Lounaspaikassa tapahtui kummia. Oli lihapullapäivä, mutta linjastolta puuttui pullien enimmäiskiintiön kertova lappu. Kuten kaikki työpaikka- ja kouluruokailuun tottuneet tietävät, on lihapullien määrä yleensä rajoitettu enintään viiteen ruokailijaa kohden.
Epäselväksi jäi, oliko kyseessä vahingossa tapahtunut unohdus vai tarkoituksellinen ja vallankumouksellinen lihapullamarkkinoiden vapauttaminen kertarysäyksellä. Joka tapauksessa kollega päätti tuoreen vapauden huumassa kokeilla rajojaan. Hän otti kuusi lihapullaa.
Virhe. Sen myönsi kollega itsekin nöyränä: viisi olisi riittänyt.
Kenties harmiton lihapullaesimerkki osoittaa, miksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion hellää, mutta samalla määrätietoisesti ohjaavaa ja ohjeistavaa kättä tarvitaan. Yksilö ei yksinkertaisesti tiedä omaa parastaan. Kenties ilman nykyisenkaltaisia sääntöjä ja rajoituksia yhteiskuntamme, joka monien vertailujen ja selvitysten mukaan kuuluu maailman parhaimpiin, ajautuisi anarkiaan ja romahdustilaan? Tuskinpa.
Tunnustan olevani – tai ennen kaikkea olleeni – etenkin kaikenlaisen omaa elämääni rajoittavan sääntelyn vastustaja. Viinit ja viinat kauppoihin, myyntiajat vapaiksi ja ylenmääräinen byrokratia hiiteen!
Olenpa usein pitänyt ylenmääräisiä sääntöjä ja rajoituksia lapsellisena ja turhanaikaisena holhouksena. Jos ei juoppo osaa hillitä juomistaan, tarvitseeko siitä meidän kaikkien muiden kärsiä?
Vaan ei holhous olekaan minua varten, vaan ennen kaikkea heitä varten, jotka eivät itsestään osaa tai pysty huolehtimaan. Ja heidän läheisiään varten. Pystyn kuvittelemaan, millainen ahdistuksen aihe vaikkapa alkoholin väärinkäyttäjän läheisille olisi, jos alkoholia saisi merkittävästi nykyistä helpommin.
Alkoholin ohella samanlainen tilanne koskee esimerkiksi terveydenhuollon valinnanvapautta.
Omalta kohdaltani ajatus kuulostaa houkuttavalta ja vetoavalta: Perehtymällä ja vertailemalla voisin valita itselleni ja perheelleni hoitopaikan, missä hoito on hyvää ja hoitoon pääsy nopeaa. Jos hoito ei tyydytä, voisin äänestää jaloillani.
Vaikka edellä maalattu kuva toteutuisi omalta osaltani, miten olisi laita niiden kohdalla, jotka eivät kykene, osaa tai jaksa huolehtia omista asioistaan? Tuskin kovin hyvin, tai ainakaan paremmin kuin nykyisin.
Vaikka säännöt ja holhous joskus ärsyttävät ja aiheuttavat ylimääräistä vaivaa, olen kenties sopeutunut ajatukseen, että henkilökohtainen pieni harmi on kuitenkin vähäinen hinta suuremmasta hyödystä.
Siksi jatkossakin otan kiltisti viisi lihapullaa. Se on varmasti omaksi parhaakseni.
