi