Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Milja
Kungas
@MiljaKungas milja.kungas@ess.fi

Esalainen

Sohva huutaa hoosiannaa, ja muita kodin riemuja

Huomasin äskettäin, että asumme jo neljättätoista vuotta talossa, jonka rakensimme (ja osin rakennutimme) itsellemme kodiksi.

Kirjoitin talon rakennusvaiheessa parikin kolumnia siitä, millaista on raksalla ja miltä tuntui, kun raksasta tuli koti. Ensimmäisenä aamuna sanoin talon toiselle asukkaalle, että tuntui vähän kuin olisi aamupalalla hotellissa.

No, ei tunnu enää. Vuosien varrella talon asukasluku on kasvanut kahdesta viiteen – ullakkorakenteissa joinakin talvina rapistelleita hiiriä en laske asukkaiksi.

Rakensimme talon aikoinaan sillä ajatuksella, että teemme siitä pitkäaikaisen kodin. Silti yllätän itseni välillä selaamasta myytävien talojen tarjontaa tai katselemassa uusia talomalleja.

Ihailen juttukeikoilla ihmisten koteja, sata vuotta vanhoja taloja kaikkine tarinoineen tai uudenkarheita, lämpimiä ja hengittäviä hirsitaloja, jollaisesta kerrotaan tässäkin lehdessä. Huomaan huokailevani ja haaveilevani.

Omassa kodissa näkyy joka puolella elämisen jälkiä. Puutalo elää, ja tapetit ovat yhden ja toisen huoneen nurkasta menneet ruttuun. Kylppärin kaakelit eivät näytä enää yhtä viehättäviltä kuin ennen. Sohva huutaa hoosiannaa.

Eteisen tapetissa on edelleen yhden lapsen piirtämiä jälkiä monen vuoden takaa. Ne syntyivät sen jälkeen, kun olin mitannut pikkukundien pituutta seinää vasten ja merkannut pituuden ovenpieleen nimikirjainten viereen. Lapsi oli hyvin loogisesti ajatellut, että koska äiti piirsi seinään, hänkin voi tietenkin tehdä niin.

Tilapulakin meinaa välillä viiden hengen toisiinsa törmäillessä yllättää, puhumattakaan korviahuumaavasta kakofoniasta, kun jälkikasvu tanssii, juoksee käytävällä kilpaa tai ihan vain leikkii. Silloin haaveilen välillä yhdestä ylimääräisestä huoneesta, muutamasta ylimääräisestä neliöstä tai jopa kokonaisesta yläkerrasta.

Kaikkialla on kasoja ja pinoja: lehtiä, pikkuautoja, legoja, palapelejä, sukkia, lapasia, nuotteja – ja sitten jotakin epämääräistä. Onko teidän kodissanne tällaista sisustuselementtiä: eteisen tai keit­tiön pöydännurkka, jolle lasketaan käsistä kaikki rasvapurkista avaimiin?

Hengittelen hetken ja ajattelen kymmenen, viisitoista vuotta eteenpäin.

Talolaina on siinä vaiheessa maksettu kokonaan, sillä valitsimme aikoinaan sopivankokoisen ja kohtuuhintaisen talomallin ja käytimme edullisia tai keskihintaisia materiaaleja.

Myös talon asukasluku vähentyy mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa merkittävästi, ellemme ole kasvattamassa peräkammarin poikia.

Sitten voikin olla taas kummallisen hiljaista.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi