Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Anne
Honkanen
anne.honkanen@ess.fi

Esalainen

Suomalainen sauna on ihmiskunnan mestariteos

Moni suomalainen on varmasti valmis allekirjoittamaan väitteen siitä, että saunominen on yksi ihmiskunnan kehittämistä mestariteoksista. Ja että parhaiten tuon mestariteoksen perinteitä osataan tietysti harjoittaa Suomessa.

Suomi valmistelee parhaillaan ensimmäisiä hakemuksiaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, kertoo Museovirasto. Tähän luetteloon kelpuutetaan ankaran asiantuntijapunninnan jälkeen suojelemisen arvoisia aineettomia kulttuuriperinteitä, joita kutsuttiin aiemmin myös ihmiskunnan mestariteoksiksi.

Ensimmäiseksi kohteeksi Suomesta esitetään saunomista, jota tuolla kunnianarvoisalla listalla ei vielä ole. Esityksestä ei varmasti kovin moni suomalainen löydä huomautettavaa.

Haku on ensi vuonna, ja asiasta päätetään vuoden 2020 lopussa. Toivottavasti silloin valintoja käsittelevä asiantuntijajoukko kokoontuu jossakin muualla kuin Mauritiuksella, kuten teki tänä vuonna kokoontunut yli 800-päinen asiantuntijajoukko. Ajatus saunomisesta ei ehkä tule edullisimmassa valossa esille kuumassa ja kosteassa ilmanalassa. Luottoni asiantuntijoiden arvostelukykyyn ja hienoon perinteeseemme on kuitenkin niin vahva, että uskon suomalaisen saunan lunastavan paikkansa Unescon listalta olosuhteista riippumatta.

Saunomisen jälkeen Suomi aikoo vavisuttaa maailmaa esittämällä aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon kaustislaista viulunsoittoa.

Saunan tuntevat Suomessa kaikki, mutta kaustislainen viulunsoitto voi olla vieraampaa. Viulunsoittotaito on välittynyt Kaustisella sukupolvelta toiselle muistinvaraisesti vuosisatoja ja on hyvin monimuotoista, kertoo Elävän perinnön wikiluettelo.

Viulisteillakin voi olla viritysongelmia kuumassa ja kosteassa säässä, joten toivottavasti asiantuntijat kokoontuvat päättämään valinnoista muualla kuin tropiikissa – mikäli paikalle nyt edes lennätetään pelimanneja. Tosin vapaassa pelimannimusiikissa pienet viritysongelmat voivat kääntyä eduksi.

Kun kaksi ensimmäistä perinnettä on saateltu valloittamaan maailmaa, voimme keskittyä loppujenkin perinteidemme tuomiseen maailman tietoisuuteen. Elävän perinnön kansallisessa luettelossa on yli 50 perinnettä, joten valinnanvaraa riittää.

Miltä kuulostaisivat esimerkiksi nyt niin ajankohtaiset hautaus­maalla käynti jouluaattona, joulurauhan julistus Turussa ja suomalainen joulupukkiperinne?

Monet ulkomaalaiset pitävät hautausmaalla käymistä vuoden pimeimpään aikaan suorastaan pelottavana kokemuksena, joten työsarkaa meillä riittää.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi