Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Marjaana
Lahola
marjaana.lahola@ess.fi

Esalainen

Oodi on koodi jollekin, muttei kirjastolle

Kun työt veivät minut touko-kesäkuussa parina päivänä Helsinkiin, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja jäädä pääkaupunkiin kirjoittamaan. En tiedä, mikä on tällä hetkellä läppärikansan kuumin kahvila, joten päädyin helppoon ratkaisuun ja painelin keskustakirjasto Oodiin.

Istahdin aurinkoiseen kolmanteen kerrokseen ja ryhdyin töihin. Aika pian huomio alkoi kuitenkin kiinnittyä tasaisin väliajoin ohi kulkeviin, kuvia ottaviin ihmisiin.

Totta se on. Oodi on turistikohde. Se on myös paljon muita asioita, mutta en ole niinkään varma, onko se kirjasto lainkaan.

Älkää ymmärtäkö väärin. Suurena kirjojen, kirjastojen ja kirjastojärjestelmän fanina minulta olisi suoranainen pyhäinhäväistys haukkua paikkaa, jossa on niin rohkeasti otettu kantaa kirjastojen asemaan ja tulevaisuuteen. Kun milloin minkäkin painetun sanan kuolemaa on povattu viime vuosina, uusi suosittu kirjasto on upea keskisormen nosto maailmanlopun ennustajille.

Muutakin kehuttavaa on. Ylimmän kerroksen arkkitehtuuri on kaunista, eikä ilmakaan tunnu tunkkaiselta, toisin kuin kirjastoissa usein.

Mustiin kierreportaisiin kirjoitettujen sanojen mukaan Oodi on tarkoitettu muun muassa tekijöille, harhailijoille, höpöttäjille, tiedonjanoisille ja eksyneille. Huomioon on haluttu ottaa huomioon kaikenlaiset käyttäjät, ja hyvä niin: kirjaston pitääkin olla kansalaisten olohuone ja kulttuurin kehto mahdollisimman monella tavalla.

Suosio on hurjaa, mutta Oodissa on yksi eriskummallinen piirre. Kaiken uudistuksen keskellä itse kirjasto tuntuu unohtuneen. Oodi on turistikohteen lisäksi selfiepaikka, terassi, pelipaikka, ryhmätyöskentelytila, 3D-printtauksen pyhiinvaelluskohde, kahvila ja niin edelleen. Kirjoja toki on, ja kuulemma ihan mukavat määrät, mutta matalat hyllyt luovat olon, että enemmän luettavaa olisi kotikylänkin pikkukirjastossa.

Lisäksi on häly. Helsingin Sanomat on uutisoinut Oodin kärsivän liasta ja tungoksesta. Nehän kestäisi, mutta perinteinen hyve rauhallisesta, hiljaisesta kirjastosta on jäänyt uutuudenviehätyksen jalkoihin.

Älkää taas ymmärtäkö väärin. En kaipaa täydellistä, ahdistavaa hipihiljaisuutta. Sen sijaan kaipaan tasapainoa.

Vaihto-opiskeluaikoinani rakastin paikallisen yliopistokirjaston rakennetta: alakerta oli kohtaamispaikka, toinen kerros vähän hiljaisempi ryhmätyötila ja ylin kerros hiljainen lukutila. Kaipasin rentoa kohtaamispaikkaa myös muihin kirjastoihin.

Oodissa tuo alakerran toimintamalli tuntuu kuitenkin ulottuvan lähes koko rakennukseen, vaikka hiljainen lukusalikin monitoimitalossa on.

Iloahan kirjastoissa saa olla. Kansalaisten olohuoneessa ei tarvitse möllöttää äänettömänä, eikä kirjastonhoitajan tarvitse olla stereotyyppinen tiukkis.

Mutta ehkä Oodissa voitaisiin ottaa käyttöön alue, jota kutsuttaisiin ”perinnekirjastoksi”. Siellä oltaisiin pölyisten kirjahyllyjen välissä hyshys, tai rooliinsa oikein antaumuksella paneutuva kirjastonhoitaja suhahtaisi tiskin takaa vuosien tuoman auktoriteetin, silmälasien ja ylitiukan nutturan voimalla: ”Hys! Tämä on kirjasto!”

Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi