Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Sanni
Laine
sanni.laine@ess.fi

Esalainen

Lahti lämpenee hitaasti

Yöbussini hajosi Lahden linja-autoasemalle aamukolmelta maaliskuussa 2017. Olin edelleen enimmäkseen unessa, kun kuski heitti 12 matkustajaa pihalle pakkaseen odottamaan takseja, jotka lopulta kuljettivat meidät perille Helsinki-Vantaalle. Ei kovin ruusuinen ensivaikutelma.

Kyseinen muisto täytti mieleni viime joulukuussa, kun googlasin aamulla ennen työhaastattelua ”mikä on Lahti”, ”Etelä-Suomen Sanomat” ja ”Lahden naapurikunnat”. Kokemukseni nykyisestä kesäkotikaupungista rajoittui silloin yhteen epäonniseen bussimatkaan. Ilmeisesti traumat olivat vähäiset, sillä vappupäivän iltana lastasin itseni, pyöräni, kangaskassin ja kaksi reppua junaan, ja aloitin matkani kohti kaupunkia ja asuntoa, joista en tiennyt oikeastaan mitään.

Paitsi sen, että Lahdessa on Lahtiblogi, Muotsikka, hyppyrimäki ja Cheek, ja kämpän kalustukseen kuuluu miesmallinukke, jolla on punaiset verkkosukkahousut ja kaulapanta.

Lahti on kolmas kotipaikkakuntani ja kaikinpuolin erilainen kuin aiemmat. Kahdeksantoista ensimmäistä elinvuottani asuin pikkupaikkakunnalla, jossa en voinut poistua kotoa ilman, että joka kolmas vastaantuleva mummo kyselee ”kenenkäs tyttöjä sinä olet”, heti perään päivittelee, kuinka olenkin äitini näköinen ja kehottaa viemään terveisiä. Lupasin viedä, mutta harvemmin vein.

Kaverit valikoin kovin rajallisesta tarjonnasta. Siitä Paula Vesalakin laulaa: sä oot mun ainoa, kun ei oo muitakaan. Piirit olivat pienet, mutta elämä oli kaikin puolin turvallista, tuttua ja pehmeää.

Seuraava koti muodostui opiskelijakämppään Tampereelle, jossa yliopiston ensimmäiset viikot olivat hengästyttävän sosiaalisia. Ystävyyksiä solmitaan puolivahingossa ja tuttavia tulvii jokaisesta ikkunasta. Vartuin Viitasaarella, mutta Tampereelta löysin itseni. Se tapahtui huomaamatta kaupungin puistoissa ja kuppiloissa, tuntemattomien mutta pian tuttujen ihmisten sohvilla ja kadunkulmissa, joihon unohduin juttelemaan tunneiksi, vaikka kello alkoi näyttää jo aamua, ja väsymys painoi.

Lahden syli ei tunnu yhtä lämpimältä. Täällä olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tulen ulkopuolisena valmiiseen maailmaan. Seuraan kaupungin elämää sivusta, koska olen vain väliaikainen vieras. Toimittajana ulkopuolisuus on osittain etu, koska kotona oppii olemaan kyseenalaistamatta. En ole kotona, joten voin haastaa kaikkea ja kaikkia.

Uudelle paikkakunnalle muutossa on jotain samaa kuin soolomatkustamisessa. Kaikki on kutkuttavan jännittävää, suunnistan eteenpäin kännykän avulla, etsin Tinderistä paikallisoppaita ja ihmettelen kaupungin outouksia kaikessa rauhassa.

Vieraus on virkistävää. Koen enemmän, etsin uutta ja pidän silmät auki, kun kotikulmat eivät olekaan tuttuja. En jumitu sohvannurkkaan, vaan menen kaatosateeseen ihmettelemään korttelijuhlaa, selaan kesän tapahtumakalenteria yliviivaustussin kanssa, katson lätkää ja 3–1 maalin jälkeen lähden torille.

Tutussa paikassa ei tule oltua turisti.

Sanni Laine
sanni.laine@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi