Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Henrika
Havumäki
henrika.havumaki@ess.fi

Esalainen

Kämmenen kokoinen kiekko ja joukko hampaattomia miehiä yhdistivät kansan

MM19, Kulta-Iivo, Nykäsen mitalit. Upeita, ikimuistoisia ja sankarillisia hetkiä suomalaisessa urheilukulttuurissa. Eikä vain urheilufanien mielestä, vaan liki kaikkien 5,5 miljoonan suomalaisen. Ainakin siltä se tuntuu, kun uutiset, keskustelupalstat ja suihkulähteet pursuavat voitonhuumasta.

Saavutetuilla voitoilla on kultamitalia laajempi merkitys kansalliselle yhtenäisyyden tunteelle. Voiton hetkellä olemme kaikki suomalaisia, voittajia, eikä silloin ole sijaa riidalle tai erimielisyydelle.

Sunnuntai-illan voitonjuhlat sujuivat poliisinkin mukaan kokonaisuudessaan rauhallisesti. Syynä oli, mitä luultavammin, ihmisiä kaikista kansakunnan kolkista yhdistävä rakkaus kiekkosankareihin.

En ole koskaan ajatellut olevani järin isänmaallinen, mitä nyt joskus olen itsenäisyyspäivänä ja Tuntematonta sotilasta katsoessani herkistynyt.

Urheilumestaruuksien aiheuttama humu on tuntunut vieraalta ja kaukaiselta. En ole oikein osannut ymmärtää sitä, miksi asia on niin tärkeä.

Viime sunnuntainakin minulle oli itsestään selvää, että katson eurovaalilähetystä ja syön trio-jäätelöä. Kun vaalien tulos alkoi näyttää varmalta odotettua aiemmin ja jäätelökin oli syöty, ryhdyin selaamaan tv-kanavia.

Vaihtoehtoina oli viisi kertaa aiemmin näkemäni elokuva ja jääkiekko, jota karsastin kai periaatteesta.

Kiekko alkoi kuitenkin kiinnostaa. Ei niinkään pelillisessä mielessä, vaan kansallishurmoksellisessa mielessä. Huomasin etsiväni Twitteristä ennemmin lätkätviittejä ja mörkömeemejä kuin sivaltavia vaalianalyyseja.

Paras hetki oli kuitenkin heti sen jälkeen, kun Suomi oli julistettu jääkiekon maailmanmestariksi. Kamerat kääntyivät kuvaamaan juhlivaa kansaa. Bratislavassa heitettiin paidat pois päältä ja itkettiin niin, että siniset maalit valuivat pitkin kasvoja.

Ilta-Sanomien livelähetyksessä Havis Amanda -patsaalla pulikoitiin joko vaatteet päällä tai ilman rihman kiertämää. Lahdessa Lanu spa täyttyi vaahdosta ja riemukkaista ihmisistä.

Minulla on huono tapa ajatella asioista kielteisesti. Tuskin ne voittaa, jupisin ennen peliä.

Voiton hetkellä bandwagon-ilmiö valtasi minutkin: tässähän ollaan voittajia. Enkä usko, että kyseinen ilmiö on tässä yhteydessä ollenkaan huono asia. Laajoja ihmismassoja yhdistävä ja hyvälle tuulelle saava asia voi olla vain myönteinen.

Myös oma, kadonneeksi luulemani kansallistunne heräsi, kun katsoin lumoutuneena videoita Suomenmaan turuilta ja toreilta. Ihmisten ilo oli tarttuvaa. Onnistumisesta on syytä olla ylpeä.

Olisivatkohan 1800-luvun suomenmieliset nationalistit uskoneet, että oman postilaitoksen ja kansakoulun saavuttamisen jälkeen seuraava kansaa eniten yhdistävä asia on kämmenen kokoinen kiekko ja joukko hampaattomia miehiä?

Ehkä Snellmankin olisi pulahtanut suihkulähteeseen.

Henrika Havumäki
henrika.havumaki@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi