Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Kimmo
Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Esalainen

Komissaareja ajetaan jo asemiin

EU-vaalit huipentuvat sunnuntaina. Vaaleissa populistien ja nationalistien on ennakoitu etenevän monessa jäsenvaltiossa.

Vaikka äänet ovat antamatta ja tulokset laskematta, on monessa jäsenmaassa jo siirretty katse vaalien jälkeiseen aikaan ja uuden komission nimityksiin.

Esimerkiksi Portugalissa pääministeri António Costa tavoittelee Politico-lehden mukaan maalle EU:n aluepolitiikasta vastaavan komissaarin paikkaa. Tavoitteella Portugali yrittää turvata jatkossakin EU:n alueellisia eroja tasoittavan koheesiopolitiikan alue- ja rakennerahoituksen.

Asia on Portugalille erityisen tärkeä, sillä se on ollut merkittävimpiä aluerahoituksen saajia. Politicon mukaan Portugali on saanut EU-jäsenyytensä aikana yli sata miljardia euroa koheesiorahaa ja vuosina 2015–2017 yli 84 prosenttia Portugalin julkisista investoinneista rahoitettiin koheesiovaroin.

Suomen julkisista investoinneista koheesiorahojen osuus oli samalla ajanjaksolla 2,2 prosenttia.

Virallisesti komissaarit eivät edusta Euroopan komissiossa jäsenmaitaan, vaan heidän tehtävänsä on ajaa unionin yhteistä etua.

Todellisuudessa jokainen tietää, että komissaarin kotimaa ei ole merkityksetön. Suotta eivät jäsenmaat toivo ”komissaarilleen” mahdollisimman painavaa salkkua.

Asialla on seuraavan ­komission ja parlamentin aikana kenties nykyistäkin suurempi merkitys, koska näköpiirissä on monenlaisia säästöpaineita Euroopan unionin budjettiin.

Suomessa keskustelu komissaarista on jäänyt tähän mennessä – ymmärrettävästi – eduskuntavaalien ja hallitusneuvotteluiden jalkoihin.

Suomen komissaarivalinta on suurimman puolueen eli SDP:n ja sen puheenjohtajan Antti Rinteen käsissä. Rinne ilmaisi torstaina Ylen vaalitentissä selvästi, että Suomen seuraavan komissaarin tulisi olla nainen.

Mikäli Rinne pitää sanansa, on Suomen seuraavan komissaarin nimi mitä todennäköisimmin joko Jutta Urpilainen tai Miapetra Kumpula-Natri.

Urpilainen on valtiovarainministerinä saanut kokemusta EU-neuvotteluista, Kumpula-Natri puolestaan pyrkii sunnuntaina jatkokaudelle Euroopan parlamenttiin. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja komissaariksi.

Sosiaaliset taidot ja verkostoituminen ovat komissaarin tehtävien hoidossa lopulta kenties jopa tärkeämpiä kuin nimellinen vastuualue. Siksi olisikin tärkeää, että Suomessa vallitsisi mahdollisimman laaja yhteisymmärrys tärkeimmistä tavoitteista seuraavalle budjettikaudelle. Näitä tavoitteita tulisi ajaa määrätietoisesti paitsi hallituksen, myös Suomen tulevan komissaarin kautta.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi