Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Kimmo
Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Esalainen

Pehmeän p:n hinta

Tahdon asia vuodelta 2005 on parhaita suomalaisia komediasarjoja ikinä. Joka muuta väittää, on väärässä.

Sarja on pullollaan kutkuttavia henkilöhahmoja. Mainio Markku Toikka esimerkiksi näytteli mainostoimisto AdUlteriumin toimitusjohtajaa Turre Heinosta, joka kauniisti sanottuna oli melkoinen latteita mukanokkeluuksia liukuhihnalta viljelevä kokovartalojötikkä.

Vaan miten Tahdon asia liittyy mihinkään?

Turre Heinonen tuli mieleen torstaina, kun Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulun muodostaman uuden ammattikorkeakoulun uusi uljas nimi LAB paljastettiin. Mistä tahansa kahvitunnilla servietin reunaan sutaistusta nimiehdotuksesta ei suinkaan ole kyse, vaan LAB-ammattikorkeakoulun nimeä työsti LUT-korkeakouluista koottu brändiryhmä. Työtä ohjasi strategia- ja markkinointitoimisto TBWA\Helsingin strategiajohtaja Marco Mäkinen.

Tiedotteen mukaan LAB ilmentää työelämän innovaatiokorkeakoulun visiota ja toimintakulttuuria ja kuvaa aktiivista tekemistä, jossa erilaiset ihmiset ja osaajat luovat uutta yhdessä yritysten kanssa. Nimen haluttiin antavan positiivinen mielikuva uuden ammattikorkeakoulun TKI-toiminnasta sekä aktiivisesta tekemisestä ja kokeilemisesta. Tavoitteena oli myös erottautua rohkeasti muista ammattikorkeakouluista.

Ok ja bullshit bingo! Turrekin olisi brändiryhmän brain-stormauksesta ylpeä.

Toisenlaisiakin mielikuvia sanasta LAB (pitääkö se lausua LÄB)? voisi saada. Lab-sanastahan tulee ainakin monille englantia taitaville mieleen laboratorio. Laboratoriosta taas vaikkapa verikoe. Tiristetäänkö tässä potilaasta viimeisiä veriä? Ja kuka se potilas on? Opiskelija? Henkilökunta? Veronmaksaja?

Vai onko kyseessä sittenkin koelaboratorio, jossa hullu tiedemies yrittää sovittaa yhteen kaksi erilaista ja maantieteellisesti erillään sijaitsevaa korkeakoulua?

Niin tai näin, jää pehmeän p:n syvin olemus ja tarkoitus hämäräksi. Mutta olisiko nimeksi yhtä hyvin käynyt vaikkapa LAP?

Se olisi viitannut yhtä hyvin kumpaankin paikkakuntaan, toiminut suomeksi ja muillakin kielillä - lap eli kierros. Lap voisi ilmentää esimerkiksi kisaa, voittoa tai vaikkapa loppukiriä.

Tämä nyt tietenkin vain oli tällainen muutaman minuutin ideointi, josta perusmainostoimistotaksalla ei kehtaisi montaakaan kymppiä laskuttaa.

Sen sijaan kun kovasta p:stä tulee pehmeä, on luomisprosessi tietenkin huomattavasti monimutkaisempi. Tiimiin tarvitaan tietenkin vähintään copy, ad, projektijohtaja, asiakkuusjohtaja ja strategiajohtaja. Kunnollisen presen, visun ja demon tekemiseen hujahtaa vähintään muutama viikko, jolloin ollaankin jo komeasti viisinumeroisessa laskutuksessa. Jos nimeen halutaan bonuksena tekolatinaan viittaavia vivahteita, lisätään loppuhintaan 20 prosentin vaativan työn lisä.

LAB on ytimekäs, mutta kovin ontto nimi. Onneksi on kaikki syyt uskoa, ettei nimi oppilaitostakaan pahenna. Vaikka kuori on brändätty, syntyy merkitys tekemällä.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi