Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Kimmo
Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Esalainen

Miljoonia saa yhä murhata kaikessa rauhassa

Ruandan kansanmurhan alkamisesta tulee tänään kuluneeksi 25 vuotta. Noin sata päivää kestänyt terrori alkoi, kun muun muassa Ruandan presidenttiä kuljettanut kone ammuttiin alas.

Teosta syytettiin tutseja, jotka ovat Ruandassa perinteisesti muodostaneet alueen taloudellisen eliitin suurimman heimon eli hutujen kustannuksella.

Kansanmurhan aikana äärihutujen yllyttämät puolisotilaalliset joukot ja erittäin laajasti myös aivan tavalliset kansalaiset murhasivat silmittömästi naapureitaan, työ- ja koulutovereitaan tai satunnaisia vastaantulijoita. Arvioiden mukaan surmansa sai useita satojatuhansia, kenties jopa miljoona ruandalaista. Tutseista tapettiin jopa 70 prosenttia. Lisäksi kansanmurhan kohteena olivat muut vähemmistöt ja maltilliset hutut.
 

Jos mahdollista, Ruandan kansanmurhasta teki vielä traagisemman kansainvälisen yhteisön täydellinen välinpitämättömyys. Paitsi että Ruandan tapahtumien siemeniä oli kylvetty jo siirtomaa-ajalla, olivat merkit tulevasta hyvin näkyvillä. Ruandassa toimi YK:n rauhanturvaoperaatio, joka ei kuitenkaan kyennyt tai halunnut estää tapahtumia

Rauhanturvaoperaatiota johtaneen kanadalaiskenraali Romeo Dallairen palkittu muistelmateos Shaking Hand with the Devil on surullinen ja karu kuvaus yksilön, organisaation ja koko kansainvälisen yhteisön epäonnistumisesta ja välinpitämättömyydestä.
 

25 vuodessa maailma ei ole muuttunut parempaan. Edelleen ­maailmalla saa murhata rauhassa, kunhan olosuhteet ovat sopivat. Tämän hetken kauhistuttavinta konfliktia käydään Jemenissä. Suoranaisesti sotatoimissa on kuollut ja loukkaantunut pitkälti toistakymmentä tuhatta ihmistä, mutta sodan aiheuttama nälänhätä ja kulkutaudit koskettavat jopa 20:tä miljoonaa jemeniläistä. Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan noin 85 000 alle 5-vuotiasta lasta on kuollut aliravitsemukseen.

Jemenissä käytiin aluksi sisällissotaa, mutta ulkovaltojen vaikutus on ollut koko ajan vahva. Iran tukee huthikapinallisia, ja Saudi-Arabian johtama liittouma aloitti sotatoimet jo vuonna 2015.

Etenkin Saudi-Arabian johtaman liittouman vuoksi myös monien länsimaiden maine on tahraantunut. Suomalaisen Patriankin miehistönkuljetusvaunuja on käytetty konfliktissa. Suomen hallitus päätti marraskuussa, ettei uusia aseenvientilupia Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin myönnetä.

Päätös tehtiin kovin myöhään. Vaikka hirmutekoja maailmalla ei voida täysin ennaltaehkäistä, pitäisi niihin pystyä puuttumaan huomattavasti nykyistä pontevammin. Kaikki keinot ovat olemassa. Puuttuu vain halu käyttää niitä.

Seuraava kansanmurha todennäköisesti muhii jo jossain.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi