Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Mervi
Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi

Esalainen

Tämä öisin liikaa hakkaava sydän

Havahdun unesta. Huoneessa on pimeää, eli pikkutunneilla ollaan. Jos kello olisi lähellä herätystä, olisi valoisampaa.

Potkin peiton pois, koska on kuuma. Sydän hakkaa, kurkussa kuristaa. Tuntuu siltä kuin tukehtuisi. Vasen käsi on tunnoton ja siirrän sen asentoon, jossa veri taas virtaa sormiin asti.

Yön pimeimpinä tunteina olen varma, että tältä kuoleminen ehkä tuntuu.

En ole ajatellut Nykäsen Mattia, kun olen tajunnut, että myös viisikymppiset kuolevat. Olen ajatellut Lindholmin Ollia. En siksi, että olisin ollut hänen musiikkinsa suuri ihailija. Mietin sitä, että hän tajusi jo vuosia sitten taiteilijaelämän olevan kuluttavaa ja teki jotain asialle. Lopetti dokaamisen, yritti elää terveellisesti. Ja silti kuoli 54-vuotiaana nukkuessaan, ehkä siksi että sairasti uniapneaa. Mietin, havahtuiko hän hereille ja tajusi, että tässä se nyt oli.

Olen 54-vuotias. Ylipainoinen, minulla on korkea verenpaine ja koko elämän kestävä perussairaus. En kuntoile, vaan harrastan käsilläni tehden.

Vaikka en dokaa, vedä röökiä tai valvo, syön suolaa ja voita. Olen syönyt perunalastuja muulloinkin kuin vappuna ja jouluna eli useammin kuin kaksi kertaa vuodessa, vaikka lääkäri nimenomaan kielsi.

En tee fysioterapeutin neuvomia jumppaliikkeitä. En hoida faskioitani venyttelemällä, enkä osaa nostaa taakkaa oikein. En joogaa, en meditoi. En seiso väkevänä sänkyni edessä aamuisin, mutta pidän jemmarahaa pankkitilillä.

Sydän hakkaa, sen öinen tahti tuntuu liian kovalta. Kurkussa kuristaa, tuntuu kuin tukehtuisi.

Tilastollisesti joka viides nainen sairastuu rintasyöpään. Ja sitten muut syövät päälle. Ympäriltäni on kuollut ihmisiä syöpään. Tunnen ihmisiä, jotka ovat saaneet sydänkohtauksen. Suvussani on veritulppariski. Olen käynyt kerran kysymässä, onko pohkeessani sellainen.

Sydän ei hakkaa stressistä, vakuutan. Tajuan, että minulla on vain se yksi. Jos se ei jaksa, vaan pysähtyy keskellä yötä, nukkuessani, minä kuolen. Minulla on vain tämä yksi, öisin liikaa hakkaava sydän. Naisen sydänkohtaus on vaikea tunnistaa, muistan nettiotsikon.

Yön tunteina kuuntelen sydäntäni ja päätän, että laihdutan ja alan kuntoilla. En syö sipsiä. Teen jumppaliikkeet. Alan harrastaa jotain liikuttavaa. En ota edes sitä yhtä lasillista.

Kuumuus hellittää, vedän peiton takaisin päälleni. Koira kainalossa on sileä ja lämmin, siitä huokuu ihanaa, sydäntä rauhoittavaa oloa. Muutaman tunnin kuluttua herään, nousen ylös ja keitän kahvia. Kaikki yön pelot ovat kaikonneet ja unohdan, että minun piti ajatella itseäni ja sydäntä.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi