Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Erno
Laisi
erno.laisi@ess.fi

Esalainen

Saako Häme yhtään uutta kansanedustajaa?

Kevään eduskuntavaalit lähestyvät hurjaa vauhtia. Vaalipäivään on vain noin sata päivää. Eduskunnan ulkopuolelta kansanedustajapaikalle tähtäävien keväästä tulee näillä näkymin kovin kivinen Hämeessä. Tunkeutuminen ohi omalla listalla istuvan kansanedustajan vaatii satumaista kampanjaa ja täydellistä onnistumista. On kovin hankala nähdä, kuka tai ketkä voisivat siihen pystyä.

Yksikään vaalipiirin kansanedustajista ei ole sekoillut suuremmin kuluvalla vaalikaudella. Yhdet ovat olleet näkyvämpiä kuin toiset, mutta häpeällisen huonosti kukaan ei ole suoriutunut.

Suurista puoleista SDP nostanee kannatustaan Hämeessä niin, että yksi lisäpaikka irtoaa. Neljän joukkoon mahtunee nykyisten kansanedustajien lisäksi konkaripoliitikko, ex-ministeri Johannes Koskinen. Puolue luonnollisesti tavoittelee Hämeestä vielä isompaa pottia. Viiden kansanedustajapaikan saavuttaminen olisi murskavoitto, jonka puolesta ei vetoa uskalla lyödä. Kanta-Hämeen puolella yllättäjän viittaa puetaan riihimäkeläisen Miia Nahkurin ylle. Lahtelaisen Sirkku Hildénin mahdollisuudet SDP:n sisäisen kisan viidenteen sijaan ovat pitkälti kiinni siitä, kuinka hyvin hän kykenee imuroimaan ääniä istuvilta lahtelaiskansanedustajilta Mika Karilta ja Ville Skinnarilta.

Kokoomus säilyttänee kolme paikkaansa. Nykyisistä kansanedustajista eniten jännittänee Kalle Jokista – sen verran huonompi hänen kannatuksensa on aiemmissa vaaleissa ollut verrattuna Sanni Grahn-Laasoseen ja Timo Heinoseen. Vaikka Milla Bruneau käyttäisi vaaleihin sata tonnia, on paikka kolmen kärjessä syvällä kiven alla.

Tällä hetkellä vaikuttaa todennäköiseltä, että keskusta menettää kolmannen edustajapaikkansa konkaripoliitikko Sirkka-Liisa Anttilan väistymisen myötä, vaikka esimerkiksi jättimäistä kampanjaa valmisteleva Hilkka Kemppi haluaa uskoa toista.

Vaikka perussuomalaiset menettäneekin yhden kolmesta edellisvaaleissa hankituista paikoista, istuvat kansanedustajat saavat olla melko levollisin mielin, sillä Rami Lehdolle ja Jari Ronkaiselle ei näy ainakaan puolueen omalla listalla varteenotettavaa haastajaa. PS:n riveistä eduskuntaan valittu, sittemmin sinisiin loikannut Anne Louhelainen ei jatka eduskunnassa, oli hän lopulta ehdolla tai ei.

Kristillisten Päivi Räsänen ja vasureiden Aino-Kaisa Pekonen lähtevät vaaleihin omien listojensa ylivoimaisina ykkösinä.

Voi hyvinkin olla, että lopulta Hämeen vaalipiiristä eduskuntaan pääsee vain yksi sellainen poliitikko, joka ei ole aiemmin eduskunnassa istunut – joku vihreä. Vai meneekö sekin paikka ex-kansanedustajalle eli Kirsi Ojansuu-Kaunistolle?

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi