Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Chiméne
Bavard
chimene.bavard@ess.fi

Esalainen

Aikuinenkin saa fanittaa - lauloin ääneni käheäksi ja hypin niin että silmälasit lensivät

Heinäkuun 24. päivä oli minulle ehkä koko viime vuoden kohokohta. Matkustin silloin työpäivän jälkeen hikisessä junassa Helsinkiin, seisoin hetken pitkässä jonossa ja lopulta istuin muutaman tunnin kylmällä Hartwall Areenan lattialla.

Kaikki epämukavuus oli sen arvoista, sillä pääsin melkein eturiviin hyppimään ja kiljumaan lempibändini, amerikkalaisen the Killersin, keikalla. Pari tuntia kestäneestä konsertista muistan ylitse pursunneen onnellisuuden, jota kesti heti ensimmäisen biisin serpentiinisateesta keikan viimeiseen tahtiin. Lauloin ääneni käheäksi, hypin niin että silmälasitkin lensivät kerran areenan lattialle. Unohdin olevani tylsä, kahden lapsen äiti, ja elin vain musiikin tahdissa. Se oli mahtavaa.

Keikan jälkeen minua harmitti vain se, että olin liikkeellä yksin. Keikan hehkuttaminen muille oli kuin näyttäisi lomakuvia sukulaisille, ketään ei oikeasti kiinnosta.

Etsin hiljattain paikallisia ihmisiä haastateltavaksi aiheesta fanittaminen. Jostain syystä minuun ottivat yhteyttä vain naiset, miehet eivät selvästi kehtaa myöntää olevansa jonkun faneja. Paitsi ehkä jonkun urheilujoukkueen.

Naisfaneja haastatellessani sain kuulla hauskoja, koskettavia ja mahtavia tarinoita musiikin voimasta ja fanina olemisesta. Kun fanitettava bändi on kotimainen, keikoille pääsee vuodessa monta kertaa eivätkä keikat silti maistu puulta. Innokkaimmat fanit kiertävät idolinsa perässä melkein joka Suomen kolkkaan. Se on kuulemma kiva tapa tutustua uusiin kaupunkeihin.

Matkailua tärkeämpää on tietysti musiikki. Niin kuin yksi nainen totesi, ei kukaan jaksa lähteä liikkeelle huonon musiikin takia. Keikoilla musiikki aiheuttaa lähes hurmoksellisia tunteita, mutta kolahtaa se yksin kotonakin. Kaikki musiikista lohtua ja voimaa saaneet tietävät, miltä tuntuu, kun joku kappale on kuin suoraan omasta elämästä. Ensimmäisen kerran koin tämän teini-ikäisenä ja ne kappaleet saavat liikutuksen partaalle edelleen. Parasta on, että näin saa kokea vielä aikuisenakin. Jos omaa aikaa on vähän, musiikkiterapiasession voi ottaa vaikka autossa. Aina ei ole pakko edes ajaa.

Faneja haastatellessani yllätyin siitä, miten mutkattomasti monet artistit suhtautuvat ihailijoihinsa. Kaikilla haastateltavillani oli kasa yhteiskuvia bändien kanssa ja vastaileepa osa artisteista henkilökohtaisesti fanien viesteihin. Jotkut jopa soittelevat. Sinnikkäimmistä faneista tulee niin tuttuja, että tähdet tunnistavat heidät eturivistä ja muistavat moikata etunimellä. Olen kateellinen.

Vihreitä pistoksia tunsin myös, kun fanit kertoivat bändin musiikin kautta syntyneistä ystävyyssuhteista ja yhteisistä keikkamatkoista. Jonottaminen keikkapaikoilla on mukavampaa porukassa ja illan päätteeksi ruoditaan biisilistaa ja koko keikkaa.

Minäkin haluaisin jonkun kaverin, kun the Killers tulee Suomeen toivottavasti parin vuoden päästä. Brandon Flowers saisi myös tervehtiä minua nimelläni ja tulla kanssani samaan kuvaan. Näin tuskin tapahtuu. Pitänee siis vain keskittyä musiikin kuunteluun ja muistella heinäkuista keikkailtaa.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi