Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Milja
Kungas
@MiljaKungas milja.kungas@ess.fi

Esalainen

Kuolema ei ole aina surullinen asia

Pianoni yläpuolella on kaksi maalausta. Toisessa on tyttö kukka kädessään, toisessa nuori nainen lukee kirjaa. Poikavoittoisessa kodissa nuo maalauksen kaksi tyttöä ovat tärkeitä. Taulut on maalannut lapsuudenkotini naapuri – mukava mies, joka teki työuransa talomaalarina ja vapaa-ajallaan taiteili öljyvärimaalauksia. Pari kesää sitten hän antoi nuo kaksi maalausta lahjaksi.

Talvi joskus 1980-luvulla. Lapsuudenkotini naapurissa tuoksuu vastaleivottu ruisleipä, leivinuunissa paistettu. Norkoilen pikkusiskoni kanssa leipälapion liepeillä.

Kesä – useampikin – samaisella vuosikymmenellä. Naapurissa on paistettu lettuja. Pääsimme siskoni kanssa jälleen herkuttelemaan.

Naapurin pariskunnalla ei ollut omia lapsia, mutta he hemmottelivat meitä naapurin kakaroita. Oman osansa sai Sylvi-kissani, mustavalkoinen maatiainen, joka rakasti kyläilyjä kalastavan pariskunnan luona. Kun meille muutti toinen kissa, Sylvi alkoi viihtyä naapurissa yhä enemmän. Kun äitini hankki koiran, Sylvi-rouva muutti lopullisesti naapurin pariskunnan luo ja tuli meitä enää moikkaamaan. Viimeisinä hetkinään, halvaantuneena se kuitenkin raahautui kotiin hakemaan turvaa.

Naapurin mukava vanha herra kuoli muutama viikko sitten. Hiukan päälle 80-vuotias mies oli elänyt hyvän elämän, mutta toistakymmentä vuotta hän oli potenut kovaa ikävää. Hän kaipasi aiemmin kuollutta puolisoaan. He elivät elämänsä kahden ja rakastivat valtavasti toisiaan. Viime vuosina mies sanoi usein, että olisi jo valmis lähtemään. Myös oma sairastelu vei loppuaikana voimia.

Siksi kuolema, niin surullinen asia kuin onkin, toi lopulta myös rauhan, levon ja toivottavasti jälleennäkemisen riemun.

Yli kuukausi ennen kuolemaansa naapuri oli pyytänyt minua käymään, koska oli jo aika huonokuntoinen. Ajattelin, että menen ja laulan jotakin, koska olimme aiemminkin laulaneet porukalla. Hänellä oli tapana vihellellä pihamaallaan ja kuunnella musiikkia kovaan ääneen kuulon huononnuttua.

Piti mennä. Mutta sitten tuli aina jotakin estettä: pitkiä työpäiviä, kotihommia, sairastumisia tai muuta ohjelmaa. Tieto naapurin kuolemasta ennätti luokseni ennen kuin minä ennätin hänen luokseen.

Olo oli kurja. Miten ihmeessä elämästä on tullut tällaista suorittamista ja juoksemista, että oikeasti tärkeät asiat jäävät jalkoihin?

Maalauksen kaksi tyttöä eivät katso syyttävästi. Ne muistuttavat aina hänestä, miehestä, jolla oli hyvä sydän ja tarttuva nauru. Sain lopulta laulaa Levon Metsäkappelissa hänen arkkunsa äärellä. Ehkä hän kuuli jossain, vaimonsa kainalossa.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi