Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Anne
Honkanen
anne.honkanen@ess.fi

Esalainen

Olemme melkoisen taidekokoelman omistajia

Oletko koskaan pannut merkille taideteoksia, joita on julkisissa tiloissa? Esimerkiksi puuveistoksistaan tunnetun Mauno Hart­manin veistoksia Sibeliustalossa tai niitä monia seinille ripustettuja grafiikan lehtiä tai maalauksia, joita olet voinut nähdä asioidessasi virastoissa, kaupunginsairaalassa tai esimerkiksi kirjastoissa?

Oletko koskaan ihmetellyt, kenen omistamia teokset ovat? Melko suurella varmuudella yksi omistajista olet sinä – jos olet lahtelainen – sillä juuri edellä luetellun kaltaisissa paikoissa on esillä lahtelaisten oman taidekokoelman teoksia.

Lahden kaupunki omistaa ison, noin 2 300 teoksen taidekokoelman, jonka teoksia on sijoitettu yli sataan toimipisteeseen ympäri kaupunkia. Kyseinen taidekokoelma on kerätty nimenomaan sitä varten, että sen teoksia voidaan asettaa julkisiin tiloihin – kaupunkilaisten iloksi.

Yksityisiin koteihin teoksia ei voi sijoittaa, vaikka sekin tietysti toisi iloa katsojalle. Taidemuseon amanuenssi Liisa Mäkitalo kertoi kaupungin taidekokoelmaa käsittelevän jutun (ESS 27.4.) taustahaastattelussa, että yksityiskodeissa idea julkiseen tilaan tarkoitetusta työstä ei toteutuisi.

Jos haluaa taidetta kotiinsa, niin sitäkin varten Lahdessa on oma palvelunsa: kuvataiteilijoiden yllä­pitämä taidelainaamo, josta voi pientä korvausta vastaan lainata taidetta.

Museon väki on aiemmin muistuttanut mielellään myös siitä, että kun kokoelmien teoksia sijoitetaan julkisiin tiloihin, niin ne ovat ainakin esillä jossakin. Lahdessa kun ei ole ollut vuosikymmeniin tiloja taidemuseon kokoelmien pysyvään esittelyyn. Tulevassa taide- ja muotoilukeskuksessa LADissa tilanteeseen saadaan toivottavasti korjaus, ja museon omia kokoelmia voidaan esitellä laajemmin.

Moni voi mieltää museoiden tehtäväksi pelkästään näyttelyiden järjestämisen. Näyttelyt ovat toki museoiden parhaiten ulospäin näkyvää toimintaa, mutta vähintään yhtä tärkeää on kokoelmien kartuttaminen ja niiden ylläpito. Näyttelyitä on huomattavan hankalaa järjestää, jos kokoelmia ei ole olemassa.

Lahtelaisten omassa taidekokoelmassa ei valitettavasti ole kovin paljon uusia teoksia. Kokoelmaa ei ole kartutettu pitkään aikaa järjestelmällisesti. Aiemmin teoksia hankittiin kaupungin niin sanotun kaunistusrahaston (osuva nimi, kun miettii kokoelman käyttötarkoitusta) varoin, mutta 1990-luvun lama lakkautti tämän rahaston toiminnan. Sen jälkeen kokoelmaa on kartoitettu pelkin lahjoituksin, joten kartuttaminen ei ole ollut järjestelmällistä.

Kartuttamiseen toivoisi varoja, jotta kokoelmaan voisi hankkia tarpeellisia teoksia.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi