Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Matti
Eve
@EveMatti matti.eve@radiovoima.fi

Esalainen

Herätys, mobiilimuumiot!

Hämmästelen sitä ”rohkeutta” jota kaduilla näen. Jalankulkijoita ja fillaristeja, jotka kulkevat nenä kiinni näyttöruudussa ja napit korvilla. Näky ei todellakaan ole harvinaisuus, vaan valitettavan yleinen.

Autoilijat tietävät seuraukset, kun ajon aikana kännykkää räpeltävät. Sakot siitä pamahtaa ja aiheesta. Miksi tämä piittaamattomuus sallitaan jalankulkijoille ja fillaristeille? Eivätkö he muka aiheuta kännyköillään vaaratilanteita muille kulkijoille? He ovat yhtä vajavaisia havainnoimaan ympäristöään kuin autoilijatkin. Hitaampi vauhti ei ole kuin halpa selitys.

Yhdysvalloissa kuoli viime vuonna noin 6 500 jalankulkijaa. Luku on hälyttävässä kasvussa. Asiantuntijat vetävät kuolonuhrien määrän kasvusta suoran yhteyden kännykän käyttöön liikenteessä. Kännykkä kun tekee jalankulkijasta liikenteessä kävelevän aikapommin. Tämän vuoksi muun muassa New Yorkin osavaltiossa kaavaillaan lakimuutosta, joka tekisi tästä rangaistavan teon.

En todellakaan halua kuulla uutista, jossa itsekäs ja muita kulkijoita kunnioittamaton ”mobiilimuumio” aiheuttaa omalla toiminnallaan kolarin tai jonkin muun onnettomuuden.

Ei tarvita kuin yksi jalankulkijan autoilijalle aiheuttama paniikkijarrutus, niin takana tulevat autot rytisevät peräkonttiin.

Entä jos siellä takana olevassa autossa onkin lapsi, joka lentää kolarin seurauksena läpi tuuli-lasin? Onko syy vain peräänajajan, vai olisiko tällä mobiilimuumiolla osansa asiaan? Lain mukaan viulut todennäköisesti maksaa vain peräänajaja.

Pitääkö meillä jokaisesta asiasta laatia laki? Ei pidä, vaan nyt olisi todellisen valistamisen paikka. Valistaminen voi toki olla mitä tahansa tiedottamista, mutta lentolehtiset ja julisteet eivät tätä ongelmaa ratkaise.

Poliisilla olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus laskeutua kansan pariin. Virkapukuinen korttelipoliisi kävelemään kadulle vilkkaimpaan ruuhka-aikaan, niin saattaisi tämänkin touhu rauhoittua. Siinä voisi poliisi samalla morjestella vastaan tulevia kulkijoita ja muutoinkin havainnoida sellaista, jota mustan maijan ikkunan takaa ei muuten näe.

Kun kohdalle osuu mobiilimuumio, niin pidetään pieni valistava palaveri. Sanavaihdon jälkeen otetaan trendikäs yhteinen selfie ja saatesanoiksi: ”keskity ystävä liikenteeseen, älä puhelimeen”. Hymy kaupan päälle ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Tämä ei voi poliisin osalta olla resurssikysymys. Uskon, että korttelipoliisi kyllä löytyy, kun vain on riittävästi tahtoa.

Virkapukuisella poliisilla on valtavan rauhoittava vaikutus. Tiedämme sen aivan normaalista autoliikenteestä.

Kun poliisin värein ja tunnuksin varustettu auto kulkee liikenteen seassa, niin yhtäkkiä alkaa kaasujalka keventyä ja ohitukset vähentyä.

Siviilimalliset poliisiautot ilman tunnuksia eivät tätä samaa ilmiötä luo, joten poliisilla olisi nyt ainutlaatuinen paikka edesauttaa liikenneturvallisuutta.

Matti Eve
matti.eve@radiovoima.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi