Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Mikael
Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi

Esalainen

Lappiin ja takaisin pelkkää Yleä kuunnellen

Viime lauantaina istuin kotona keittiön nurkkauksen korituolissa ja tarkkailin uunissa valmistuvaa janssoninkiusausta. Pitkälti toista tuntia siinä kului, vaikkei tarvinnut muuta tehdä kuin pari kertaa säätää lämpötilaa ja tarkastella perunoiden kypsyyttä. Melkein kuin olisi maalin kuivumista vahdannut.

Myönnän, räpelsin välillä kännykkääkin, mutten pitkiä aikoja, koska se häiritsi keskittymistä varsinaiseen tekemiseen.

Päällä oli Ylen Radio Suomi. Ruoanlaittohetkeen osuivat sopivasti Levylautakunta, Maailmanpolitiikan arkipäivää ja Poppikoulu, jossa sattui vielä olemaan eräs tuttava kilpailemassa.

Seuraava päivä alkoi tavan mukaisesti myöhäisellä, kiireettömällä aamiaisella Pekka Laineen Ihmemaan ja Susanna Vainiolan Popradion soidessa taustalla.

Voisin ajaa Lappiin ja takaisin kuunnellen pelkästään Yle radio-ohjelmia, enkä siinä ajassa ehtisi käydä läpi kuin pienen osan yleisradioyhtiömme loistavasta ohjelmakatalogista.

Edellä mainitut Pekka Laine ja Susanna Vainiola, heidän lisäkseen Kai Ulmanen, Tero Liete, Josper Knutas ja monet muut asiansa osaavat musiikkigurut tekevät Ylelle taiten toimitettuja lähetyksiä. Kerta toisensa jälkeen löydän niistä vähemmän tunnettuja biisihelmiä tai kuulen kiinnostavia taustoituksia tutumpiin kappaleisiin ja artisteihin niiden takana.

Ohjelmat elävät toimittajistaan – mutta eivät heidän persoonistaan, vaan asiantuntemuksestaan ja taidoistaan paketoida jäntevä musiikkikattaus yhteen tuntiin.

Lapin-automatkaani kuuluisi myös puheohjelmia. Silläkin puolella vetäjät tekevät lähetyksistä vetäviä.

Mainitaan nyt esimerkiksi Tuija Pehkonen, joka saa tunnin kahdenkeskisissä istunnoissaan julkkikset avautumaan elämästään enemmän kuin kapeissa ja suodatetuissa lehti- ja tv-haastatteluissa. On kuultu monta hykerryttävää lausahdusta ja pikkupaljastusta, joista voisi helposti irrottaa nettiuutisen mehevällä otsikolla. Ylen ei onneksi tarvitse tehdä niin.

Radio-ohjelmisto on yksi syy siihen, miksi maksan yleisradioveron mielelläni. Yle Areenan ansiosta kukin voi makunsa mukaan kuunnella omia suosikkejaan silloin kun itselle sopii.

Tarjontaa on todella moneen makuun. Jos mielikuvasi Ylen radiosta on pelkkää merisäätä, kannattaa vilkaista ohjelmistoa vähän tarkemmin.

On Radio Suomessakin yksi ohjelma, jota vältän yhtä paljon kuin ruttoa tai Radio Suomipopin aamushow’ta.

Se on tietenkin Kansanradio. Kun valitusvirsiä ennakoiva pimputustunnari kajahtaa sunnuntain puolessapäivässä, minun radioni vaikenee, ja vähän äkkiä.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi