Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset

Pieneen päiväkirjaan ei mahdu tunnemössöä

Olen aloittanut päiväkirjan pitämisen monta kertaa, ja yhtä monesti kirjoittelu on loppunut lyhyeen. Jotenkin kirjoittamiselle ei ole löytynyt sopivaa ajankohtaa, eikä siitä ole ehtinyt muodostua hyvää rutiinia.

Halu kirjata asioita muistiin on kuitenkin pysynyt, ja nyt olen hoksannut, kuinka se käy. Kalenterissa on juuri sopivan vähän tilaa, sillä kunkin päivän kohdalle mahtuu vain muutama virke. Tila asettaa raamit: Nyt ei tarvitse vuodattaa tunnemössöä, eikä perata pohjamutia myöten.

Samalla löytyi hyvä käyttötarkoitus ihanalle Muotoiluinstituutin kalenterille, joka on vähän liian iso mukana kuljeteltavaksi.

Sitä paitsi huhtikuun kohdalta löytyvä Sauli-hirvi on aina yhtä mukava ilmestys.

Kalenterimerkintöjen tekemisellä on kummia vaikutuksia. Tuntuu hyvältä kiteyttää kaoottinen päivä muutamaan, hallittuun virkkeeseen. Tai toisaalta tallettaa hieno hetki. Päiväkirjaa kirjoittaa siinä uskossa, että siihen joskus palaa.

Paperille kirjoittaminen tuntuu luotettavalta tällaiseen puuhaan. Monet tärkeät tekstinpätkät ovat painuneet Whatsapin ja Messengerin viestiketjujen uumeniin, enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi pelastaa sellaisia viestejä kuin puolisoni lähettämä ensimmäinen treffikutsu liki kymmenen vuoden takaa tai ilmoitus kummilapseni syntymästä.

Sitä luulee muistavansa kaiken tarkasti vielä vuosien päästä, mutta niin vain muisti haalenee. Kaverini kertoi juuri tarkistaneensa vanhasta päiväkirjastaan, mitä hänen ja kumppaninsa ensitreffeillä syötiin ja kuinka paljon. Asiasta kun oli eriäviä muistikuvia.

Päiväkirjan pitäminen tuntuu merkitykselliseltä myös siksi, että se kutistaa ajalliset etäisyydet. Kirjoitan itseäni varten, mutta samalla jollekin toiselle, ehkä vanhaa itseäni tai jälkeläisiä varten. Sitä toivoo, että jotakin äänestäni kuuluisi vielä niille lapsenlapsenlapsenlapsille, joita en tapaa. Kun kirjoitan, olen olemassa.

Tiivistämällä hiljaksiin lipuvaa elämänmenoa pieniin havaintoihin arkinen ylevöityy ja yhteys itseen voimistuu. Kun kirjoitan, saan aikaan. Mikään päivä ei ole mennyt hukkaan, sillä aina on jotakin mainitsemisen arvoista.

Vaikka päiväkirja on ainakin kirjoitushetkellä aika yksityinen, rohkeimmat lukevat vanhoja, teinivuosienkin tuskaa tihkuvia raapustuksiaan ääneen päiväkirjaklubeilla. Se on rohkeaa ja ihanaa! Nolostuksen tunnetta ja omaa vajavaisuutta vastaan käydään kirkkailla valoilla. Itse en ole esiintymistä kokeillut, mutta voisin kuvitella, että se on hauskaa ja vapauttavaa. Voi irrottautua menneestä ja menneestä minästään naurun tai liikutuksen saattelemana – ja sitten kuvata itsensä ihan uusin sanoin.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi