Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Kimmo
Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Esalainen

Kolumni: Heittäisitkö kolikkoa Trumpin jatkokaudesta?

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin presidenttikaudella kuohuntaa aiheuttaneiden selkkausten lista vaikuttaa loputtamattoman pitkältä. Hallinnon sulkemiset muurikiistan vuoksi, Trumpiin ja Trumpin lähipiiriin kohdistuvat lukuisat tutkinnat ja loputon vastakkainasettelujen nostattaminen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa ovat vain pintaraapaisu.

Euroopassa moni laskenee jo päiviä marraskuussa 2020 järjestettäviin presidentinvaaleihin. Vaikka amerikkalaiset kerran menivät valitsemaan Trumpin presidentiksi, eivät he suinkaan voi olla niin hölmöjä, että toistaisivat virheensä?

Väärin. Esimerkiksi laajasti erilaisia tilastoanalyyseja hyödyntävä amerikkalainen fivethirtyeight-sivusto arvioi, että tässä vaiheessa Trumpin mahdollisuudet uudelleenvalintaan ovat noin 50/50.

Eurooppalaisittain Trumpin mahdollisuudet vaikuttavat käsittämättömän suurilta. Arviolle on kuitenkin vankat perusteet.

Yleensä Yhdysvalloissa istuva presidentti on selkeähkö suosikki vaaleissa. Se, että Trumpin mahdollisuudet arvioidaan kolikonheiton suuruisiksi, kertoo jo keskimääräistä heikommasta asemasta. Trumpin kannatuslukemat ovat pysyneet hämmästyttävänkin vakaina, tosin heikohkoina, käytännössä koko presidenttikauden ajan. Noin 40 prosenttia amerikkalaisista hyväksyy Trumpin toiminnan presidenttinä.

Yhdysvaltain talous on porskuttanut vahvasti ja uusien työpaikkojen määrä on kasvanut jo yli satana peräkkäisenä kuukautena. Jos Yhdysvaltain talouden vire jatkuu vahvana, parantanee se myös Trumpin mahdollisuuksia. Jos taas Yhdysvaltain talouden kasvu hidastuu tai talous jopa taantuu, näkynee se väistämättä myös Trumpin kannatuksessa.

Ratkaisevaa tietenkin on, millaisen presidenttiehdokkaan demokraatit itselleen valitsevat. Tällä hetkellä presidenttiehdokkaaksi on ilmoittautunut pitkälti toistakymmentä nimeä ja moni kandidaatti pohtii edelleen ehdokkuutta.

Joskus on sanottu, että kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet mahtuisivat demokraattipuolueen sisälle. Amerikkalaisen äänestäjän mielenmaisema on kuitenkin erilainen. Esimerkiksi edellisissä presidentinvaaleissa Trumpin nähtiin olevan lähempänä keskivertoäänestäjää kuin Hillary Clintonin. On todellinen riski, että demokraatit valitsevat Trumpin vastavoimaksi ehdokkaan, joka monen äänestävän amerikkalaisen mielestä on liian liberaali ja ”vasemmistolainen”.

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on vielä puolitoista vuotta aikaa ja paljon ehtii tapahtua. Joka tapauksessa ei kannata olla pohjattoman yllättynyt, jos Yhdysvaltain seuraavankin presidentin nimi on Donald Trump.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi